◄ Luku 166
  Osa 4 ▲
Luku 168 ►
Luku 167

Käynti Filadelfiassa

Aamiainen fariseusten seurassa  •  Vertaus suurista illallisista  •  Nainen, jota vaivasi voimattomuuden henki  •  Viesti Betaniasta  •  Matkalla Betaniaan  •  Pikkulasten siunaaminen  •  Keskustelu enkeleistä

AINA kun Jeesuksen ja apostolien mainitaan tämän Perean-toimintavaiheen aikana vierailleen eri paikkakunnilla, joilla seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät, olisi muistettava, että Jeesuksen mukana oli yleensä vain kymmenen apostolia, sillä tapana oli jättää ainakin kaksi heistä Pellaan opastamaan kansanjoukkoa. Kun Jeesus oli aikeissa jatkaa matkaansa Filadelfiaan, Simon Pietari ja hänen veljensä Andreas palasivat Pellan leirille opettamaan siellä koolla olevia väkijoukkoja. Kun Mestari lähti Pellan leiriltä käymään Perean eri puolilla, oli varsin tavallista, että kolmestasadasta viiteensataan leiriläistä kulki hänen mukanaan. Saapuessaan Filadelfiaan hänen mukanaan oli yli kuusisataa seuraajaa.

167:0.2

Hiljattain Dekapoliin alueelle suoritettuun saarnamatkaan ei ollut liittynyt mitään ihmeitä, eikä käsillä olevan Perean-lähetysretken kuluessa myöskään ollut kymmenen spitaalisen puhdistamista lukuun ottamatta tähän mennessä tapahtunut yhtään ihmettä. Tämä oli vaihe, jolloin evankeliumia julistettiin voimallisesti, ilman ihmeitä ja enimmän aikaa ilman, että Jeesus tai edes hänen apostolinsa olivat henkilökohtaisesti läsnä.

167:0.3

Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Filadelfiaan keskiviikkona, helmikuun 22. päivänä, ja he viettivät torstain ja perjantain lepäämällä viimeisten matkojensa ja uurastuksensa vaivoista. Tuona perjantai-iltana Jaakob puhui synagogassa, ja seuraavaksi illaksi kutsuttiin koolle yhteinen neuvonpito. Se, miten hyvin evankeliumi eteni Filadelfiassa ja lähikylissä, oli heille suuri ilon aihe. Daavidin lähetit toivat paitsi tietoja valtakunnan etenemisestä koko Palestiinan alueella myös hyviä uutisia Aleksandriasta ja Damaskoksesta.


 
 
167:1 ►
Urantia-kirja