PIETARIN helluntaisaarnan seurausilmiöt ratkaisivat useimpien apostolien sen jälkeen noudattamat toimintaperiaatteet ja määräsivät heidän suunnitelmansa siltä osin, mitä he tekisivät julistaakseen valtakunnan evankeliumia. Pietari oli kristillisen kirkon varsinainen perustaja; Paavali vei kristillisen sanoman ei-juutalaisten keskuuteen, ja kreikkalaisuskovat veivät sen Rooman valtakunnan joka kolkkaan.
Vaikka perinteen kahlehtimat ja pappien komentelemat heprealaiset eivät kansana suostuneet ottamaan vastaan sen paremmin Jeesuksen evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä kuin Pietarin ja Paavalin julistusta Kristuksen kuolleistaheräämisestä ja taivaaseenastumisesta (sittemmin kristinuskoa), huomattiin Rooman valtakunta muilta osin vastaanottavaiseksi kehkeytymässä oleville kristillisille opetuksille. Läntinen sivilisaatio oli tuohon aikaan älyllistä, sotaan kyllästynyttä ja kaikkia olemassa olevia uskontoja ja universumifilosofioita kohtaan läpikotaisen skeptistä. Läntisen maailman kansoilla, joiden hyödyksi kreikkalainen kulttuuri oli koitunut, oli suurenmoisen menneisyyden luoma arvossapidetty perinne. Ne saattoivat tarkastella perintöä, joka edusti suurenmoisia saavutuksia filosofian, taiteen, kirjallisuuden ja poliittisen edistyksen alalla. Mutta näine kaikkine saavutuksineenkaan niillä ei ollut mitään sielun tyydytykseksi koituvaa uskontoa. Niiden hengelliset kaipaukset olivat yhä tyydyttämättä.
Tällaiselle ihmisyhteiskunnan näyttämölle kristilliseen sanomaan sisältyvät Jeesuksen opetukset sitten yhtäkkiä sysättiin. Näin esiteltiin läntisen maailman kansojen nälkäisille sydämille uusi elämänjärjestys. Tämä tilanne tiesi välitöntä konfliktia toisaalta vanhempien uskonnollisten käytäntöjen ja toisaalta Jeesuksen maailmalle esittämästä sanomasta laaditun uuden, kristillistetyn version välillä. Tämänlaatuisen konfliktin täytyy päätyä joko uuden tai vanhan kiistattomaan voittoon tai sitten jonkinasteiseen kompromissiin. Historia osoittaa, että taistelu päättyi kompromissiin. Kristinuskoa vaivasi se paha piirre, että se sisälsi liian paljon aineksia tullakseen minkään kansan taholta yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana omaksutuksi. Se ei ollut sellainen yksinkertainen hengellinen vetoomus, jollaisen Jeesus oli esittänyt ihmisten sielulle, vaan jo varhaisessa vaiheessa se löi lukkoon ehdottoman kantansa uskonnollisista rituaaleista, kasvatuksesta, magiasta, parantamisesta, taiteesta, kirjallisuudesta, lainsäädännöstä, hallitustavasta, moraalista, sukupuolielämän säätelystä, moniavioisuudesta ja rajoitetussa määrin jopa orjuudesta. Kristinusko ei tullut vain uutena uskontona—jollaista koko Rooman valtakunta ja koko itäinen maailma odottivat—vaan se tuli ihmisyhteiskunnan uuden järjestyksen hahmossa. Ja tällaisena suurellisena hankkeena se sai nopeasti aikaan kaikkien aikojen sosiaalis-moraalisen yhteentörmäyksen. Kreikkalaisen filosofian uudelleen tulkitsemat ja kristinuskossa sosiaalistetut Jeesuksen ihanteet uhmasivat nyt pelottomasti niitä ihmissuvun traditioita, jotka sisältyivät länsimaisen sivilisaation etiikkaan, moraalisuuteen ja uskontoihin.
Kristinusko voitti käännynnäisiksi alussa vain alempia sosio-ekonomisia väestökerroksia. Mutta toisen vuosisadan alkupuolella kreikkalais-roomalaisen kulttuurin parhaimmisto oli yhä runsaammin joukoin kääntymässä tämän uudenlaisen—kristillisen—uskon kannalle, tämän uuden käsityksen kannalle siitä, mikä on elämisen tarkoitus ja olemassaolon päämäärä.
