◄ Luku 173
Osa 4 ▲
Luku 175 ►
Luku 174

Tiistaiaamu temppelissä

TÄNÄ tiistaiaamuna noin kello seitsemän Jeesus tapasi Simonin kodissa apostolit, naisten ryhmän ja puolen kolmattakymmentä muuta eturivin opetuslasta. Tässä kokouksessa hän lausui jäähyväiset Lasarukselle antaen tälle ohjeet, joita noudattaen Lasarus kohtapuolin pakeni Perean Filadelfiaan. Siellä Lasarus tuli myöhemmin kytketyksi tätä kaupunkia pääpaikkanaan pitävään lähetysliikkeeseen. Jeesus lausui jäähyväiset myös iäkkäälle Simonille ja antoi läksiäisneuvonsa naisten ryhmälle, sillä hän ei koskaan enää muodollisesti tätä ryhmää tavannut sille jotain sanoakseen.

174:0.2

Samana aamuna hän puhutteli henkilökohtaisin tervehdyssanoin jokaista apostolia kahdestatoista. Andreakselle hän sanoi: ”Älä anna kohta edessä olevien tapahtumien kauhistuttaa itseäsi. Pidä veljesi lujassa otteessa ja pidä huoli, etteivät nämä näe sinua masentuneena.” Pietarille hän sanoi: ”Älä etsi turvaa käsivarren lihaksista, äläkä aseiden teräksestä. Asettaudu ikuisten kallioiden hengellisille perustuksille.” Jaakobille hän sanoi: ”Älä anna ulkonaisten seikkojen horjuttaa itseäsi. Pysy lujana uskossasi, niin tiedät kohta, että se, mihin uskot, on todellista.” Johannekselle hän sanoi: ”Ole lempeä; rakasta jopa vihollisiasikin; ole pitkämielinen. Ja muista, että olen uskonut sinulle monet asiat.” Natanaelille hän sanoi: ”Älä lausu tuomiotasi sen perusteella, miltä asiat ulkonaisesti näyttävät; pysy lujana uskossasi, silloinkin kun kaikki näyttää hajoavan taivaan tuuliin; täytä mitat, jotka valtakunnan suurlähettilään valtakirja sinulle asettaa.” Filippukselle hän sanoi: ”Älä anna tällä hetkellä uhkaamassa olevien tapahtumien horjuttaa itseäsi. Pysy tyynenä, silloinkin kun et kykene näkemään, minne pitäisi mennä. Ole uskollinen vihkimisvalallesi.” Matteukselle hän sanoi: ”Älä unohda armoa, joka vei sinut valtakuntaan. Älä anna kenenkään petkuttaa itseltäsi ikuista palkintoasi. Samoin kuin olet ollut kestävä niiden viehtymysten edessä, jotka kuuluvat kuolevaisen olemukseen, ole samoin valmis olemaan luja.” Tuomakselle hän sanoi: ”Olipa sellainen kuinka vaikeaa hyvänsä, sinun on juuri nyt kuitenkin vaellettava sen varassa, mitä uskot, eikä sen varassa, mitä näet. Älä epäile, ettenkö kykenisi viemään päätökseen tehtävää, johon olen ryhtynyt, ja ettenkö lopulta näkisi kaikkia uskollisia lähettiläitäni tuonpuoleisessa valtakunnassa.” Alfeuksen kaksosille hän sanoi: ”Älkää antako sellaisen, mitä ette kykene ymmärtämään, musertaa itseänne. Luottakaa siihen, miltä sydämessänne tuntuu; älkää panko luottamustanne maan mahtaviin, älkää ihmisten muuttuvaisiin mielipiteisiin. Pysykää veljienne rinnalla.” Ja Simon Selootille hän sanoi: ”Simon, saattaa olla, että pettymys rusentaa sinut, mutta henkesi tulee nousemaan kaiken sen yläpuolelle, minkä eteen joudut. Mitä et kyennyt oppimaan minulta, sen minun henkeni on sinulle opettava. Etsi aitoja hengen realiteetteja, äläkä anna epätodellisten ja aineellisten varjojen enää viekoitella itseäsi.” Ja Juudas Iskariotille hän sanoi: ”Juudas, olen rakastanut sinua ja olen rukoillut, että rakastaisit veljiäsi. Ole uupumaton hyvää tehdessäsi; ja tahtoisin kehottaa sinua varomaan imartelun liukkaita polkuja ja pilkanteon myrkkynuolia.”

174:0.3

Ja nämä tervehdyssanat lausuttuaan hän lähti Andreaksen, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa Jerusalemiin, kun muut apostolit sen sijaan ryhtyivät pystyttämään Getsemanen leiriä, jonne heidän oli määrä mennä samana iltana ja jota he pitivät tukikohtanaan Mestarin lihallisen elämän jäljellä olevien päivien ajan. Öljymäen rinteen puolivälin paikkeilla Jeesus piti tauon keskustellen yli tunnin ajan näiden neljän apostolin kanssa.

