◄ 45:5
Luku 45
45:7 ►

Paikallisjärjestelmän hallinto

6. Aatamien taivasmatkalaisille antama koulutus

45:6.1

Aineelliset Pojat ja Tyttäret lapsineen ovat kiinnostava näky, joka herättää kaikissa ylösnousemuskuolevaisissa poikkeuksetta uteliaisuutta ja huomiota. He ovat niin omien sukupuolisten rotujenne kaltaisia, että keksitte molemmin puolin paljon sellaista, joka kiinnostaa kumpaakin osapuolta ja valtaa ajatuksenne samoin kuin täyttää veljelliselle yhdessäololle varatut ajanjaksonne.

45:6.2

Kuolevaiseloonjääneet käyttävät vapaa-aikansa enimmäkseen siihen, että he järjestelmän pääkaupungissa tarkkailevat ja tutkivat näiden heitä korkeammalla olevien puolifyysisten ja sukupuolellisten luotujen elintapoja ja käyttäytymistä, sillä nämä Jerusemin kansalaiset ovat kuolevaiseloonjääneiden lähimpiä tukijoita ja neuvonantajia siitä lähtien, kun nämä saavat kansalaisuuden päämajamaailmassa, aina näiden Edentiaan-lähtöön saakka.

45:6.3

Ylösnousemuskuolevaisille suodaan seitsemässä mansiomaailmassa laajat mahdollisuudet saada hyvitys joka ainoasta sellaisesta heidän kokemuksistaan puuttuvasta puolesta, josta he ovat joutuneet kärsimään alkuperäisessä maailmassaan, johtuivatpa nämä puutteet perintötekijöistä, ympäristöolosuhteista tai lihallisena eletyn elämänvaiheen ennenaikaisesta päättymisestä. Tämä pitää joka suhteessa paikkansa muutoin, mutta ei kuolevaisten sukupuolielämän eikä siihen liittyvien järjestelyjen osalta. Mansiomaailmoihin saapuu tuhansia kuolevaisia, jotka eivät ole synnyinsfääreillään erityisemmin hyötyneet edes keskinkertaisista sukupuolisuhteista saatavista opetuksista. Mansiomaailman kokemus ei juurikaan voi tarjota mahdollisuutta näiden hyvin henkilökohtaisten menetysten korjaamiseen. Seksuaalinen kokemus on fyysisessä mielessä näiltä taivasmatkalaisilta taakse jäänyt mahdollisuus, mutta olemalla läheisessä yhteydessä Aineellisiin Poikiin ja Tyttäriin sekä yksilöinä että heidän perheenjäseninään nämä sukupuolielämää vaille jääneet kuolevaiset kykenevät korvaamaan vajavaisuutensa sosiaaliset, älylliset, emotionaaliset ja hengelliset puolet. Näin kaikille niille ihmisille, joilta olosuhteet tai heidän itsensä tekemä huono arvio riistivät evolutionaarisissa maailmoissa antoisasta sukupuolisuhteesta saatavat edut, suodaan täällä järjestelmäpääkaupungeissa täysimääräinen tilaisuus hankkia nämä oleellisen tärkeät kuolevaisen olennon kokemukset sillä, että he ovat läheisessä ja rakastavassa yhteydessä verrattomiin Aatami-luokan sukupuolisiin luotuihin, jotka asuvat pysyväisesti järjestelmien pääkaupungeissa.

45:6.4

Yksikään eloon jäävä kuolevainen, keskiväliolento tai serafi ei voi nousta Paratiisiin, päästä Isän tykö, eikä päästä jäseneksi Lopullisuuden Saavuttajakuntaan käymättä läpi sitä ylevää kokemusta, että on saanut toimia maailmojen kehittyvän lapsen vanhempana, tai on saanut jonkin muun vastaavankaltaisen ja samanarvoisen kokemuksen. Lapsen ja vanhemman välinen suhde on perustana kaikkein olennaisimmalle käsitykselle Universaalisesta Isästä ja hänen universumilapsistaan. Siksi tällaisesta kokemuksesta tulee korvaamaton osa kaikkien taivasmatkalaisten kokemuksellista koulutusta.

