KUN Jeesus ja apostolit tuona tiistai-iltapäivänä poistuivat temppelistä matkallaan Getsemanen leirille, Matteus sanoi pyytäessään kohdistamaan huomion temppelirakennelmaan: ”Mestari, katsopa, miten ihania rakennuksia nämä ovat. Näethän jyhkeät kivet ja kauniin koristelun; voiko pitää paikkansa, että nämä rakennukset on määrä hävittää?” Heidän astellessaan eteenpäin, kohti Öljymäkeä, Jeesus sanoi: ”Näette nämä kivet ja tämän jyhkeän temppelin; totisesti, totisesti minä sanon teille: päivinä, jotka eivät ole kovinkaan kaukana, ei kiveä jätetä kiven päälle. Ne syöstään kaikki maahan.” Nämä pyhän temppelin hävitystä kuvailevat huomiot herättivät apostoleiden uteliaisuuden heidän taivaltaessaan eteenpäin Mestarin jäljessä. He eivät osanneet kuvitella mitään maailmanloppua vähäisempää tapahtumaa, joka voisi aiheuttaa temppelin tuhoutumisen.
Välttyäkseen ihmisjoukoilta, jotka kulkivat Kidroninlaaksoa Getsemaneen päin, Jeesus ja hänen työtoverinsa päättivät kiivetä vähän matkaa Öljymäen länsirinnettä ja seurata sitten polkua heidän yksityiseen leiriinsä Getsemanen lähellä; leiri sijaitsi vähän matkaa julkisen leiripaikan yläpuolella. Kääntyessään pois Betaniaan johtavalta tieltä he tarkastelivat temppeliä, joka loisteli mailleen painuvan auringon säteissä; ja vuorella viipyessään he näkivät kaupungin valojen syttyvän, ja he ihailivat valaistun temppelin kauneutta; ja sinne täydenkuun kalvakkaaseen valoon Jeesus ja kaksitoista apostolia istuutuivat. Mestari keskusteli heidän kanssaan, ja jonkin ajan kuluttua Natanael esitti seuraavan kysymyksen: ”Kerrohan meille, Mestari, mistä tiedämme, milloin näiden tapahtumien on määrä toteutua?”