1. Jumalallinen anteeksiantamus

174:1.1

Pietari ja Jaakob olivat usean päivän ajan keskustelleet keskinäisistä mielipide-eroistaan, joiden kohteena oli Mestarin opetus synnin anteeksisaamisesta. He olivat kumpikin sitä mieltä, että asia esitettäisiin Jeesuksel­le, ja Pietari tarttui tähän tilanteeseen katsoessaan sen sopivaksi tilaisuudeksi saada asiaan Mestarilta neuvoa. Niinpä Simon Pietari puuttui keskusteluun, jota käytiin ylistyksen ja palvonnan välisistä eroista, ja kysyi: ”Mestari, Jaakob ja minä emme ole samaa mieltä synnin anteeksisaamista koskevasta opetuksestasi. Jaakob väittää sinun opettavan, että Isä antaa meille anteeksi, jo ennen kuin sitä edes häneltä pyydämme, ja minä olen sitä mieltä, että katumuksen ja synnintunnustuksen täytyy kulkea anteeksiannon edellä. Kumpi meistä on oikeassa? Mitä sinä sanot?”

174:1.2

Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Jeesus katsoi merkitsevästi kaikkia neljää ja vastasi: ”Veljeni, mielipiteenne menevät harhaan, koskette käsitä läheisiä ja rakastavia suhteita, jotka vallitsevat luodun ja Luojan välillä, ihmisen ja Jumalan välillä. Ette jaksa käsittää sitä ymmärtäväistä myötätuntoa, jolla viisas vanhempi suhtautuu kypsymättömään ja aina välillä hairahtuvaan lapseen. On tosiaankin kyseenalaista, joutuvatko järkevät ja hellät vanhemmat koskaan antamaan anteeksi keskitasoiselle ja normaalille lapselle. Ymmärtäväiset keskinäissuhteet, joihin vielä liittyy rakkaudesta kertova suhtautuminen, estävät tehokkaasti kaikki sellaiset vieraantumisilmiöt, jotka sittemmin pakottavat lapsen osoittaman katumuksen muodossa tapahtuvaan suhteiden uudelleenjärjestelyyn vanhemman suoman anteeksiannon myötä.

174:1.3

”Jokaisesta isästä elää osa hänen lapsessaan. Kaikissa asioissa, jotka liittyvät lapsen ja vanhemman välisiin suhteisiin, on isällä ensisijainen ja parempi ymmärrys. Vanhempi kykenee suhtautumaan lapsen kypsymättö­myyteen siinä valossa, että hänellä on pitemmälle ehtinyt vanhemman kypsyys, iäkkäämmän osapuolen kypsempi kokemus. Kun kysymys on maisesta lapsesta ja taivaallisesta Isästä, jumalallisella vanhemmalla on infiniittisyyden ja jumalallisuuden määrä myötätuntoa ja kykyä rakastavaan ymmärtämykseen. Jumalallinen anteeksiantamus on väistämätön; se kuuluu luonnollisena ja erottamattomana osana Jumalan loputtomaan ymmärtämykseen, hänen täydelliseen tietoisuuteensa kaikesta siitä, mistä on kysymys lapsen tehdessä virheellisen arvion tai erheellisen valinnan. Jumalallinen oikeudenmukaisuus on niin ikiaikaisesti kaiken huomioon ottavaa, että siihen aina ja kaikissa tapauksissa kuuluu ymmärtäväinen armo.

174:1.4

”Kun viisas ihminen ymmärtää kanssaihmistensä sisäiset yllykkeet, hän rakastaa heitä. Ja kun rakastat veljeäsi, olet jo antanut hänelle anteeksi. Tämä ihmisolemuksen ymmärtämisen ja hänen ilmeisen rikkomuk­sensa anteeksiantamisen kyky on Jumalan kaltaista. Jos olette viisaita vanhempia, juuri tällä tavoin te rakastatte ja ymmärrätte lapsianne, annatte heille anteeksi silloinkin, kun ohimenevä väärinkäsitys näyttää ajaneen teidät eroon toisistanne. Lapsi, joka on kypsymätön ja jolta puuttuu kokonaisvaltaisempi ymmärrys lapsen ja isän välisen suhteen syvyydestä, kokee aina välillä pakostakin syyllisyyden tunnetta siksi, että kuilu ammottaa hänen ja isän osoittaman täyden hyväksymisen välillä, mutta oikea isä ei koskaan ole tietoinen mistään tällaisesta kuilusta. Synti on luodun olennon tietoisuuteen kuuluva kokemus; se ei kuulu Jumalan tietoisuuteen.

174:1.5

”Se, missä määrin olette kyvyttömiä tai haluttomia antamaan anteeksi kanssaihmisillenne, mittaa oman kypsymättömyytenne; se ilmoittaa, miten suuressa määrin teiltä on jäänyt saavuttamatta aikuiselle ominaista myötätuntoisuutta, ymmärtäväisyyttä ja rakkautta. Kannatte kaunaa ja haudotte kostoa suorassa suhteessa siihen, missä määrin olette tietämättömiä lastenne ja kanssaihmistenne sisäisestä olemuksesta ja todellisista kaipauksista. Rakkaus on jumalallisen ja sisäisen elämänhalun tulos. Se perustuu ymmärtämykseen, sitä ruokkii epäitsekäs palvelu ja se saavuttaa täydellisyytensä viisaudessa.”

