Naisen jaksottainen verenvuoto samoin kuin hänen synnytyksessä menettämänsä veri antoivat ihmiselle jo ammoin aiheen luulla, että veri olisi lapsen luoja (jopa sielun tyyssija), ja siitä sai alkunsa verisiteen käsite ihmisten sukulaisuussuhteissa. Varhaisina aikoina polveutuminen laskettiin kokonaan naisen puolelta, sillä vain tästä perimyksen osasta voitiin ylipäätään olla varmoja.
Se alkuperhe, joka kehkeytyi äidin ja lapsen välisestä vaistomaisesta biologisesta verisiteestä, oli väistämättä äitivaltainen, ja monet heimot pitivät kauan aikaa kiinni tästä järjestelystä. Äitijohtoinen perhe oli ainoa mahdollinen ylimenovaihe siirryttäessä lauman kesken harrastetun ryhmäavioliiton vaiheesta moniavioisten ja yksiavioisten isävaltaisten perheiden myöhemmin ilmaantuneeseen ja kohentuneeseen kotielämään. Äitivaltainen perhe oli luonnonmukainen ja biologinen; isävaltainen perhe on sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen. Äitivaltaisen perherakenteen sitkeähenkisyys Pohjois-Amerikan punaisten ihmisten keskuudessa oli yksi tärkeimpiä syitä siihen, mikseivät muutoin pitkälle edistyneet irokeesit koskaan muodostaneet varsinaista valtiota.
Niin kauan kuin tapasäännöt perheen äitivaltaisuudesta olivat vallitsevia, korkeinta valtaa käytti kodissa itse asiassa vaimon äiti. Jopa vaimon veljet ja näiden pojat valvoivat perhettä toimeliaammin kuin konsanaan aviomies. Isät saivat tavallisesti jopa uuden nimen lastensa mukaan.
Varhaisimmat rodut eivät pitäneet isää kovinkaan suuressa kunniassa, sillä he katsoivat lapsen olevan peräisin kokonaan äidistä. He uskoivat, että lapset muistuttivat isää vain siksi, että he asuivat yhdessä tai että lapset oli ”merkitty” tällä tavoin, koska äiti halusi heidän olevan isän näköisiä. Kun myöhemmin siirryttiin äitijohtoisesta perheestä isävaltaiseen perheeseen, isä otti kaiken kunnian lapsesta, ja monet raskaana olevaa naista koskeneet tabut ulotettiin koskemaan myös hänen aviomiestään. Perheenlisäystä odottava isä lopetti työnteon, kun synnytyksen hetki läheni, ja synnytyksen tapahtuessa hän meni vaimon mukana vuoteeseen ja jäi sinne lepäämään kolmesta kahdeksaan päivän ajaksi. Vaimo saattoi nousta vuoteesta jo seuraavana päivänä ja ryhtyä raskaaseen työhön, mutta aviomies pysytteli vuoteessa vastaanottamassa onnitteluja. Tämä kaikki oli osa niitä alkuaikojen tapasääntöjä, joiden tarkoituksena oli vahvistaa isän oikeus lapseen.
Ensi alkuun oli tapana, että mies liittyi vaimonsa väkeen, mutta myöhempinä aikoina mies voi vaimostaan perityn hinnan maksettuaan tai tämän työllään lunastettuaan viedä vaimonsa ja lapset takaisin oman väkensä pariin. Siirtyminen äitivaltaisesta isävaltaiseen perheeseen selittää muutoin tarkoituksettomilta vaikuttavat, tietyntyyppisiä serkusavioliittoja koskevat kiellot, kun muut vastaavanlaiset sukulaisavioliitot sen sijaan hyväksytään.
Metsästysaikakaudelle kuuluneiden tapasääntöjen siirryttyä menneisyyteen, eli sitten kun paimentolaisuus päästi miehen valvomaan pääasiallisinta ravinnonlähdettä, äitivaltainen perhejärjestelmä tuli nopeasti tiensä päähän. Sen olemassaolo tyrehtyi yksinkertaisesti siihen, ettei se pystynyt menestykselliseen kilpailuun uudemman, isäjohtoisen perheen kanssa. Äidin miespuolisten sukulaisten hallussa oleva valta ei kyennyt kilpailemaan aviomies-isän käsiin keskittyneen vallan kanssa. Nainen ei ollut sellaisen moniosaisen tehtävän tasalla, että hän olisi kyennyt synnyttämään lapset sekä harjoittamaan jatkuvaa vallankäyttöä ja lisäämään valtaansa kotona. Kun tavaksi yhä laajemmin tuli vaimon varastaminen ja myöhemmin vaimon ostaminen, se oli omiaan jouduttamaan äitijohtoisen perheen siirtymistä historiaan.
Valtavaa muutosta merkinnyt siirtyminen äitivaltaisesta isävaltaiseen perhemuotoon on eräs perinpohjaisimmista ja täydellisimmistä ihmiskunnan kautta aikojen toteuttamista täyskäännösmäisistä suunnanmuutoksista. Tämä muutos johti heti suurempaan sosiaaliseen ilmeikkyyteen ja entistä laajempaan uusien asioiden kokeiluun perhe-elämän puitteissa.