Riemullinen hilpeys ja hymyä vastaava ilmiö ovat yhtä universaalisia kuin musiikki. Sekä ilolle että naurulle on morontiaalinen ja hengellinen vastineensa. Taivaaseennousijan elämä jakaantuu suurin piirtein tasan työn ja leikin eli vapaa-ajan kesken.
Taivaallinen rentoutuminen ja inhimillisen tason yläpuolella oleva huumori eroavat melkoisesti inhimillisistä vastineistaan, mutta me toki suomme itsellemme eräässä muodossa kumpaakin. Ja todellisuudessa ne tekevät hyväksemme, omassa olomuodossamme, suunnilleen saman, mitä ihanteellinen huumori pystyy tekemään hyväksenne Urantialla. Morontiaseuralaiset ovat kyvykkäitä leikin kannustajia, ja he saavat vaihtelunohjaajilta mitä taitavinta tukea.
Vaihtelunohjaajien työtä ymmärtäisitte kenties parhaiten, jos heitä verrattaisiin korkeammantasoisiin Urantian humoristeihin, olkoonkin että tämä on äärimmäisen karkea ja jokseenkin onneton tapa koettaa välittää teille ajatus näiden vaihtelun- ja rentoutumisenohjaajien, näiden morontia- ja henkimaailmoissa toimivien ylevän huumorin esittäjien, toiminnasta.
Käsiteltäessä henkitason huumoria sallikaa minun ensiksi selittää, mitä se ei ole. Henkitason leikinlaskussa ei ole koskaan heikkojen ja erehtyväisten epäonnisuuden korostamisen sivumakua. Siinä ei liioin koskaan esiinny jumalallisen vanhurskauden eikä kunnian pilkkaa. Huumoriimme sisältyy kolme yleistä arvostuksen tasoa:
1. Menneitä muisteleva leikinlasku. Sutkaukset, jotka versovat itse kunkin kokemukseen sisältyvistä sellaisista menneistä tapahtumista, joille oli leimallista kamppailu, ponnistelu—joskus pelokkuus ja useinkin typerä ja lapsellinen hätääntyneisyys. Meillä tämä huumorin osa-alue on peräisin syvälle juurtuneesta ja pysyvästä kyvystä tuoda menneisyydestä esille muistiaineistoa, jolla mukavasti ryyditämme ja muutoinkin kevennämme nykyisyyden raskaita kuormia.
2. Nykyhetkeen liittyvä huumori. Monien sellaisten asioiden tosiasiallinen tolkuttomuus, jotka niin usein aiheuttavat meille vakavaa huolta; ilo siitä, että huomaamme monien vakavien henkilökohtaisten huoliemme mitättömyyden. Arvostamme tätä huumorin puolta eniten, koska kykenemme sen avulla parhaiten vähentämään nykyisiä huolenaiheitamme tukeutuessamme tuleviin varmoihin asioihin.
3. Profeetallinen ilo. Kuolevaisten on kenties vaikea hahmottaa mielessään tätä huumorin aluetta, mutta me sen sijaan saamme erityistä tyydytystä siitä varmuudesta, että ”kaikki yhdessä vaikuttaa asian kääntymiseen kaikkien hyväksi”—niin henkien ja morontiaanien kuin kuolevaistenkin hyväksi. Taivaallisen huumorin tämä puoli kasvaa esiin luottamuksestamme ylempiemme rakastavaan huolenpitoon ja Korkeimpien Johtajiemme jumalalliseen järkähtämättömyyteen.
Mutta maailmojen vaihtelunohjaajien ainoana huolena ei suinkaan ole älyllisten olentojen eri luokkien korkeatasoisen huumorin esittäminen, vaan he toimivat myös ajanvietteen, hengellisen virkistäytymisen ja morontiaviihteen ohjaajina. Ja tässä yhteydessä he saavat oivallista apua taivaallisilta taidetyöntekijöiltä.
Vaihtelunohjaajat itsessään eivät ole luotu ryhmä. He ovat tähän tehtävään värvätty joukkokunta, ja heidän riveihinsä lukeutuu erilaisia olentoja Havonan syntyperäisasukkaista aina avaruuden sanansaattajajoukkoihin saakka samoin kuin evolutionaarisista maailmoista tulevia morontiaedistyjiä auttavia ajallisuuden hoivaavia henkiä. He ovat kaikki vapaaehtoisia, ja he panevat tarmonsa tähän työhön, jonka tarkoituksena on auttaa heidän tovereitaan suuntaamaan ajatuksensa muualle ja lepuuttamaan mieltään, sillä sellaiset asenteet ovat suureksi hyödyksi, kun ollaan toipumassa energioiden loppuun kulumisesta.