Miten tämä juutalaisperäinen uusi sanoma, joka oli synnyinmaassaan miltei kariutunut, sai Rooman valtakunnan ajatusmaailmaltaan parhaat yksilöt näin nopeasti ja tehokkaasti valtoihinsa? Kristinuskon saavuttama voitto filosofisista uskonnoista ja mysteerikulteista johtui seuraavista syistä:
1. Organisaatio. Paavali oli taitava organisoija, ja hänen seuraajansa pysyivät hänen asettamassaan tahdissa.
2. Kristinusko oli läpikotaisen hellenisoitunut. Siihen sisältyivät kreikkalaisen filosofian paras aines samoin kuin heprealaisen teologian parhaat puolet.
3. Mutta parasta kaikesta: siihen sisältyi uusi ja suuri ihanne, kaiku Jeesuksen toteuttamasta elämänsä lahjaksi antamisesta ja heijastus hänen sanomastaan koko ihmiskunnan kattavasta pelastuksesta.
4. Kristityt johtajat olivat valmiita tekemään niin laajoja kompromisseja mitralaisuuden kanssa, että sen kannattajista yli puolet voitettiin antiokialaiskultin puolelle.
5. Seuraava ja myöhemmät kristittyjen johtajien sukupolvet tekivät nekin yhä lisää sellaisia kompromisseja pakanuuden kanssa, että jopa Rooman keisari Konstantinus voitettiin uuden uskonnon puolelle.
Mutta kristityt tekivät pakanain kanssa viisaan kaupan sikäli, että he omaksuivat pakanoiden ritualistisen prameuden, mutta pakottivat pakanat hyväksymään paavalilaisen kristillisyyden hellenisoidun version. He tekivät pakanain kanssa paremmat kaupat kuin mitralaiskultin kanssa, mutta tuon aikaisemmankin kompromissin kohdalla he selviytyivät enemmän kuin voittajina sikäli, että he onnistuivat eliminoimaan persialaismysteerin karkeat moraalittomuudet samoin kuin lukuisat muut moitittavat käytännöt.
Viisasta vai epäviisasta, mutta nämä kristinuskon ensimmäiset johtajat tekivät kuitenkin tietoisesti myönnytyksiä Jeesuksen ihanteiden suhteen pyrkiessään pelastamaan ja edistämään monia hänen ideoistaan. Ja heidän menestyksensä oli verratonta. Mutta älkää ymmärtäkö väärin! Nämä kompromissin kohteiksi joutuneet Mestarin ihanteet ovat hänen evankeliumissaan yhä piilevinä, ja lopulta koittaa aika, jolloin ne osoittavat maailmalle täyden voimansa.
Vanha järjestys korjasi tällä kristinuskon pakanallistumisella monia vähäisempiä voittoja luonteeltaan ritualistisella alalla, mutta kristityt saavuttivat ylivallan siinä, että:
1. Ihmisten noudattaman moraalin alalla kaikui uusi ja suunnattomasti korkeampi sävel.
2. Maailmalle annettiin uusi ja huomattavasti aikaisempaa laajempi käsitys Jumalasta.
3. Kuolemattomuuden toivosta tuli osa tunnustetun uskonnon vakuuttavuutta.
4. Jeesus Nasaretilainen annettiin ihmisen isoavalle sielulle.
Monet Jeesuksen opettamista suurista totuuksista joutuivat näissä alkuaikoina tehdyissä kompromisseissa lähes kadoksiin, mutta silti ne yhä uinuvat tässä pakanallistetussa kristinuskossa, joka puolestaan oli Paavalin versio Ihmisen Pojan elämästä ja opetuksista. Ja jo ennen kuin kristinusko pakanallistettiin, se ensin läpikotaisin hellenisoitiin. Kristinusko on paljon, hyvin paljon, velkaa kreikkalaisille. Hän oli nimenomaan kreikkalainen, muuan egyptinkreikkalainen, joka Nikeassa niin rohkeasti piti kiinni kannastaan ja niin pelottomasti uhmasi tätä kokousta, ettei se rohjennut hämärtää käsitystä Jeesuksen olemuksesta niin pahasti, että totuus hänen lahjoittautumisestaan olisi ollut vaarassa kadota maailmasta. Tämän kreikkalaisen nimi oli Athanasios, ja ilman tämän uskovan kaunopuheisuutta ja logiikkaa Areioksen lahkolaiset käsitykset olisivat saavuttaneet riemuvoiton.