URANTIAN—se on asuttamanne maailman nimi—kuolevaisten mielessä vallitsee suuri sekasorto sellaisten termien kuin ’Jumala’, ’jumalallisuus’ ja ’jumaluus’ merkityksen suhteen. Sitäkin hämmentyneempiä ja epävarmempia ihmiset ovat näiden lukuisten nimitteiden tarkoittamien jumalallisten persoonallisuuksien keskinäisistä suhteista. Tämän käsiteköyhyyden ja siihen liittyvän ideainmuodostuksellisen sekasorron vuoksi minulle on annettu tehtäväksi laatia tämä johdanto niiden merkitysten selittämiseksi, jotka olisi liitettävä tiettyihin sanasymboleihin, sellaisina kuin niitä saatetaan käyttää tämän jälkeen seuraavissa luvuissa, jotka Orvontonin totuudenilmoittajakunta on valtuutettu kääntämään Urantialla puhutulle englannin kielelle.
On ylen määrin vaikeaa esittää avarampia käsityksiä ja kehittyneempää totuutta yrittäessämme laventaa kosmista tietoisuutta ja lisätä hengellistä ymmärrystä, kun meidän on rajoituttava käyttämään asianomaisen maailman vajavaista kieltä. Mutta saamamme valtuutus kehottaa meitä yrittämään parhaamme välittääksemme sanomamme englannin kielen sanasymboleja käyttäen. Saamamme ohjeen mukaan meidän tulee ottaa käyttöön kokonaan uusia termejä vasta, kun englannin kieli ei tarjoa kuvailtavalle käsitteelle terminologiaa, jota voidaan käyttää tällaisen uuden käsitteen esittämiseen edes osittain tai sen merkitystä enemmän tai vähemmän vääristellen.
Toiveenamme ymmärtämisen helpottaminen ja sekaannuksen estäminen jokaisen näitä lukuja tutkivan kuolevaisen lukijan kohdalla katsomme viisaaksi esittää näissä alkusanoissa yleisluontoisesti ne merkitykset, jotka on liitettävä lukuisiin vastedes käytettäviin englanninkielisiin sanoihin määriteltäessä Jumaluutta ja tiettyjä Jumaluuteen liittyviä universaaliseen todellisuuteen kuuluvia olevaisia, merkityksiä ja arvoja.
Mutta tätä määritelmiä ja terminologian rajoituksia käsittelevää esipuhetta laadittaessa on välttämätöntä ennakoida näiden termien käyttöä tämän jälkeen seuraavissa esityksissä. Siksi tämä esipuhe ei itsessään ole mikään viimeistelty lausunto. Se on ainoastaan määrittelevä opas ja on tarkoitettu auttamaan niitä, jotka lukevat oheiset Jumaluutta ja universumien universumia koskevat luvut, jotka on laatinut tätä varten Urantialle lähetetty Orvontonin komissio.
Oma maailmanne, Urantia, on yksi monista samankaltaisista asutuista planeetoista, jotka muodostavat Nebadonin paikallisuniversumin. Tämä universumi yhdessä muiden samankaltaisten luomusten kanssa muodostaa puolestaan Orvontonin superuniversumin, jonka Uversa-nimisestä pääkaupungista komissiomme on lähtöisin. Orvonton on yksi seitsemästä ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisesta superuniversumista, jotka kiertävät jumalallisen täydellisyyden koskaan alkamatonta ja koskaan päättymätöntä luomusta, Havonan keskusuniversumia. Tämän ikuisen keskusuniversumin sydämessä on paikallaan pysyvä Paratiisin Saari, infiniittisyyden maantieteellinen keskipiste ja ikuisen Jumalan asuinsija.
Puhuessamme näistä seitsemästä kehittyvästä superuniversumista yhdessä keskellä olevan ja jumalallisen universumin kanssa käytämme yleisesti sanaa suuruniversumi; nämä ovat tähän mennessä organisoidut ja asutetut luomistulokset. Ne kaikki muodostavat osan kokonaisuniversumista, joka käsittää myös ulkoavaruuden asuttamattomat mutta liikkeessä olevat universumit.