Kun Jerusalemin pääsiäisviikon kiireinen, opetuksesta ja henkilökohtaisesta työstä koostunut rupeama oli ohitse, Jeesus vietti seuraavan keskiviikon apostoliensa kanssa Betaniassa leväten. Tuona iltapäivänä Tuomas esitti kysymyksen, joka kirvoitti pitkän ja opettavaisen vastauksen. Tuomas sanoi: ”Mestari, päivänä, jona meidät otettiin erilleen ja asetettiin valtakunnan lähettiläiksi, kerroit meille monia asioita, annoit meille ohjeita siitä, millä tavoin itse eläisimme, mutta mitä meidän pitäisi opettaa kansanjoukolle? Miten näiden ihmisten on määrä elää, sitten kun valtakunta tulee nykyistä täysimääräisemmin? Tuleeko opetuslapsesi omistaa orjia? Onko sinuun uskovien tavoiteltava köyhyyttä ja kartettava omaisuutta? Onko niin, että silloin vallalla on yksin armo, joten meillä ei sitten enää ole lakia ja oikeutta?” Jeesus ja kaksitoista apostolia viettivät koko sen iltapäivän ja vielä aterian jälkeisen illankin keskustellen Tuomaksen kysymyksistä. Käsillä olevaa esitystä varten olemme laatineet Mestarin opetuksesta seuraavan yhteenvedon:
Ensiksi Jeesus pyrki tekemään apostoleilleen selväksi, että hän itse eli maan päällä ainutlaatuista elämää lihallisessa hahmossa, ja että heidät, kaksitoista apostolia, oli kutsuttu osallistumaan tähän Ihmisen Pojan lahjoittautumiskokemukseen, ja että heidänkin tuli tällaisten myötävaikuttajain osassaan jakaa monet niistä erityisrajoituksista ja velvollisuuksista, jotka liittyivät lahjoittautumiskokemuksen kokonaisuuteen. Jeesus antoi verhotusti ymmärtää, että Ihmisen Poika oli ainoa maan päällä milloinkaan elänyt persoona, joka kykeni samanaikaisesti näkemään suoraan Jumalan sydämeen ja ihmissielun syvimpiin syvyyksiin.
Jeesus selvitti erittäin yksiselitteisesti, että taivaan valtakunta oli evolutionaarinen kokemus, joka alkaa täältä maan päältä ja etenee toinen toistaan seuraavien elämänasemien kautta Paratiisiin. Illan kuluessa hän totesi selkeäsanaisesti, että hän valtakuntakehityksen jossakin tulevassa vaiheessa vierailisi uudelleen tässä maailmassa ja että hän tekisi sen hengellisessä voimassa ja jumalallisessa kunniassa.
Seuraavaksi hän selitti, että ”valtakuntaidea” ei ollut paras tapa havainnollistaa ihmisen suhdetta Jumalaan; että hän käytti tällaisia kielikuvia vain siksi, että juutalaiset odottivat valtakuntaa, ja siksi, että Johannes oli saarnannut tulevaa valtakuntaa tarkoittavin ilmauksin. Jeesus sanoi: ”Jonkin toisen aikakauden ihmiset ymmärtävät valtakunnan evankeliumin paremmin, kun se esitetään käyttäen sanoja, jotka kertovat perheenjäsenten välisistä suhteista—kun ihminen ymmärtää uskonnon opetukseksi Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä; siitä, että ihminen on Jumalan poika.” Sitten Mestari luennoi melko laajasti maisesta perheestä taivaallisen perheen havainnollistuksena ja antoi uuden sanamuodon kummallekin elämän elämisen peruslaille: Ensimmäiselle käskylle, jossa on kysymys perheen pään, isän, rakastamisesta, ja toiselle käskylle, joka koskee lasten keskuudessa vallitsevaa keskinäistä rakkautta; sitä, että rakastaa veljeään niin kuin itseään. Ja sitten hän selvitti, että tällainen veljellisen kiintymyksen ominaisuus tulee vääjäämättä esille epäitsekkäänä ja rakastavana sosiaalisena palveluna.
