◄ 142:7
Luku 142
143:0 ►

Pääsiäinen Jerusalemissa

8. Etelä-Juudeassa

142:8.1

Huhtikuun lopulle tultaessa Jeesuksen vastustaminen oli fariseusten ja saddukeusten keskuudessa muuttunut niin suuriääniseksi, että Mestari ja hänen apostolinsa päättivät poistua Jerusalemista joksikin aikaa, ja niin he menivät etelään työskennelläkseen Betlehemissä ja Hebronissa. Koko toukokuu käytettiin henkilökohtaiseen työhön noissa kaupungeissa ja lähikylien asukkaiden keskuudessa. Tällä matkalla ei pidetty yhtään julkista saarnaa, vaan tehtiin pelkästään talosta-taloon-vierailuja. Apostolien opettaessa evankeliumia ja hoivatessa sairaita Jeesus ja Abner viettivät osan tästä ajasta Eengedissä, jossa he vierailivat nasiirisiirtokunnassa. Johannes Kastaja oli lähtenyt matkaan tuolta paikalta, ja Abner oli ollut kyseisen ryhmän päällikkö. Monista nasiiriveljeskunnan jäsenistä tuli Jeesukseen uskovia, mutta valtaosa näistä askeettisista ja eriskummallisista miehistä kieltäytyi hyväksymästä häntä taivaasta lähetetyksi opettajaksi siksi, ettei hän opettanut paastoamista ja muita kieltäymyksen muotoja.

142:8.2

Noilla seuduin asuvat ihmiset eivät tienneet, että Jeesus oli syntynyt Betlehemissä. He olivat aina siinä luulossa, että Mestari oli syntynyt Nasaretissa, kuten luuli valtaosa hänen opetuslapsistaankin, mutta kaksitoista apostolia tiesivät nuo tosiasiat.

142:8.3

Tämä Etelä-Juudeassa vietetty aika oli levollinen ja hedelmällinen työrupeama. Valtakuntaan liitettiin monta uutta sielua. Kiihotus Jeesusta vastaan oli kesäkuun alkupäiviin mennessä laantunut Jerusalemissa sen verran, että Mestari ja apostolit palasivat sinne opettamaan ja lohduttamaan uskovia.

142:8.4

Vaikka Jeesus ja apostolit viettivät koko kesäkuun Jerusalemissa tai sen lähellä, he eivät tänä aikana opettaneet julkisesti. He asuivat enimmäkseen teltoissa, jotka he pystyttivät tuohon aikaan Getsemaneksi kutsuttuun varjoisaan puistoon tai puutarhaan. Tämä puisto sijaitsi Öljymäen länsirinteellä, melko lähellä Kidroninpuroa. Sapattiviikonloput he tavallisesti viettivät Lasaruksen ja tämän sisarten luona Betaniassa. Jeesus astui Jerusalemin muurien sisäpuolelle vain muutaman kerran, mutta suuri joukko kiinnostuneita kyselijöitä tuli Getsemaneen keskustelemaan hänen kanssaan. Eräänä perjantai-iltana Nikodemus ja muuan Joosef Arimatealainen rohkaisivat mielensä ja lähtivät tapaamaan Jeesusta, mutta pelko käännytti heidät takaisin, vaikka he jo seisoivat Mestarin teltan oviaukolla. Eivätkä he tietenkään tajunneet, että Jeesus tiesi heidän puuhistaan kaiken.

142:8.5

Saatuaan tietää, että Jeesus oli palannut Jerusalemiin, juutalaiset vallanpitäjät valmistautuivat pidättämään hänet; mutta todetessaan, ettei hän saarnannut julkisesti, he päättelivät hänen pelästyneen heidän aikaisempaa kiihotustaan ja päättivät häntä sen enempää hätyyttämättä antaa hänen jatkaa opetustaan tuolloisella yksityisluontoisella tavallaan. Ja näin asiat sujuivat omaa hiljaista rataansa kesäkuun viimeisiin päiviin saakka, jolloin muuan Simon, sanhedrinin jäsen, asiasta juutalaisten johtajien edessä ilmoitettuaan kääntyi julkisesti Jeesuksen opetusten kannattajaksi. Välittömästi tämän jälkeen lähti liikkeelle uusi Jeesuksen pidättämistä vaativa kiihotusaalto, joka kasvoi niin voimakkaaksi, että Mestari päätti vetäytyä Samarian ja Dekapoliin kaupunkeihin.


◄ 142:7
 
Luku 143 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.