◄ Esipuhe
  Osa 1 ▲
Luku 2 ►
Luku 1

Universaalinen Isä

Isän nimi  •  Jumala on todellinen  •  Jumala on universaalinen henki  •  Jumalan mysteeri  •  Universaalisen Isän persoonallisuus  •  Persoonallisuus maailmankaikkeudessa  •  Persoonallisuuskäsitteen hengellinen arvo

UNIVERSAALINEN Isä on kaikkien luotujen Jumala, kaikkien olevaisten ja olentojen Ensimmäinen Lähde ja Keskus. Ajatelkaa Jumalaa ensin luojana, sitten valvojana ja lopuksi infiniittisenä ylläpitäjänä. Totuus Universaalisesta Isästä oli alkanut sarastaa ihmiskunnalle sinä hetkenä, kun profeetta sanoi: ”Sinä, Jumala, olet ainoa, sinun rinnallasi ei ole muita jumalia. Sinä olet luonut taivaan ja taivaitten taivaan kaikkine taivaallisine sotajoukkoineen. Sinä varjelet ja hallitset heitä. Jumalan poikien kautta luotiin universumit. Valolla Luoja kätkee itsensä ikään kuin vaatekappaleella ja levittää taivaat niin kuin harson.” Vasta käsitys Universaalisesta Isästä—yhdestä Jumalasta monien jumalten sijasta—mahdollisti kuolevaisen ihmisen käsittää Isä jumalalliseksi luojaksi ja infiniittiseksi valvojaksi.

1:0.2

Kaikki myriadit planeettajärjestelmät luotiin, jotta niistä lopulta tulisi monien toisistaan poikkeavien älyllisten olentotyyppien asuttamia, olentojen, jotka pystyisivät tuntemaan Jumalan, ottamaan vastaan jumalallisen kiintymyksen ja vuorostaan rakastamaan häntä. Universumien universumi on Jumalan tekemä ja hänen moninaisten luotujensa asuinpaikka. ”Jumala loi taivaat ja muovasi maan; turhaan hän ei universumia asettanut tai tätä maailmaa perustanut; hän tarkoitti ne asuttaviksi.”

1:0.3

Kaikki valaistuneet maailmat tunnustavat Universaalisen Isän ja palvovat häntä, koko luomakunnan ikiaikaista luojaa ja infiniittistä ylläpitäjää. Lukemattomien universumien tahdolliset luodut ovat lähteneet pitkälle, pitkälle taipaleelle kohti Paratiisia; he ovat ryhtyneet ikuista tutkimusmatkaa merkitsevään, kiehtovaan ponnisteluun päästäkseen Jumala Isän luo. Ajallisuuden lasten ylimaallinen määränpää on löytää ikuinen Jumala, ymmärtää jumalallisuuden olemus ja tunnistaa Universaalinen Isä. Jumalaa tuntevilla luoduilla on yksi kaipaus korkeimpana, yksi palava halu, ja se on halu tulla—sellaisina kuin he sfääreillään ovat—sellaisiksi kuin hän on paratiisillisessa persoonallisuuden täydellisyydessään ja vanhurskaan korkeimmuuden universaalisessa sfäärissään. Universaaliselta Isältä, jonka asuinpaikka on ikuisuus, on lähtenyt suurenmoinen käsky: ”Olkaa täydelliset niin kuin minä olen täydellinen.” Rakastaen ja armeliaina ovat Paratiisin sanansaattajat vieneet tätä jumalallista kehotusta eteenpäin läpi aikakausien ja kautta universumien jopa sellaisille vähäisille, eläimellistä alkuperää oleville luoduille kuin Urantian ihmissukukunnalle.

1:0.4

Tämä suurenmoinen ja universaalinen kehotus pyrkiä jumaluutta olevan täydellisyyden saavuttamiseen on täydellisyyden Jumalan luoman, koko eteenpäin ponnistelevan luomakunnan ensimmäinen velvollisuus, ja sen tulisi olla sen korkein tavoite. Tämä jumalallisen täydellisyyden saavuttamisen mahdollisuus on ihmisen koko ikuisen hengellisen edistymisen lopullinen ja varma määränpää.

1:0.5

Urantian kuolevaiset voivat tuskin toivoa olevansa infiniittisessä mielessä täydellisiä, mutta ihmisolennoille on täysin mahdollista—lähtien siitä, millaisia he tällä planeetalla ovat—saavuttaa se suurenmoinen ja jumalallinen päämäärä, jonka infiniittinen Jumala on kuolevaiselle ihmiselle asettanut; ja kun he tämän määränpään saavuttavat, he ovat kaiken sen osalta, mikä liittyy itsensä todellistamiseen ja tuloksiinpääsyyn mielen alueella, yhtä täydellisiä jumalallisen täydellisyyden sfäärissään kuin Jumala itse on omassa infiniittisyyden ja ikuisuuden sfäärissään. Sellainen täydellisyys ei ehkä ole materiaalisessa merkityksessä universaalista, älyllisessä käsityksessä rajatonta tai hengellisessä kokemuksessa lopullista, mutta se on lopullista ja täysimääräistä tahdon jumalallisuuden, persoonallisuuden motivoitumisen täydellisyyden ja jumalatietoisuuden kaikkien finiittisten aspektien osalta.

1:0.6

Tämä juuri on sen edellä mainitun jumalallisen käskyn ”olkaa täydelliset niin kuin minä olen täydellinen” todellinen merkitys, joka on ainiaan kannustava kuolevaista ihmistä eteenpäin ja viittova häntä sisäänpäin tässä pitkässä ja kiehtovassa kamppailussa yhä korkeampien hengellisten arvojen ja todellisten universumimerkitysten saavuttamiseksi. Tämä ylevä etsiytyminen universumien Jumalan luokse on kaikkien ajallisuuden ja avaruuden maailmojen asujainten verraton tutkimusmatka.


 
 
1:1 ►
Urantia-kirja