2. Juutalaisten vallanpitäjien esittämiä kysymyksiä

174:2.1

Maanantai-iltana oli pidetty neuvottelu sanhedrinin ja noin viidenkymmenen muun johtohenkilön kesken, jotka oli valittu kirjanoppineista, fariseuksista ja saddukeuksista. Tämä kokous oli yksimielinen Jeesuksen julkisuudessa tapahtuvan vangitsemisen vaarallisuudesta, sillä tavallisen rahvaan myötätunto oli hänen puolellaan. Enemmistö oli niin ikään sitä mieltä, että olisi pyrittävä määrätietoisesti viemään hänen maineensa kansan silmissä, ennen kuin hänet vangittaisiin ja tuotaisiin oikeuteen. Niinpä sitten nimettiinkin useita oppineista miehistä koostuvia ryhmiä, joiden oli määrä olla käytettävissä seuraavana aamuna temppelissä ja joiden tuli vaikeita kysymyksiä esittämällä koettaa saada Jeesus satimeen ja muutoinkin pyrkiä nolaamaan hänet kansan edessä. Fariseukset, saddukeukset ja jopa herodeslaiset olivat lopultakin löytäneet toisensa tässä yrityksessä saada Jeesus huonoon valoon pääsiäisen vierasjoukkojen silmissä.

174:2.2

Saapuessaan tiistaiaamuna temppelin pihalle ja ryhtyessään opettamaan Jeesus ehti lausua vasta muutaman sanan, kun akatemioista lähtenyt ryhmä nuorempia opiskelijoita, joita oli harjoitettu tätä tarkoitusta varten, astui esille ja puhemiehensä kautta puhutteli Jeesusta: ”Mestari, tiedämme sinut vanhurskaaksi opettajaksi, ja tiedämme sinun julistavan totuuden teitä ja palvelevan vain Jumalaa, sillä et pelkää yhtäkään ihmistä, ja tiedämme, ettet katso henkilöön. Me olemme vain opiskelijoita, ja haluaisimme tietää totuuden eräästä asiasta, joka vaivaa meitä, ja tämä meidän vaivamme on seuraava: Onko laillista meidän maksaa veroa keisarille? Tuleeko meidän maksaa, vai eikö meidän tule maksaa?” Jeesus, joka tajusi heidän tekopyhyytensä ja viekastelunsa, sanoi heille: ”Miksi tulette tällä tavoin minua kiusaamaan? Näyttäkääpä minulle veroraha, niin vastaan teille.” Ja kun he ojensivat hänelle denaarin, hän katsoi sitä ja sanoi: ”Kenen kuva ja päällekirjoitus on tässä rahassa?” Ja kun he vastasivat hänelle: ”Keisarin”, niin Jeesus sanoi: ”Antakaa keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat.”

174:2.3

Kun hän oli näillä sanoin vastannut noille nuorille kirjanoppineille ja heidän herodeslaisille liittolaistove­reilleen, nämä vetäytyivät pois hänen luotaan, ja kansaa, jopa saddukeuksia, heidän hämminkinsä huvitti suuresti. Jopa nämä nuorukaiset, jotka olivat koettaneet saada hänet satimeen, ihmettelivät ja ihailivat suuresti Mestarin vastauksen odottamatonta neuvokkuutta.

174:2.4

Edellisenä päivänä johtomiehet olivat koettaneet saada hänet ansaan kansanjoukon edessä seurakunnallista auktoriteettia koskevissa asioissa, ja siinä epäonnistuttuaan he koettivat nyt sotkea hänet vahinkoa tuottavaan keskusteluun siviilipuolen valtaoikeuksista. Sekä Pilatus että Herodes olivat tuolla hetkellä Jerusalemissa, ja Jeesuksen vihamiehet arvelivat, että jos hän rohkenisi antaa kehotuksen keisarille annettavan veron maksa­mista vastaan, he voisivat oikopäätä mennä Rooman viranomaisten eteen ja syyttää häntä kapinamielialan lietsomisesta. Toisaalta, jos sattuisi, että hän monisanaisesti kehottaisi veron maksamiseen, heidän laskelmoin­tinsa osui oikeaan siinä, että senlaatuinen lausunto loukkaisi syvästi hänen juutalaisen kuulijakuntansa kansallista omanarvontuntoa, ja sillä tavoin se olisi iskenyt kiilan Mestarin ja kansanjoukon osoittaman myötätunnon ja kiintymyksen välille.

