Filadelfiassa, jossa Jaakob työskenteli, Jeesus opetti opetuslapsille valtakunnan evankeliumin myönteisestä luonteesta. Kun hän mainitusta asiasta esittämiensä huomioiden lomassa mainitsi, että jotkin kirjoitusten osat sisälsivät totuutta enemmän kuin toiset, ja kehotti kuulijoitaan ravitsemaan sieluaan parhaalla hengellisellä ravinnolla, Jaakob keskeytti Mestarin ja esitti pyynnön: ”Olisitko, Mestari, niin kiltti, että antaisit meille jonkin vihjeen, jonka perusteella osaisimme valita kirjoituksista parhaat kohdat henkilökohtaiseksi mielenylennykseksemme?” Ja Jeesus vastasi: ”Kyllä, Jaakob, etsikää kirjoituksia lukiessanne sellaisia ikuisesti tosia ja jumalallisen kauniita opetuksia kuin seuraavat:
”Luo minuun puhdas sydän, oi Herra.
”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
”Sinun tulisi rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua.’
”Eivätkä kansat enää opettele sotimaan.”
Ja äskeinen esimerkki on varsin kuvaava näyte tavasta, jolla Jeesus joka päivä vähän kerrallaan valjasti omiin tarkoituksiinsa sen, mikä heprealaiskirjoituksissa on parasta, ja käytti sitä opastaakseen seuraajiaan ja liittääkseen sen uuden, valtakunnan evankeliumin opetuksiin. Muut uskonnot olivat tuoneet julki ajatuksen siitä, että Jumala on lähellä ihmistä, mutta Jeesus esitti Jumalan ihmisestä tunteman huolenpidon samanlaisena huolena, jota rakastava isä tuntee itsestään riippuvaisten lasten menestymisestä, ja sen jälkeen hän teki tästä opetuksesta uskontonsa kulmakiven. Ja niin muodoin oppi Jumalan isyydestä teki ihmisten välisen veljeyden harjoittamisen pakottavaksi. Jumalan palvomisesta ja ihmisten palvelemisesta tuli hänen uskontonsa kaikki kaikessa. Jeesus otti sen, mikä juutalaisten uskonnossa oli parasta, ja siirsi sen arvoisiinsa puitteisiin valtakunnan evankeliumin uusien opetusten piirissä.
Jeesus toi positiiviselle toiminnalle ominaisen hengen juutalaisen uskonnon passiivisiin opinkappaleisiin. Negatiivisen seremoniallisiin vaatimuksiin mukautumisen sijasta Jeesus teroitti, miten tärkeätä on positiivisesti tehdä, mitä hänen uusi uskontonsa tämän uskonnon hyväksyviltä edellytti. Jeesuksen uskonto ei koostunut pelkästään evankeliumin edellyttämien asioiden uskomisesta, vaan niiden aktuaalisesta tekemisestä. Hän ei opettanut, että olennaisinta hänen uskonnossaan olisi sosiaalinen palvelu, vaan pikemminkin niin, että sosiaalinen palvelu oli yksi niistä vaikutuksista, jotka todellisen uskonnon hengen omaaminen väistämättä sai aikaan.
Jeesus ei epäröinyt ottaa omaan käyttöönsä sitä puolta kirjoituksista, joka oli laadukkaampaa, kun hän niiden heikomman osan sen sijaan hylkäsi. Suurenmoisen kehotuksensa: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, hän otti kirjoitusten kohdasta, jossa sanotaan: ”Älä kosta kansasi lapsille, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tästä kirjoitusten kohdasta Jeesus otti käyttöönsä sen positiivisen osan ja hylkäsi sen negatiivisen puolen. Hän jopa vastusti negatiivista eli puhtaasti passiivista vastarintaa. Hän sanoi: ”Kun vihamies sivaltaa sinua toiselle poskelle, älä jää passiivisena seisomaan paikallesi sanaakaan virkkamatta, vaan positiivisena kannanottonasi käännä hänelle toinenkin poski. Tee toisin sanoen se, mikä tuossa tilanteessa on parasta, johdattaaksesi erehtyneen veljesi aktiivisesti pois pahuuden poluilta vanhurskaan elämän paremmille teille.” Jeesus edellytti seuraajiltaan, että nämä reagoisivat jokaiseen elämän tilanteeseen positiivisesti ja asioihin tarttuen. Toisen posken kääntäminen tai mikä hyvänsä muu samantapainen teko vaatii aloitteellisuutta, edellyttää uskovan henkilön persoonallisuuden voimallista, aktiivista ja rohkeaa julkituontia.