Sen jälkeen seurasi ikimuistettava keskustelu perhe-elämän peruspiirteistä ja niiden soveltamisesta Jumalan ja ihmisen välillä vallitsevaan suhteeseen. Jeesus totesi oikean perheen perustuvan seuraaviin seitsemään tosiasiaan:
1. Olemassaolon tosiasia. Luonnossa vallitsevat suhteet ja kuolevaisten keskinäisenä samannäköisyytenä havaittavat ilmiöt kietoutuvat yhteen perheen puitteissa: Lapset perivät tiettyjä vanhempiensa piirteitä. Lapset saavat alkunsa vanhemmistaan; persoonallisuuden olemassaolo riippuu vanhemman suorittamasta toimenpiteestä. Isän ja lapsen välinen suhde kuuluu myötäsyntyisesti kaikkeen luontoon, ja se vallitsee kaikissa elävissä olennoissa.
2. Turvallisuus ja mielihyvä. Oikeat isät saavat suurta tyydytystä huolehtiessaan lastensa tarpeista. Monet isät eivät tyydy vain huolehtimaan lastensa tarpeista, vaan he järjestävät mielellään heille myös jotakin, joka tuottaa mielihyvää.
3. Kasvatus ja kouliminen. Viisaat isät suunnittelevat huolellisesti poikiensa ja tyttäriensä kasvatuksen ja riittävän koulutuksen. Jo nuorena heidät valmennetaan myöhemmän elämän suurempiin velvollisuuksiin.
4. Kuri ja hillintä. Kaukonäköiset isät huolehtivat myös siitä, että heidän nuoret ja kypsymättömät jälkeläisensä saavat osakseen tarpeellista kurinpitoa, ohjausta, oikealle tielle opastamista ja—toisinaan—hillintää.
5. Toveruus ja lojaalisuus. Lapsiinsa kiintyneellä isällä on läheinen ja rakastava suhde lapsiinsa. Hänen korvansa on aina avoinna heidän pyynnöilleen; hän on aina valmis jakamaan heidän vastoinkäymisensä ja auttamaan heitä vaikeuksien yli. Isä on äärimmäisen kiinnostunut siitä, että hänen jälkeläistensä hyvinvointi aina vain lisääntyy.
6. Rakkaus ja armo. Sääliväinen isä antaa auliisti anteeksi; isät eivät haudo mielessään kostonhimoisia ajatuksia lapsiaan vastaan. Isät eivät ole tuomarien, vihamiesten eivätkä velkojien kaltaisia. Todelliset perheet rakentuvat suvaitsevuudelle, kärsivällisyydelle ja anteeksiantamukselle.
7. Tulevaisuuden turvaaminen. Ajalliset isät haluavat jättää pojilleen perinnön. Perhe jatkuu sukupolvesta toiseen. Kuolema vain lopettaa yhden sukupolven ja merkitsee uuden sukupolven alkamista. Kuolema lopettaa yksittäisen elämän, mutta ei välttämättä perhettä.
Tuntikaudet Mestari luennoi näiden perhe-elämän piirteiden soveltamisesta siihen, mitkä ovat ihmisen, maan lapsen, suhteet Jumalaan, Paratiisin-Isään. Ja hänen päätössanansa kuuluivat: ”Tiedän täyteen määräänsä, mitä kokonaisuudessaan on tämä pojan suhde Isään, sillä olen jo saavuttanut kaiken, mikä teidän on poikaudesta ikuisessa tulevaisuudessa saavutettava. Ihmisen Poika on valmis nousemaan Isän oikealle puolelle, joten teillä kaikilla on nyt minussa avoinna entistä leveämpi tie, joka johtaa Jumalan näkemiseen ja, jo ennen kunniakkaan edistymisenne päättymistä, täydellistymiseen yhtä täydellisiksi kuin Isänne taivaassa on täydellinen.”