174:2.5

Kaikessa tässä Jeesuksen vihamiehet kärsivät haaksirikon, sillä kaikki tunsivat sanhedrinin päätöksen, joka oli annettu ohjeeksi gentiilikansakuntien sekaan hajaantuneille juutalaisille siitä, että ”rahanlyömisoikeus toi mukanaan veronkanto-oikeuden.” Näin Jeesus vältti heidän ansansa. Jos hän olisi vastannut heidän kysymyk­seensä ”ei”, se olisi ollut yhtä kuin kapinaan kiihottaminen. Jos hän olisi vastannut ”kyllä”, se olisi järkyttänyt tuonaikaisia syvälle juurtuneita kansallistunteita. Mestari ei laistanut kysymystä, vaan hän vain käytti hyväk­seen kaksinaisen vastauksen antamiseen sisältyvää viisautta. Jeesus ei ollut milloinkaan välttelevä, vaan hän osoitti aina viisautta ollessaan tekemisissä sellaisten kanssa, jotka koettivat ahdistaa häntä ja saattaa hänet turmioon.

3. Saddukeukset ja kuolleistaherääminen

174:3.1

Ennen kuin Jeesus pääsi aloittamaan opetustaan, esille astui toinenkin ryhmä tekemään hänelle kysymyk­siä. Tällä kertaa asialla oli joukko oppineita ja ovelia saddukeuksia. Hänen lähelleen hivuttautuen heidän puhemiehensä sanoi: ”Mestari, Mooses sanoi, että jos nainut mies sattuisi kuolemaan jättämättä yhtään perillistä, hänen veljensä tulisi naida tämän vaimo ja herättää siemen edesmenneelle veljelleen. No sattuipa tässä sellainen tapaus, että muuan mies, jolla oli kuusi veljeä, kuoli lapsettomana; hänen järjestyksessä seuraava veljensä otti hänen vaimonsa, mutta kohta hänkin kuoli, eikä häneltä jäänyt lasta. Toinen veli otti niin ikään saman vaimon, mutta hänkin kuoli jälkeläisettä. Ja niin edelleen, kunnes kaikki kuusi veljestä olivat naineet tämän vaimon, ja kaikki kuusi siirtyivät rajan taa perillisiä jättämättä. Ja sitten viimeisenä kaikista kuoli myös tämä nainen. Ja mitä me nyt haluaisimme kysyä sinulta, kuuluu seuraavasti: Kenen vaimo hän tulee kuolleistaheräämisen hetkenä olemaan, sillä olivathan kaikki nämä seitsemän veljestä hänet naineet?”

174:3.2

Jeesus tiesi, ja niin tiesivät ihmisetkin, etteivät nämä saddukeukset kysymyksen esittäessään olleet liikkeellä vilpittömin mielin, sillä ei ollut uskottavaa, että moista tapausta todellisuudessa sattuisi; ja sitä paitsi tämä menettely, että kuolleen miehen veljet koettaisivat siittää hänelle lapsia, oli tuohon aikaan juutalaisten keskuudessa jo käytännöllisesti katsoen kuollut kirjain. Vaikka näin olikin, Jeesus myöntyi kuitenkin vastaamaan heidän salakavalaan kysymykseensä. Hän sanoi: ”Tällaisia kysymyksiä esittäessänne te kaikki erehdytte, sillä ette tunne sen paremmin kirjoituksia kuin Jumalan elävää voimaakaan. Tiedätte, että tämän maailman pojat voivat mennä naimisiin ja että heitä naitetaan, mutta ette näy ymmärtävän, etteivät ne, jotka katsotaan arvollisiksi pääsemään tuleviin maailmoihin vanhurskaitten kuolleistaherättämisen kautta, mene naimisiin eikä heitä naiteta. Jotka kokevat kuolleistaheräämisen, ovat enemmänkin taivaan enkelten kaltaisia, eivätkä he koskaan kuole. Nämä kuolleista herätetyt ovat ikiajat Jumalan poikia; he ovat valon lapsia, jotka on herätetty kuolleista ikuisen elämän edistyksen piiriin. Ja Isä Mooseksennekin ymmärsi tämän, sillä palavan pensaan luona saamiensa kokemusten yhteydessä hän kuuli Isän sanovan: ’Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.’ Ja näin minä Mooseksen myötä julistankin, ettei Isäni ole kuolleitten Jumala, vaan elävien. Hänessä te kaikki elätte, lisäännytte ja pidätte hallussanne kuolevaisen olemassaolonne.”

174:3.3

Jeesuksen annettua vastauksensa edellä kerrottuihin kysymyksiin saddukeukset vetäytyivät pois paikalta, ja muutamat fariseukset unohtivat itsensä niin tyystin, että huudahtivat: ”Totta, totta, Mestari, oivallisestipa olet vastannut näille epäuskoisille saddukeuksille.” Saddukeukset eivät rohjenneet esittää Jeesukselle muita kysymyksiä, ja tavallinen kansa ihaili ihmetellen hänen opetuksensa viisautta.

