NIINÄ aikoina, jolloin Jeesus ja apostolit eivät uurastaneet ihmisten opettamisen parissa, heillä oli tapana keskiviikkoisin levätä ponnistuksistaan. Käsillä olevana keskiviikkona he nauttivat aamiaista hieman tavallista myöhemmin, ja leirissä vallitsi pahaenteinen hiljaisuus; montakaan sanaa ei aamuaterian puoliväliin mennessä lausuttu. Lopulta Jeesus puhui: ”Haluan, että te tänään lepäätte. Käykää ajan kanssa ajatuksissanne läpi kaikki, mitä Jerusalemiin-saapumisemme jälkeen on tapahtunut, ja miettikää, mitä on kohta edessä ja mistä olen selvin sanoin teille kertonut. Pitäkää huoli, että totuus pysyy elämässänne ja että joka päivä kasvatte armossa.”
Aamiaisen jälkeen Mestari ilmoitti Andreakselle aikovansa olla tämän päivän poissa, ja hän ehdotti, että apostolit saisivat viettää aikansa oman mielensä mukaan, paitsi etteivät he missään tapauksessa saisi mennä Jerusalemin porttien sisäpuolelle.
Kun Jeesus laittautui valmiiksi lähteäkseen yksikseen kukkuloille, Daavid Sebedeus puhutteli häntä sanoen: ”Tiedäthän varsin hyvin, Mestari, että fariseukset ja esimiehet koettavat saada sinut hengiltä, ja kuitenkin valmistaudut lähtemään yksiksesi kukkuloille. Sellainen menettely on mieletöntä; lähetän sen vuoksi mukaasi kolme miestä, jotka ovat kaikin tavoin valmiit huolehtimaan siitä, ettei sinulle tapahdu mitään pahaa.” Jeesus tarkasteli näitä kolmea hyvin aseistautunutta ja vankkaa galilealaista ja sanoi Daavidille: ”Tarkoituksesi on hyvä, mutta erehdyt, kosket ymmärrä, ettei Ihmisen Poika tarvitse ketään häntä puolustamaan. Kukaan ei käy minuun käsiksi, ennen kuin sinä hetkenä, jolloin olen valmis antamaan henkeni sen mukaan, mikä on Isäni tahto. Nämä miehet eivät saa liittyä seuraani. Haluan mennä yksin voidakseni olla yhteydessä Isään.”
Nämä sanat kuultuaan Daavid ja hänen aseelliset vartijansa vetäytyivät sivummalle, mutta kun Jeesus lähti yksikseen taipaleelle, esille astui Johannes Markus kädessään pieni kori, jossa oli evästä ja vettä, ja hän esitti käsityksenään, että Mestarille saattaisi tulla nälkä, jos hän aikoi olla poissa koko päivän. Mestari hymyili Johannekselle ja ojensi kätensä ottaakseen korin vastaan.