◄ 159:5
Luku 159
160:0 ►

Kiertomatka Dekapoliissa

6. Paluu Magadaniin

159:6.1

Dekapolikseen suuntautunut neliviikkoinen lähetysretki oli kohtalaisen menestyksellinen. Valtakuntaan saatiin satoja sieluja, ja apostolit ja evankelistat saivat arvokkaan kokemuksen tehtävänsä toimittamisesta ilman Jeesuksen välittömän ja henkilökohtaisen läsnäolon tuomaa innoitusta.

159:6.2

Perjantaina, syyskuun 16. päivänä, koko työntekijäkunta kokoontui ennakkojärjestelyjen mukaisesti Magadanin puistoon. Sapattipäivänä pidettiin yli sadan uskovan neuvottelukokous, jossa valtakunnan työn laajentamista koskevat tulevaisuudensuunnitelmat saivat perusteellisen käsittelyn. Daavidin sanansaattajat olivat paikalla ja esittivät selontekonsa uskovien tilanteesta eri puolilla Juudeaa, Samariaa, Galileaa ja lähiseutuja.

159:6.3

Monikaan Jeesuksen seuraajista ei tuohon aikaan täysin ymmärtänyt sanansaattajakunnan palvelusten suurta arvoa. Paitsi että sanansaattajat pitivät uskovat eri puolilla Palestiinaa yhteydessä toisiinsa samoin kuin Jeesukseen ja apostoleihin, sen lisäksi he noina pimeinä aikoina toimivat myös rahavarojen kerääjinä, ei pelkästään Jeesuksen ja hänen työtovereidensa ylläpitämiseksi, vaan myös kahdentoista apostolin ja kahdentoista evankelistan perheiden tukemiseksi.

159:6.4

Jokseenkin näihin aikoihin Abner siirsi toimintansa tukikohdan Hebronista Betlehemiin, ja tämä jälkimmäinen paikkakunta oli myös Daavidin sanansaattajien päämaja Juudeassa. Daavid ylläpiti Jerusalemin ja Betsaidan välillä sanansaattajapalvelua, joka juoksijoita vaihtaen toimi niin, että viesti kulki perille yhdessä yössä. Nämä viestinjuoksijat lähtivät joka ilta Jerusalemista. Juoksijaa vaihdettiin Syykarissa ja Skytopoliissa, ja viestintuoja saapui perille Betsaidaan seuraavana aamuna aamiaisaikaan.

159:6.5

Jeesus ja hänen työtoverinsa valmistautuivat nyt pitämään viikon loman, ennen kuin he varustautuivat aloittamaan valtakunnan hyväksi suorittamiensa työponnistusten viimeisen vaiheen. Tämä oli heidän viimeinen lepojaksonsa, sillä Perean-lähetysmatkasta kehittyi saarna- ja opetuskampanja, joka jatkui aina siihen saakka, kunnes he saapuivat Jerusalemiin ja kun alettiin esittää Jeesuksen maisen elämänvaiheen loppukohtauksia.


◄ 159:5
 
Luku 160 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.