174:3.4

Yhteenotossaan saddukeusten kanssa Jeesus vetosi yksinomaan Moosekseen siksi, että tämä uskonnollis­poliittinen lahko tunnusti päteviksi vain viisi niin kutsuttua Mooseksen kirjaa. He eivät myöntäneet, että profeettojen opetukset olisivat hyväksyttävissä opillisten dogmien perustaksi. Vaikka Mestari vastauksessaan yksiselitteisesti vahvistikin sen tosiasian, että kuolevaisluodut jäävät eloon kuolleistaheräämismenetelmän avulla, hän ei kuitenkaan missään mielessä lausunut hyväksyvää sanaa fariseusten uskomuksista, joiden mukaan konkreettinen ihmisruumis nousisi kuolleista. Sanoma, jota Jeesus halusi korostaa, oli, että Isä oli sanonut ”Minä olen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala”, eikä että ’minä olin heidän Jumalansa.’

174:3.5

Saddukeusten ajatuksena oli ollut saattaa Jeesus pilkanteon nujertavan vaikutuksen kohteeksi, sillä he olivat varsin hyvin tietoisia siitä, että julkisuudessa toteutettu vaino mitä ilmeisimmin loisi kansanpaljouden mielessä vain entistä enemmän myötätuntoa häntä kohtaan.

4. Suuri käsky

174:4.1

Muuan toinen saddukeusten ryhmä oli saanut ohjeet esittää Jeesukselle sekaannuttavia kysymyksiä enkeleistä, mutta nähdessään, miten niiden heidän tovereidensa kävi, jotka olivat yrittäneet saada hänet ansaan kuolleistaheräämistä koskevilla kysymyksillä, nämä tekivät viisaan päätöksen pysyä visusti vaiti. He poistuivat paikalta kysymystäkään esittämättä. Fariseusten, kirjanoppineiden, saddukeusten ja herodeslaisten liittokunnan ennalta sovitun suunnitelman mukaan heidän tuli täyttää koko päivä näillä kompakysymyksillä siinä toivossa, että he näin saisivat Jeesuksen huonoon valoon ihmisten edessä ja samalla tehokkaasti estäisivät hänelle jäämästä vähänkään aikaa julistaa häiritseviä opetuksiaan.

174:4.2

Eräs fariseusten ryhmistä astui sitten esille esittämään ahdistelevia kysymyksiä, ja ryhmän puhemies, joka viittasi Jeesukselle, sanoi: ”Mestari, olen lainoppinut ja haluaisin kysyä sinulta, mikä mielestäsi on suurin käsky.” Jeesus vastasi: ”On vain yksi käsky, ja se on suurin kaikista, ja tämä käsky kuuluu: ’Kuule, oi Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.’ Tämä on ensimmäinen ja suuri käsky. Ja toinen käsky on ensimmäisen kaltainen; itse asiassa se juontuu suoraan ensimmäisestä, ja se kuuluu: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Mitään muuta käskyä ei ole, joka olisi suurempi kuin nämä. Näiden kahden käskyn varassa ovat koko laki ja profeetat.”

174:4.3

Tajutessaan, että Jeesus oli vastannut ei ainoastaan juutalaisten uskonnon ylevimmän käsityksen mukaises­ti, vaan paikalle kerääntyneen väenpaljouden nähden myös viisaasti, lainoppinut ajatteli näyttelevänsä paremmin rohkeutta osoittavaa osaa, jos hän avoimesti ylistäisi Mestarin vastausta. Niinpä hän sanoi: ”Totuutta puhuen sinä, Mestari, olet oivallisesti sanonut, että Jumala on yksi eikä hänen lisäkseen ole ketään; ja että ensimmäinen ja suuri käsky on rakastaa häntä kaikesta sydämestä, ymmärryksestä ja voimasta, ja rakastaa myös lähimmäistään niin kuin itseään; ja olemme samaa mieltä siitä, että tämä käsky on paljon enemmän huomion arvoinen kuin kaikki polttouhrit ja uhraukset.” Kun lainoppinut vastasi näin hienovarai­sesti, Jeesus katsoi häneen sanoen: ”Ystäväni, huomaan, ettet olet kaukana Jumalan valtakunnasta.”

174:4.4

Jeesus lausui totuuden sanoessaan, ettei tämä lainoppinut ollut ”kaukana valtakunnasta”, sillä vielä samana iltana tämä meni Mestarin leirille Getsemanen lähistöllä, tunnusti uskonsa valtakunnan evankeliumiin, ja yksi Abnerin opetuslapsista, Joosia, kastoi hänet.

174:4.5

Paikalla oli myös kaksi, kolme muuta kirjanoppineiden ja fariseusten ryhmää, joiden aikomuksena oli ollut esittää kysymyksiä, mutta joko Jeesuksen esittämä vastaus lainoppineelle oli riisunut heidät aseista tai sitten kaikkien niiden kärsimä täydellinen tappio, jotka olivat yrittäneet saada hänet satimeen, oli pelästyttänyt heidät. Tämän jälkeen ei kukaan enää rohjennut esittää hänelle julkisesti yhtään kysymystä.