45:6.5

Ylösnousemuksellisten keskiväliolentojen ja evolutionaaristen serafien on käytävä läpi tämä vanhemmuuden kokemus järjestelmäpäämajojen Aineellisten Poikien ja Tyttärien seurassa. Näin myös nämä jälkeläisiä tuottamattomat ylösnousemukselliset saavuttavat kokemuksen vanhempana olemisesta auttaessaan Jerusemin Aatameja ja Eevoja heidän jälkeläistensä kasvattamisessa ja kouluttamisessa.

45:6.6

Samoin kaikkien niiden kuolevaiseloonjääneiden, jotka eivät ole evolutionaarisissa maailmoissa kokeneet vanhemmuutta, on hankittava tämä välttämätön koulutus sinä aikana, jolloin he oleskelevat Jerusemin Aineellisten Poikien kodeissa, sekä toimimalla näiden verrattomien isien ja äitien apulaisvanhempina. Asia hoidetaan edellä kerrotulla tavalla muutoin, paitsi siinä tapauksessa, että kuolevaiset ovat kyenneet korvaamaan puutteensa järjestelmän lastenhoitolassa, joka sijaitsee Jerusemin ensimmäisessä siirtymäkulttuurin maailmassa.

45:6.7

Tätä Satanian lastenkoehoitolaa pitävät finaliittien maailmassa yllä tietyt morontiapersoonallisuudet, ja tämän planeetan toinen puolisko on omistettu sanotulle lastenkasvatustyölle. Siellä vastaanotetaan ja kootaan uudelleen tietyt eloon jääneiden kuolevaisten lapset, kuten sellaiset jälkeläiset, jotka menehtyivät evolutionaarisissa maailmoissa, ennen kuin he yksilöinä saavuttivat hengellisen statuksen. Lapsen jommankumman luonnollisen vanhemman ylösnousemus takaa, että tälle maailmojen lapselle suodaan uudelleenpersonoituminen järjestelmän finaliittiplaneetalla ja että hänen sallitaan jälkeenpäin seuraavalla, vapaasta tahdosta tehdyllä valinnalla osoittaa, haluaako hän seurata vanhempansa valitsemaa kuolevaisylösnousemuksen tietä vaiko ei. Lapset ovat siellä samannäköisiä kuin synnyinmaailmassaan, paitsi että sukupuolten välinen ero puuttuu. Kuolevaisten laji ei lisäänny enää, sen jälkeen kun on saatu kokemus elämästä asutuissa maailmoissa.

45:6.8

Mansiomaailman opiskelijat, joilla on finaliittien maailman lastenkoehoitolassa yksi tai useampia lapsia ja joiden välttämätön kokemus vanhemmuudesta on puutteellinen, voivat anoa Melkisedekien lupaa, joka vahvistaa heidän väliaikaisen siirtonsa mansiomaailmoissa suoritettavien taivasmatkalaisen velvollisuuksien parista finaliittien maailmaan, jossa heille suodaan tilaisuus toimia omien lastensa ja muiden lasten apulaisvanhempina. Jerusemissa saatetaan myöhemmin vahvistaa, että tämä vanhemman osassa suoritettu hoivaamispalvelu vastaa puolta kaikesta siitä koulutuksesta, jonka näiden taivasmatkalaisten edellytetään suorittavan Aineellisten Poikien ja Tyttärien perheissä.

45:6.9

Lastenkoehoitolaa itseään valvoo tuhat Aineellisten Poikien ja Tyttärien pariskuntaa, jotka ovat tarjoutuneet tähän tehtävään oman luokkansa Jerusemin-yhdyskunnasta. Heidän lähimpinä avustajinaan toimii likimain yhtä monta vapaaehtoisten midsoniittivanhempain ryhmää, jotka jäävät joksikin aikaa tänne suorittamaan puheena olevaa palvelusta matkallaan Satanian midsoniittimaailmasta paljastamattomaan päämäärään Salvingtonin finaliittisfääreihin kuuluvissa, heille varatuissa erikoismaailmoissa.


◄ 45:5
 
45:7 ►