Kun jonkin päämäärän hyväksi ponnisteleminen on kuluttanut voimavarat jotakuinkin loppuun, ja sillä aikaa kun asianomainen odottaa uusien energialatausten saamista, aikaisempien päivien ja aikojen tapahtumien uudelleeneläminen omassa mielessään tuottaa miellyttävää huvia. Rodun tai olentoluokan varhaisempien kokemusten muisteleminen luo levollisuutta. Ja tämä nimenomaan on syy, miksi näitä taiteilijoita kutsutaan myös mielenkiinnon takaisinkääntämisen eli reversion ohjaajiksi—he auttavat kääntämään muistimaailman olennon aiempaa kehitysvaihetta edustavaan tilaan tai olotilaan, jossa tämä omasi vähemmän kokemusta.
Kaikki olennot nauttivat tällaisesta reversiosta, paitsi ne, jotka ovat myötäsyntyisesti Luojia ja sen vuoksi automaattisesti itsensä virkistäjiä, sekä eräät varsin pitkälle erikoistuneet luotujen olentojen tyypit, sellaiset kuin voimakeskukset ja fyysiset valvojat, jotka aina ja ikuisesti ovat kaikissa reaktioissaan läpikotaisen asiallisia. Nämä ajoittaiset vapautumiset toiminnallisen velvollisuuden aiheuttamasta jännittyneisyydestä ovat säännöllinen osa elämää kaikissa maailmoissa kaikkialla universumien universumissa, mutta ei Paratiisin Saarella. Keskusasuinsijan syntyperäiset olennot eivät voi uupua, eikä uudelleenenergisointikaan sen vuoksi heitä koske. Ja kun kysymys on ikuista ja paratiisillista täydellisyyttä edustavista olennoista, heidän kohdallaan ei tietenkään voi esiintyä mitään tällaista palaamista evolutionaaristen kokemusten pariin.
Useimmat meistä ovat nousseet olemassaolon alempien vaiheiden tai olentoluokkiemme asteittain kohoavien tasojen kautta, ja on virkistävää ja tietyssä määrin huvittavaakin katsoa taakseen ja tarkastella joitakin varhaisempiin kokemuksiimme kuuluvia tapahtumia. On rauhoittavaa mietiskellä sellaista, mikä on omalle luokalle jo vanhaa ja joka elää mielen muistojen aarteistossa. Tulevaisuus merkitsee kamppailemista ja etenemistä; se tietää työtä, ponnistelua ja tulosten saavuttamista, menneisyydessä sen sijaan on jo opittujen ja saavutettujen asioiden tuntua. Menneisyyden mietiskeleminen suo tilaisuuden rentoutumiseen ja sellaiseen huolista vapaaseen tapahtumien kertaamiseen, että se herättää henkistä iloa ja saa aikaan mielen morontiatilan, joka hipoo jo hilpeyttä.
Kuolevaistenkin huumori on sydämellisimmillään kuvatessaan kertojan kulloistakin kehitystasoa hiukkasen alempana oleville sattuvia tapahtumia tai käsitellessään kertojaa ylemmiksi ajateltujen sortumista kokemuksiin, jotka yleisesti liitetään heitä alempana oleviksi katsottuihin henkilöihin. Te urantialaiset olette päästäneet huumorinne sekaan paljon sellaista, joka on yhdellä kertaa sekä rahvaanomaista että ilkeämielistä, mutta kaiken kaikkiaan teitä on onniteltava verrattain terävästä huumorintajusta. Joillakin roduillanne pulppuaa ehtymätön huumorin suoni, mikä on maallisen vaelluksen aikana niille suureksi avuksi. Mitä tulee huumoriin, saitte siinä suhteessa ilmeisen paljon perinnöksi Aatamilta; paljon enemmän kuin musiikin ja taiteen alalla tuli osaksenne.
Joukko Urantialta peräisin olevia vaihtelunohjaajia piristää Satanian väestöä miellyttävällä huumorillaan, aina kun Sataniassa on leikin aika eli aika, jolloin sen asukkaat virkistäytyvät elvyttämällä muistoja olemassaolon alemmalta tasolta. Taivaallisen huumorin tajumme on aina tallella—silloinkin kun olemme uppoutuneina kaikkein vaikeimpiin tehtäviin. Se auttaa meitä välttymään oman tärkeytemme merkityksen ylikorostamiselta. Mutta emme päästä sitä valloilleen, tai niin kuin te sanoisitte ”emme pidä hauskaa”, paitsi viettäessämme lomaa vapaina omien olentoyhteisöjemme vakavista tehtävistä.
Jos silloin kun tunnemme kiusausta suurennella omaa tärkeyttämme, pysähdymme miettimään Luojiemme suuruuden ja ylevyyden äärettömyyttä, oman minuutemme ylistäminen muuttuu verrattoman naurettavaksi niin, että se lähestyy jo humoristisuutta. Yksi huumorin tehtävistä onkin auttaa kaikkia meitä ottamaan itsemme vähemmän vakavasti. Huumori on jumalallinen vastamyrkky minuuden jalustallenostamista vastaan.