174:4.6

Kun muita kysymyksiä ei enää ilmaantunut ja kun keskipäivän hetki oli lähellä, Jeesus ei ryhtynytkään opettamaan, vaan tyytyi vain esittämään fariseuksille ja näiden tovereille yhden kysymyksen. Jeesus sanoi: ”Koska te ette enää esitä kysymyksiä, esittäisin minä puolestani teille yhden: Mitä mieltä olette Vapahtajasta? Toisin sanoen, kenen poika hän on?” Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen yksi kirjanoppineista vastasi: ”Messias on Daavidin poika.” Ja koska Jeesus tiesi, että oli käyty paljon väittelyä jopa hänen omien opetuslas­tensa keskuudessa siitä, oliko hän Daavidin poika vai ei, hän esitti seuraavan lisäkysymyksen: ”Jos Vapahtaja tosiaankin on Daavidin poika, niin miten on selitettävissä, että psalmissa, jonka panette Daavidin nimiin, hän hengessä puhuen sanoo itse: ’Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealla puolellani, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.’ Jos Daavid kutsuu häntä Herraksi, miten hän siis voi olla Daavidin poika?” Vaikka esimiehet, kirjanoppineet ja pääpapit jättivätkin vastaamatta tähän kysymykseen, eivät he myöskään esittäneet Jeesukselle enää kysymyk­siä, joiden tarkoituksena oli saada hänet sotkeutumaan. He eivät koskaan vastanneet tähän Jeesuksen heille asettamaan kysymykseen, mutta Mestarin kuoleman jälkeen he koettivat väistää tämän vaikeuden muuttamalla tuon psalmin tulkintaa niin, että se pantiinkin Messiaan sijasta viittaamaan Abrahamiin. Toiset koettivat päästä tästä dilemmasta kieltäytymällä tunnustamasta Daavidia tämän niin kutsutun messiaspsalmin kirjoitta­jaksi.

174:4.7

Hetkeä aikaisemmin fariseukset olivat nauttineet siitä, kuinka Mestari oli vaientanut saddukeukset; nyt fariseusten epäonnistuminen ilahdutti saddukeuksia. Mutta tällainen eri puolilla oleminen oli vain hetkellistä, sillä yhdessä tuokiossa he unohtivat ikivanhat erimielisyytensä pyrkiessään yhteisvoimin pysäyttämään Jeesuksen opetustyön ja toiminnan. Mutta kaikkien näiden kerrottujen kokemusten ajan tavallinen kansa kuunteli häntä mieluusti.

5. Tiedonjanoiset kreikkalaiset

174:5.1

Kun Filippus puoliltapäivin oli ostamassa tarvikkeita uutta leiriä varten, jota tuona päivänä pystytettiin Getsemanen lähistölle, hänen puoleensa kääntyi eräs muukalaisten lähetystö, Aleksandriasta, Ateenasta ja Roomasta saapunut uskovien kreikkalaisten ryhmä, jonka puhemies sanoi apostolille: ”Henkilöt, jotka tuntevat sinut, ovat osoittaneet meille, kuka sinä olet. Niinpä tulemme luoksesi, herra, pyytäen, että saisimme tavata Jeesuksen, Mestarisi.” Filippus joutui hämmästyksen valtaan siitä, että hän tällä tavoin torilla tapasi nämä tiedonhaluiset kreikkalaiset merkkihenkilöt ja gentiilit. Ja koska Jeesus varsin yksiselitteisesti oli velvoittanut kaikkia kahtatoista apostolia pidättymään kaikenlaisesta julkisesta opettamisesta pääsiäisviikon aikana, niin Filippus oli hieman hämmennyksissään tietämättä, mikä olisi oikea tapa hoitaa tämä asia. Hänen epävarmuuttaan lisäsi vielä se, että nämä miehet olivat vierasmaalaisia ja ei-juutalaisia. Jos nämä olisivat olleet juutalaisia tai lähiseudun tuttuja ei-juutalaisia, hän ei olisi yhtä selvästi empinyt. Hän menetteli sitten seuraavasti: Hän pyysi näitä kreikkalaisia jäämään niille sijoilleen. Kun hän kiiruhti matkoihinsa, nämä olettivat hänen menneen hakemaan Jeesusta, mutta todellisuudessa hän meni kiireen vilkkaan Joosefin kotiin, jossa tiesi Andreaksen ja muiden apostolien olevan lounastamassa. Hän kutsui Andreaksen ulos, selitti tulonsa tarkoituksen, ja sitten hän Andreaksen seurassa palasi odottelevien kreikkalaisten luo.

