EVOLUUTION kohteena oleva aineellinen peruselollisuus—mielen ilmaantumista edeltävä elollisuus—on muotouma, jonka saavat aikaan toisaalta Fyysiset Päävalvojat ja toisaalta Seitsemän Valtiashengen elollisuuden juurrutustoiminta yhdessä tähän tehtävään asetettujen Elämänkantajien aktiivisten hoivatoimien kanssa. Tämän kolmitahoisen luovuuden rinnan tapahtuvan toiminnan tuloksena kehittyy mielen edellyttämä organismin fyysinen kapasiteetti—aineelliset mekanismit, jotka ovat edellytyksenä älyperäiselle reagoinnille ensiksi ulkoisiin ympäristöärsykkeisiin ja myöhemmin sisäisiin ärsykkeisiin—vaikutteisiin, jotka ovat peräisin organismin mielestä itsestään.
On siis olemassa kolme toisistaan erottuvaa elämän aikaansaamisen ja evoluution tasoa:
1. Fyysis-energiaalinen kenttä—mielikapasiteetin aikaansaaminen.
2. Mieleen kohdistuva auttajahenkien hoiva—joka vaikuttaa hengellisyyden kapasiteettiin.
3. Kuolevaisen mielen varustaminen hengellä—joka huipentuu Ajatuksensuuntaajan lahjoittamiseen.
Organismissa tapahtuvan ympäristöön reagoinnin mekaaniset, ei-opetettavissa olevat tasot ovat fyysisten valvojien toimintakenttää. Mielenauttajahenget aktivoivat ja säätelevät ympäristöön mukautuvaisia eli ei-mekaanisia, opetettavissa olevia mielen tyyppejä—niitä organismien reaktiomekanismeja, jotka kykenevät oppimaan kokemuksesta. Ja niin kuin auttajahenget tällä tavoin muokkaavat mieleen sisältyviä potentiaaleja, samalla tavalla Elämänkantajat harjoittavat melko laaja-alaista, omaharkintaista valvontaa, joka kohdistuu evolutionaaristen prosessien ympäristöä koskeviin seikkoihin, aina siihen asti, kunnes ihmistahto ilmaantuu eli kyky tuntea Jumalaa ja kyky tehdä päätös ryhtyä palvomaan häntä.
Juuri tämä yhden kokonaisuuden muodostava Elämänkantajien, fyysisten valvojien ja auttajahenkien toiminta määrää asutuissa maailmoissa orgaanisen evoluution kulun. Ja juuri siksi evoluutio on, Urantialla ja muualla, aina päämääräistä, se ei ole koskaan sattumanvaraista.