Kun apostolit kuulivat nämä hätkähdyttävät sanat, he muistivat, mitä Johannes oli Jeesuksen kastehetkellä julistanut, ja tämä kokemus palautui elävänä heidän mieleensä myös siinä yhteydessä, kun he Mestarin kuoleman ja kuolleistaheräämisen jälkeen saarnasivat ja opettivat.
Jeesus on jumalallinen Poika, Poika, johon Universaalinen Isä luottaa täysimääräisesti. Hän oli ollut Isän tykönä ja ymmärtänyt hänet täydellisesti. Hän oli nyt elänyt maisen elämänsä Isän täydeksi tyydytykseksi, ja tämä lihallisessa hahmossa tapahtunut ruumiillistuminen oli antanut hänelle mahdollisuuden ihmisen täydelliseen ymmärtämiseen. Jeesus oli ihmisen täydellistymä; hän oli saavuttanut juuri sellaisen täydellisyyden, jollaisen kaikki aidot uskovat vielä kerran hänessä ja hänen kauttaan saavuttavat. Jeesus toi ihmisen nähtäville täydellisen Jumalan, ja omassa minuudessaan hän esitti Jumalalle maailmojen täydellistyneen pojan.
Vaikka Jeesus luennoi usean tunnin ajan, Tuomas ei ollut vieläkään tyytyväinen, sillä hän sanoi: ”Mutta, Mestari, mielestämme taivaassa oleva Isä ei aina kohtele meitä ystävällisesti ja armeliaasti. Kärsimyksemme ovat täällä maan päällä monesti ankarat, eikä rukouksiimme aina vastata. Miltä kohdin meiltä jää opetuksesi merkitys käsittämättä?”
Jeesus vastasi: ”Tuomas, Tuomas, kauanko sinulta vielä menee, ennen kuin sinulla on kyky kuunnella hengen korvin? Kuinka kauan kestää, ennen kuin näet, että tämä valtakunta on hengellinen valtakunta, ja että myös Isäni on hengellinen olento? Etkö ymmärrä, että opetan teitä taivaan henkiperheeseen kuuluvina hengellisinä lapsina, perheeseen, jonka isähahmo on infiniittinen ja ikuinen henki? Etkö salli minun puhua maisesta perheestä jumalallisten suhteiden havainnollistuksena ilman, että näin kirjaimellisesti sovellat opetuksiani aineellisiin asioihin? Ettekö kykene mielessänne erottamaan valtakunnan hengellisiä realiteetteja tämän aikakauden aineellisista, sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista ongelmista? Kun puhun hengen kieltä, miksi itsepäisesti käännätte sen, mitä tarkoitan, lihallisen olomuodon kielelle vain siksi, että rohkenen havainnollistamisen tarkoituksissa käyttää esimerkkeinä arkipäiväisiä ja konkreettisia suhteita? Lapseni, pyydän hartaasti, ettette enää sovella hengen valtakunnasta esittämääni opetusta sellaisiin surkeisiin asioihin kuin orjuuteen, köyhyyteen, maihin ja mantuihin eikä aineellisiin ongelmiin, joissa on kysymys ihmisten välisestä tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Tällaiset ajalliset asiat kuuluvat tämän maailman ihmisten ratkaistaviin, ja vaikka ne tavallaan koskettavatkin kaikkia ihmisiä, teidät on kuitenkin kutsuttu edustamaan minua tässä maailmassa, aivan kuten minä edustan Isääni. Olette hengellisen valtakunnan hengellisiä lähettiläitä, henki-Isän erityisedustajia. Näin pitkälle kun olemme päässeet, pitäisi minun nyt jo voida opettaa teitä niin kuin opetetaan henkivaltakunnan täysi-ikäisiä miehiä. Onko minun iän kaiken puhuteltava teitä ikään kuin olisitte vasta lapsia? Ettekö milloinkaan vartu henkiymmärryksessä? Oli miten oli, rakastan kuitenkin teitä ja kestän teitä aina lihallisessa hahmossa viettämämme kumppanuuden loppuun saakka. Ja vielä senkin jälkeen on henkeni kulkeva edellänne kaikkeen maailmaan.”