174:5.2

Koska Filippus oli saanut varustehankinnat lähestulkoon suoritetuiksi, hän ja Andreas palasivat kreikkalai­set mukanaan Joosefin kotiin, jossa Jeesus otti heidät vastaan. Ja he istuivat lähettyvillä, kun Jeesus puhui apostoleilleen ja muutamille johtaville opetuslapsille, jotka olivat koolla tällä lounaalla. Jeesus sanoi:

174:5.3

”Isäni lähetti minut tähän maailmaan tekemään tunnetuksi hänen laupeuttaan ihmisten lapsia kohtaan, mutta ne, joiden luokse ensimmäiseksi saavuin, ovat kieltäytyneet minua vastaanottamasta. Totta kyllä, monet teistä ovat omalta osaltaan uskoneet evankeliumiini, mutta Abrahamin lapset ja heidän johtajansa ovat aikeissa minut hylätä, ja niin tehdessään he hylkäävät Hänet, joka minut lähetti. Auliisti olen julistanut pelastuksen evankeliumia tälle kansalle; olen kertonut heille Jumalan poikana olemisen riemullisuudesta, vapaudesta ja elämästä, joka on hengessä yltäkylläisempi. Isäni on tehnyt monet ihmeelliset teot näiden pelon raastamien ihmisten poikien keskuudessa. Mutta profeetta Jesaja puhui totisesti tästä kansasta kirjoittaessaan: ’Herra, kuka on uskonut meidän opetuksemme? Ja kenelle on Herra paljastettu?’ Totisesti ovat kansani johtajat tieten tahtoen sokaisseet silmänsä niin, etteivät näe, ja kovettaneet sydämensä, jotteivät uskoisi ja pelastuisi. Kaikki kuluneet vuodet olen koettanut parantaa heidät heidän epäuskostaan, jotta he voisivat vastaanottaa Isän ikuisen pelastuksen. Tiedän, etteivät kaikki ole minua pettäneet, sillä jotkut teistä ovat tosiaankin uskoneet sanomani. Parastaikaa on tässä huoneessa täydet kaksikymmentä miestä, jotka kerran olivat sanhedrinin jäseniä tai joilla oli korkea asema kansakunnan neuvostoissa, vaikka on teidänkin joukossanne joitakuita, jotka kaihtelevat totuuden avointa tunnustamista, jottei teitä vain heitettäisi ulos synagogasta. Jotkut teistä tuntevat houkutusta rakastaa enemmän ihmisten kunniaa kuin Jumalan kunniaa. Mutta minun on pakko osoittaa pitkämielisyyttä, sillä pelkään jopa joidenkui­den sellaistenkin turvallisuuden ja uskollisuuden puolesta, jotka ovat näin kauan olleet lähellä minua ja jotka ovat eläneet näin läheisesti rinnallani.

174:5.4

”Tässä juhlasalissa on havaintoni mukaan koolla suunnilleen yhtä suuri määrä sekä juutalaisia että ei-juutalaisia, ja haluaisin osoittaa sanani teille ensimmäisenä ja viimeisenä tämänlaatuisena ryhmänä, jolle annan opetusta valtakunnan asioista, ennen kuin menen Isäni tykö.”

174:5.5

Nämä kreikkalaiset olivat kuunnelleet tiiviisti Jeesuksen temppelissä esittämiä opetuksia. Maanantai-iltana he olivat pitäneet Nikodemuksen kodissa kokouksen, joka jatkui aamunkoittoon saakka, ja kolmekymmentä heidän joukostaan oli päättänyt astua sisälle valtakuntaan.

174:5.6

Kun Jeesus tuona hetkenä seisoi heidän edessään, hän tajusi yhden tuomiokauden olevan päättymässä ja uuden alkamassa. Suunnatessaan huomionsa kreikkalaisiin Mestari lausui:

174:5.7

”Joka uskoo tämän evankeliumin, hän ei usko vain minuun, vaan myös Häneen, joka minut lähetti. Kun katsotte minua, näette paitsi Ihmisen Pojan myös Hänet, joka minut lähetti. Minä olen maailman valo, eikä kukaan, joka uskoo opetukseni, enää jää pimeyteen. Jos te ei-juutalaiset minua kuulette, saatte elämän sanat ja astutte samana hetkenä riemulliseen vapauteen, jonka tuo totuus siitä, että on Jumalan poika. Jos maan­mieheni, juutalaiset, päättävät hylätä minut ja torjua opetukseni, en ole heitä tuomitseva, sillä en tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan tarjoamaan sille pelastusta. Jotka torjuvat minut ja kieltäytyvät vastaanottamasta opetustani, joutuvat kuitenkin aikanaan Isäni ja niiden tuomittaviksi, jotka hän on sellaisten tuomareiksi osoittanut, jotka hylkäävät armossa annetun lahjan ja pelastuksen totuudet. Muistakaa, jokainen teistä, etten puhu omissa nimissäni, vaan että olen uskollisesti ilmoittanut teille, mitä Isä on käskenyt minun paljastaa ihmisten lapsille. Ja nämä sanat, jotka Isä käski minun puhua maailmalle, ovat jumalallisen totuuden, iäisen armon ja ikuisen elämän sanoja.