Huumorin tarjoaman rentoutumisen ja vaihtelun tarve on suurin niiden ylösnousemusolentojen luokkien keskuudessa, joihin kohdistuu hellittämätön paine heidän ponnistellessaan ylöspäin. Elollisuuden kumpikaan ääripää ei huumoripitoista viihdykettä suurestikaan tarvitse. Alkukantaisilla ihmisillä ei ole siihen kapasiteettia, ja paratiisillista täydellisyyttä olevilla olennoilla ei ole siihen tarvetta. Havonan olentoarmeijat ovat luontaisesti äärimmäisen onnellisten persoonallisuuksien riemullinen ja iloinen joukkokunta. Paratiisissa palvonnallisuus taas syrjäyttää reversiotoimintojen tarpeen. Mutta niiden parissa, jotka aloittavat elämänuransa kaukaa päämääränä olevan paratiisillisen täydellisyyden alapuolelta, vaihtelunohjaajien palvelutoiminnalle avautuu laaja toimintakenttä.
Kuta korkeammasta kuolevaislajista on kysymys, sitä suurempi on siihen kohdistuva paine, ja sitä suurempi on myös sen huumorintaju ja huumorin tarve. Hengen maailmassa on päinvastoin: Mitä korkeammalle nousemme, sitä vähäisemmäksi käy reversiokokemusten tuottaman huvin tarve. Mutta edettäessä Paratiisista henkielollisuuden asteikkoa alaspäin aina serafijoukkoihin asti iloisuuden anti ja hilpeyden suoma hoito käy aste asteelta yhä tarpeellisemmaksi. Olentoihin, jotka tarvitsevat eniten sitä virkistystä, että ajoittain palataan aikaisempien kokemusten edustamalle älylliselle tasolle, kuuluvat ihmislajin korkeammat tyypit, morontiaanit, enkelit ja Aineelliset Pojat sekä kaikki edellisten kaltaiset persoonallisuustyypit.
Huumorin tulisi toimia automaattisena turvaventtiilinä ja ehkäistä niiden paineiden ylen määräistä kohoamista, jotka johtuvat yhtämittaisen ja vakavan itsetutkiskelun yksitoikkoisuudesta sen yhdistyessä voimaperäiseen ponnisteluun kehityksellisen etenemisen ja ylevän tuloksiinpääsyn hyväksi. Huumori toimii myös vaimentamalla iskua, jonka tosiasiatiedon tai totuuden, jäykän ja taipumattoman faktatiedon ja joustavan, ikuisesti elävän totuuden tyrmäävyys aiheuttaa. Kuolevaispersoonallisuus, joka ei milloinkaan ole varma, kummanko hän näistä seuraavaksi kohtaa, tajuaa huumorin avulla nopeasti—näkee asian ytimen ja pääsee ymmärrykseen—tilanteen odottamattoman luonteen, olipa se tosiasiaa tai totuutta.
Vaikka urantialainen huumori on tavattoman karheaa ja varsin epätaiteellista, se palvelee silti arvokasta päämäärää, sillä se on sekä sairausvakuutus että emotionaalisen paineen laukaisija, joka näin ehkäisee vahingollista hermojännitystä ja ylettömän vakavaksi käyvää itsetutkiskelua. Huumori ja leikki, rentoutuminen, eivät koskaan ole eteenpäin suuntautuvasta ponnistelusta johtuvia reaktioita, vaan ne ovat aina kaikuja siitä, että katse on suunnattu taaksepäin—menneen muistelua. Jo Urantialla, ja sellaisina kuin nyt olette, huomaatte, kuinka piristävää on, että voitte lyhyeksi hetkeksi keskeyttää uudempien ja korkeampien älyllisten pyrkimysten edellyttämät ponnistukset ja palata esivanhempienne yksinkertaisempiin puuhiin.
Urantialaisen leikkimisen periaatteet ovat filosofisessa mielessä terveitä, ja ne pätevät yhä, kun etenette ylösnousemuksellista elämänvaihettanne pitemmälle, Havonan kehien kautta Paratiisin ikuisille rannoille. Ylösnousemuksellisina olentoina teillä on henkilökohtaisia muistoja kaikista aiemmista ja alemmista olomuodoista, ja ilman tällaisia yksilöllisiä menneisyyden muistumia ei nykyisyyden huumorilla, olipa se maallista naurua tai morontiaalista iloa, olisi perustaa. Juuri tämä menneitten kokemusten muisteleminen tarjoaa perustan nykyiselle ajanvietteelle ja huville. Ja näin nautitte maallisen huumorinne taivaallisista vastineista koko matkan pitkällä morontiaalisella ja sitä seuraavalla jatkuvasti hengellistyvällä elämänurallanne. Ja se Jumalan osanen (Suuntaaja), josta tulee ylösnousemuskuolevaisen persoonallisuuden ikuinen osa, lisää jumalallisuuden yläsävelet ajallisuuden ja avaruuden ylösnousemusluotujen riemun ilmauksiin, jopa hengelliseen nauruun.