Jeesus ei puhunut sellaisen menettelyn puolesta, että negatiivisesti alistuttaisiin niiden ihmisten loukkauksiin, jotka mahdollisesti koettavat tieten tahtoen käyttää mahtiaan sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka eivät harjoita väkivaltaa pahuutta vastaan, vaan pikemminkin, että hänen seuraajiensa tulisi olla viisaita ja valppaita nopeasti ja positiivisesti pahaan hyvällä vastatakseen, jotta he sillä keinoin voittaisivat pahan tehokkaasti hyvällä. Älkää unohtako, että aidosti hyvä on poikkeuksetta voimallisempaa kuin on häijyinkään paha. Mestari opetti, mikä on vanhurskauden positiivinen mittapuu: ”Jokainen, joka tahtoo olla opetuslapseni, olkoon itseään huomioon ottamatta ja ottakoon täyden määrän velvollisuuksiaan seuratakseen minua joka päivä.” Ja hän itse eli elämänsä niin, että ”hän kulki ympäriinsä tehden hyvää.” Ja evankeliumin tämä puoli tuli oivallisesti valaistuksi hänen myöhemmin seuraajilleen esittämissään monissa vertauksissa. Hän ei koskaan kehottanut seuraajiaan vain kärsivällisesti kantamaan velvollisuuksiensa kuormaa, vaan mieluumminkin hän kehotti heitä noudattamaan tarmolla ja innostuksella ja täyteen määrään saakka sitä, mikä johtui heidän inhimillisistä velvollisuuksistaan ja jumalallisista etuoikeuksistaan Jumalan valtakunnassa.
Kun Jeesus opetti apostoleilleen, että heidän tulisi, kun joku vei oikeudettomasti viitan, tarjota toinenkin vaatekappale, hän ei niinkään tarkoittanut konkreettisesti toista viittaa, vaan sitä ajatusta, että he tekisivät jotakin positiivista pahantekijän pelastamiseksi, sen sijaan että he noudattaisivat ikivanhaa kostamisen ajatusta—”silmä silmästä” ja niin edelleen. Jeesus kammoksui yhtä hyvin kostamisen ajatusta kuin sitä, että jättäydytään passiiviseksi kärsijäksi tai oikeudettomuuden uhriksi. Tässä yhteydessä hän opetti heille, että on kolme tapaa, joilla voi taistella pahuutta vastaan ja tehdä sille vastarintaa:
1. Pahan maksaminen pahalla—positiivinen, mutta epävanhurskas tapa.
2. Valittamatta ja vastarinnatta tapahtuva pahuuden sietäminen—puhtaasti negatiivinen tapa.
3. Pahan maksaminen hyvällä, oman tahtonsa esille tuominen, niin että pääsee tilanteen herraksi, pahuuden voittaminen hyvällä—positiivinen ja vanhurskas tapa.
Yksi apostoleista kysyi kerran: ”Mestari, mitä minun tulisi tehdä siinä tapauksessa, että muukalainen pakottaa minut kantamaan kuormaansa virstan verran?” Jeesus vastasi: ”Älä ainakaan istu maahan ja huokaile helpotuksen perään, samalla kun itseksesi sätit muukalaista. Vanhurskaus ei synny tuonkaltaisista, passiivisista asenteista. Ellet keksi tehdä mitään tehokkaammalla tavalla positiivista, voit ainakin kantaa kuormaa toisenkin virstan. Siinä epäilyksettä on väärämieliselle ja jumalattomalle muukalaiselle haastetta kerrakseen.”
Juutalaiset olivat kuulleet Jumalasta, joka antaisi anteeksi katuville syntisille ja yrittäisi unohtaa heidän pahat tekonsa, mutta vasta kun Jeesus tuli, ihmiset kuulivat Jumalasta, joka kulki ympäriinsä etsimässä kadonneita lampaita, joka oma-aloitteisesti etsi syntisiä ja joka iloitsi nähdessään, että nämä halusivat palata Isän taloon. Tämän uskonnossa olevan positiivisen sävyn Jeesus ulotti jopa rukouksiinsa. Ja hän muunsi negatiivissisältöisen kultaisen säännön positiiviseksi, inhimilliseen oikeamielisyyteen tähtääväksi kehotukseksi.
Mitä tahansa Jeesus opetti, hän ei kertaakaan eksynyt käyttämään sekoittavia yksityiskohtia. Hän karttoi kukkaiskieltä ja kaihtoi pelkkää runollisen maalailun sanahelinää. Hän piti tapanaan pukea suuret merkitykset koruttomiin ilmaisuihin. Asioita havainnollistaakseen Jeesus käänsi monien käytössä olevien sanojen merkityksen aivan toiseksi. Tällaisia sanoja olivat muiden muassa suola, hapate, kalastus ja pikkulapset. Hän käytti erittäin tehokkaasti antiteesiä ja vertasi yhtä hetkeä loputtomuuteen, ja niin edelleen. Hänen kielikuvansa olivat osuvia, kuten esimerkiksi ”sokea, joka taluttaa sokeaa”. Mutta hänen kuvailevan opetuksensa suurin väkevyys piili sen luonnollisuudessa. Jeesus toi uskonnon filosofian taivaasta alas maan päälle. Hän toi julki sielun perustarpeet tavalla, jossa kuvastui uusi ymmärrys ja uusi rakkauden lahjaksi antaminen.