174:5.8

”Mutta ilmoitan niin juutalaiselle kuin ei-juutalaisellekin, että se hetki on kohta, jolloin Ihmisen Poika saa kunnian kruununsa. Te varsin tiedätte, että vehnänjyvä jää yksin, ellei se putoa maahan ja kuole; mutta jos se kuolee hyvässä mullassa, se herää taas eloon ja kantaa runsaan sadon. Joka itsekkäästi rakastaa elämäänsä, on vaarassa menettää sen; mutta joka on valmis antamaan henkensä minun puolestani ja evankeliumin puolesta, hänen osanaan on entistä yltäkylläisempi elämä maan päällä ja taivaassa, iankaikkinen elämä. Jos tahdotte tosissanne seurata minua, vielä senkin jälkeen kun olen mennyt Isäni tykö, silloin teistä tulee minun opetuslapsiani ja kanssakuolevaistenne vilpittömiä palvelijoita.

174:5.9

”Tiedän hetkeni lähenevän, ja olen vaivattu. Huomaan kansani olevan päättäväisesti sitä mieltä, että se torjuu valtakunnan, mutta minua riemastuttaa ottaa vastaan nämä totuutta etsivät ei-juutalaiset, jotka tulevat tänään tänne valkeuden tietä kysellen. Siitä huolimatta sydäntäni särkee kansani puolesta, ja sieluani raastaa se, mikä on pian edessäni. Mitä sanoisin katsoessani eteenpäin ja nähdessäni, mitä minulle kohta tapahtuu? Sanoisinko minä: Isä säästä minut tältä kauhealta hetkeltä? Ei! Juuri tätä tarkoitusta vartenhan olen tähän maailmaan tullut ja juuri tähän aikaan. Mieluumminkin minä sanon, ja rukoilen, että yhdytte sanoihini: Isä, kirkasta nimesi; tapahtukoon sinun tahtosi.”

174:5.10

Jeesuksen lausuttua nämä sanat hänen eteensä ilmestyi se Personoitu Suuntaaja, joka oli ollut hänen sisimmässään kastetta edeltäneinä aikoina, ja kun hän piti huomattavan pitkän tauon, tämä nyt voimallinen, Isää edustava henki puhui Jeesus Nasaretilaiselle sanoen: ”Olen lahjoittautumisissasi kirkastanut nimeni monta kertaa, ja vielä kerran tahdon sen kirkastaa.”

174:5.11

Vaikkeivät paikalla koolla olevat juutalaiset ja gentiilit kuulleetkaan mitään ääntä, heiltä ei kuitenkaan voinut jäädä huomaamatta, että Mestari piti puheessaan tauon, sillä aikaa kun hänelle tuli viesti jostakin ihmisen yläpuolella olevasta lähteestä. He sanoivat kaikki, kukin vierustoverilleen: ”Enkeli on puhunut hänelle.”

174:5.12

Sitten Jeesus jatkoi puhettaan: ”Kaikki tämä ei suinkaan ole tapahtunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Minulla on varma tieto siitä, että Isä ottaa minut vastaan ja hyväksyy tehtävän, jonka olen suoritta­nut hyväksenne, mutta on tarpeen, että teitä rohkaistaan ja valmistetaan kohta edessä olevaa tulikoetta varten. Sallikaa minun vakuuttaa teille, että voitto lopulta kruunaa yhteiset ponnistuksemme maailman valistamiseksi ja ihmiskunnan vapauttamiseksi. Vanha järjestys on viemässä itseään tuomiolle; olen syössyt tämän maailman Prinssin alas; ja sen hengen valo, jonka taivaassa olevan Isäni tykö noustuani vuodatan kaiken lihan päälle, on vapauttava kaikki ihmiset.

174:5.13

”Ja nyt julistan teille, että jos minut maan päällä ja teidän elämässänne nostetaan korkealle, vedän kaikki ihmiset luokseni ja Isäni yhteyteen. Olette luulleet, että Vapahtaja jäisi maan päälle ikiajoiksi, mutta teen tiettäväksi, että ihmiset hylkäävät Ihmisen Pojan ja että hän palaa Isän tykö. Olen luonanne enää hetkisen; elävä valo on vain hetken ajan enää tämän pimeäksi käyneen sukupolven keskuudessa. Vaeltakaa niin kauan kuin teillä tämä valo vielä on, jotteivät tulossa oleva pimeys ja sekasorto teitä yllätä. Joka vaeltaa pimeydessä, ei tiedä, minne hän menee; mutta jos päätätte vaeltaa valkeudessa, teistä totisesti kaikista tulee Jumalan vapahdettuja poikia. Ja nyt, seuratkaa kaikki minua, kun menemme takaisin temppeliin, ja lausun jäähyväis­sanat pääpapeille, kirjanoppineille, fariseuksille, saddukeuksille, herodeslaisille ja yön pimeydessä vaeltaville Israelin vallanpitäjille.”

174:5.14

Nämä sanat lausuttuaan Jeesus kulki kaikkien edellä Jerusalemin kapeita katuja takaisin temppeliin. He olivat juuri kuulleet Mestarin sanovan, että tämä olisi hänen jäähyväispuheensa temppelissä, ja he seurasivat häntä vaiteliaina ja syvissä mietteissään.


◄ Luku 173
Ylös
Luku 175 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.