◄ Luku 149
  Osa 4 ▲
Luku 151 ►
Luku 150

Kolmas saarnamatka

Naisten evankelistaryhmä  •  Pysähdys Magdalassa  •  Sapatti Tiberiaassa  •  Apostolit lähetetään taipaleelle kaksittain  •  Mitä minun tulee tehdä pelastuakseni?  •  Iltaoppitunnit  •  Nasaretissa-oleskelu  •  Sapattipalvelus  •  Nasaret hylkää Jeesuksen

SUNNUNTAI-ILTANA, tammikuun 16. päivänä vuonna 29 jKr, Abner saapui Johanneksen apostolien kera Betsaidaan ja ryhtyi seuraavana päivänä neuvonpitoon Andreaksen ja Jeesuksen apostolien kanssa. Abner asettautui työtovereineen Hebroniin, ja heillä oli tapana tulla aika ajoin Betsaidaan ottamaan osaa näihin kokouksiin.

150:0.2

Yksi tämän yhteisneuvottelun käsittelemistä monista asioista oli käytäntö voidella sairaat tietyntyyppisillä öljyillä samassa yhteydessä, kun rukoiltiin heidän paranemisensa puolesta. Jeesus ei taaskaan suostunut osallistumaan heidän keskusteluihinsa eikä lausumaan käsitystään heidän johtopäätöksistään. Johanneksen apostolit olivat sairaita ja vaivattuja hoivatessaan käyttäneet aina erityistä öljyä, ja he koettivat teetättää sellaisen päätöksen, että tästä tavasta olisi tullut kummankin apostoliryhmän noudattama yhdenmukainen käytäntö, mutta Jeesuksen apostolit kieltäytyivät sitoutumasta tällaiseen sääntöön.

150:0.3

Tiistaina, tammikuun 18. päivänä, koetellut evankelistat, lukumäärältään puolen kahdeksattakymmentä, liittyivät Sebedeuksen talossa kahdenkymmenenneljän apostolin joukkoon valmisteluna sille, että heidät lähetetään kolmannelle Galilean-saarnamatkalle. Tämä kolmas lähetysmatka jatkui seitsenviikkoisen jakson.

150:0.4

Evankelistat lähetettiin taipaleelle viisijäsenisinä ryhminä, kun Jeesus ja kaksitoista apostolia sen sijaan kulkivat enimmän aikaa yhdessä, kuitenkin niin että apostolit tilanteen vaatiessa kävivät kaksittain kastamassa uskovia. Lähes kolmen viikon ajan myös Abner ja hänen työtoverinsa työskentelivät evankelistaryhmän mukana ryhmän jäsenille neuvoja antaen ja uskovia kastaen. He kävivät Magdalassa, Tiberiaassa, Nasaretissa ja kaikissa keski- ja Etelä-Galilean tärkeimmissä kaupungeissa ja kylissä, kaikilla aikaisemmin vierailluilla paikkakunnilla sekä monilla muilla. Tämä oli maakunnan pohjoisosia lukuun ottamatta heidän viimeinen viestinsä Galilealle.


 
 
150:1 ►
Urantia-kirja