USKONTO täyttää korkeimman yhteiskunnallisen palvelutehtävänsä, silloin kun se on vähimmässä mahdollisessa määrin yhteydessä yhteiskunnan maallisiin instituutioihin. Koska yhteiskunnalliset reformit menneinä aikoina rajoittuivat suurelta osin vain moraalin maailmoihin, ei uskonnon tarvinnut sovittaa kantaansa kauaskantoisiin talous- ja poliittisten järjestelmien muutoksiin. Uskonnon suurimpana ongelmana oli pyrkiä olemassa olevan, poliittista ja talouskulttuuria edustavan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa korvaamaan paha hyvällä. Uskonto on näin ollen ollut epäsuorasti altis pitämään yllä vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä, vaalimaan vallalla olevan kaltaisen sivilisaation voimassapysymistä.
Mutta uskonnon ei tulisi olla suoranaisesti tekemisissä sen paremmin uusien yhteiskuntajärjestysten luomisen kuin vanhojen järjestysten säilyttämisenkään kanssa. Aito uskonto vastustaa ilman muuta väkivaltaa yhteiskunnan kehittämiskeinona, mutta se ei vastusta yhteiskunnan järkeviä ponnistuksia mukauttaa perinnäistapansa ja sopeuttaa instituutionsa uusiin taloudellisiin olosuhteisiin ja uusiin sivistyksellisiin tarpeisiin.
Uskonto toki hyväksyi menneiden vuosisatojen ajoittaiset yhteiskunnalliset reformit, mutta kahdennellakymmenennellä vuosisadalla se joutuu välttämättömyyden pakosta löytämään paikkansa laajakantoisessa ja jatkuvassa yhteiskunnallisessa uudistustyössä. Elinolosuhteet muuttuvat niin nopeasti, että institutionaalisia uudelleenjärjestelyjä on merkittävästi joudutettava, ja uskonnon on vastaavasti nopeutettava sovittautumistaan tähän uuteen ja alati muuttuvaan yhteiskuntajärjestykseen.