Aatami ja Eeva vaipuivat kuoleman lepoon luottaen lujasti Melkisedekien heille antamiin lupauksiin siitä, että he kerran heräisivät kuolon unesta aloittaakseen elämän mansiomaailmoissa. Kaikki nämä maailmat olivat heille tuiki tuttuja ajalta, jolloin he elivät siellä ennen heidän violetin rodun lihallisessa hahmossa Urantialla suorittamaansa tehtävää.
Eivätkä he kauan levänneetkään maailman kuolevaisten tiedottoman unen suomassa unohduksessa. Kolmantena päivänä Aatamin kuoleman jälkeen, toisena päivänä hänen kunnioituksentäyteisten hautajaistensa jälkeen, ojennettiin Gabrielille Edentian silloisen Kaikkein Korkeimman vahvistama ja Mikaelin puolesta toimineen Salvingtonin Päivien Yhdistyneen hyväksymä Lanaforgen käskykirje, jossa määrättiin järjestämään erillinen nimenhuuto Urantialla sattuneesta aatamilaisesta rikkomuksesta eloonjääneille ansioituneille henkilöille. Ja tämän erillisestä ylösnousemuksesta—Urantian sarjassa numero kaksikymmentäkuusi—annetun käskyn mukaisesti Aatami ja Eeva jälleenpersonoitiin ja yhdistettiin kokonaisuudeksi Satanian mansiomaailmojen kuolleistaheräämissaleissa 1.316 sellaisen toverinsa mukana, joiden kanssa he olivat jakaneet ensimmäisen puutarhan kokemukset. Monet muut uskolliset sielut oli otettu taivaaseen jo Aatamin saapumisen aikaan, jossa yhteydessä järjestettiin sekä nukkuvien eloonjäävien että ansioituneiden, silloin elossa olleiden taivasmatkalaisten tuomiokauden päättävä tuomiopäivä.
Aatami ja Eeva suoriutuivat asteittaiseen ylösnousemukseen kuuluvista maailmoista nopeasti niin, että he saivat kohta Jerusemin kansalaisuuden. Näin he siis taas kerran olivat alkuperäisen planeettansa asukkaita, mutta tällä kerralla he olivat sitä universumin persoonallisuuksien aikaisemmasta poikkeavan luokan jäseninä. He olivat lähteneet Jerusemista vakinaisina kansalaisina—Jumalan poikina, he palasivat ylösnousemuskansalaisina—ihmisen poikina. Heidät liitettiin välittömästi järjestelmäpääkaupungin Urantia-palveluun, ja myöhemmin heille annettiin jäsenyys Urantian nykyisen neuvoa-antavan ja valvovan elimen muodostavien neljänkolmatta neuvonantajan joukossa.
Ja näin päättyy kertomus Urantian Planetaarisesta Aatamista ja Eevasta, kertomus koettelemuksesta, tragediasta ja riemuvoitosta, henkilökohtaisesta riemuvoitosta ainakin teidän hyvää tarkoittaneen mutta harhautuneen Aineellisen Poikanne ja Tyttärenne kannalta, ja epäilemättä, viime kädessä myös kertomus heidän maailmalleen ja sen kapinan murjomille ja pahuuden ahdistamille asukkaille lopulta koituvasta riemuvoitosta. Kaiken kaikkiaanhan Aatami ja Eeva myötävaikuttivat sivilisaation joutuisaan kehitykseen voimallisesti, ja he nopeuttivat ihmisrodun biologista edistymistä. He jättivät maan päälle suurenmoisen kulttuurin, mutta sellaisella edistyneellä sivilisaatiolla ei ollut mahdollisuutta säilyä siksi, että aatamilainen perimä laimeni liian aikaisessa vaiheessa, ja lopulta se sulautui muihin kulttuureihin. Kansa tuottaa sivilisaation, sivilisaatio ei tuota kansaa.
[Esittänyt Solonia, ”Puutarhan Ääni” -serafi.]
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.