Ennen kuin Jeesus pääsi aloittamaan opetustaan, esille astui toinenkin ryhmä tekemään hänelle kysymyksiä. Tällä kertaa asialla oli joukko oppineita ja ovelia saddukeuksia. Hänen lähelleen hivuttautuen heidän puhemiehensä sanoi: ”Mestari, Mooses sanoi, että jos nainut mies sattuisi kuolemaan jättämättä yhtään perillistä, hänen veljensä tulisi naida tämän vaimo ja herättää siemen edesmenneelle veljelleen. No sattuipa tässä sellainen tapaus, että muuan mies, jolla oli kuusi veljeä, kuoli lapsettomana; hänen järjestyksessä seuraava veljensä otti hänen vaimonsa, mutta kohta hänkin kuoli, eikä häneltä jäänyt lasta. Toinen veli otti niin ikään saman vaimon, mutta hänkin kuoli jälkeläisettä. Ja niin edelleen, kunnes kaikki kuusi veljestä olivat naineet tämän vaimon, ja kaikki kuusi siirtyivät rajan taa perillisiä jättämättä. Ja sitten viimeisenä kaikista kuoli myös tämä nainen. Ja mitä me nyt haluaisimme kysyä sinulta, kuuluu seuraavasti: Kenen vaimo hän tulee kuolleistaheräämisen hetkenä olemaan, sillä olivathan kaikki nämä seitsemän veljestä hänet naineet?”
Jeesus tiesi, ja niin tiesivät ihmisetkin, etteivät nämä saddukeukset kysymyksen esittäessään olleet liikkeellä vilpittömin mielin, sillä ei ollut uskottavaa, että moista tapausta todellisuudessa sattuisi; ja sitä paitsi tämä menettely, että kuolleen miehen veljet koettaisivat siittää hänelle lapsia, oli tuohon aikaan juutalaisten keskuudessa jo käytännöllisesti katsoen kuollut kirjain. Vaikka näin olikin, Jeesus myöntyi kuitenkin vastaamaan heidän salakavalaan kysymykseensä. Hän sanoi: ”Tällaisia kysymyksiä esittäessänne te kaikki erehdytte, sillä ette tunne sen paremmin kirjoituksia kuin Jumalan elävää voimaakaan. Tiedätte, että tämän maailman pojat voivat mennä naimisiin ja että heitä naitetaan, mutta ette näy ymmärtävän, etteivät ne, jotka katsotaan arvollisiksi pääsemään tuleviin maailmoihin vanhurskaitten kuolleistaherättämisen kautta, mene naimisiin eikä heitä naiteta. Jotka kokevat kuolleistaheräämisen, ovat enemmänkin taivaan enkelten kaltaisia, eivätkä he koskaan kuole. Nämä kuolleista herätetyt ovat ikiajat Jumalan poikia; he ovat valon lapsia, jotka on herätetty kuolleista ikuisen elämän edistyksen piiriin. Ja Isä Mooseksennekin ymmärsi tämän, sillä palavan pensaan luona saamiensa kokemusten yhteydessä hän kuuli Isän sanovan: ’Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.’ Ja näin minä Mooseksen myötä julistankin, ettei Isäni ole kuolleitten Jumala, vaan elävien. Hänessä te kaikki elätte, lisäännytte ja pidätte hallussanne kuolevaisen olemassaolonne.”
Jeesuksen annettua vastauksensa edellä kerrottuihin kysymyksiin saddukeukset vetäytyivät pois paikalta, ja muutamat fariseukset unohtivat itsensä niin tyystin, että huudahtivat: ”Totta, totta, Mestari, oivallisestipa olet vastannut näille epäuskoisille saddukeuksille.” Saddukeukset eivät rohjenneet esittää Jeesukselle muita kysymyksiä, ja tavallinen kansa ihaili ihmetellen hänen opetuksensa viisautta.
Yhteenotossaan saddukeusten kanssa Jeesus vetosi yksinomaan Moosekseen siksi, että tämä uskonnollispoliittinen lahko tunnusti päteviksi vain viisi niin kutsuttua Mooseksen kirjaa. He eivät myöntäneet, että profeettojen opetukset olisivat hyväksyttävissä opillisten dogmien perustaksi. Vaikka Mestari vastauksessaan yksiselitteisesti vahvistikin sen tosiasian, että kuolevaisluodut jäävät eloon kuolleistaheräämismenetelmän avulla, hän ei kuitenkaan missään mielessä lausunut hyväksyvää sanaa fariseusten uskomuksista, joiden mukaan konkreettinen ihmisruumis nousisi kuolleista. Sanoma, jota Jeesus halusi korostaa, oli, että Isä oli sanonut ”Minä olen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala”, eikä että ’minä olin heidän Jumalansa.’
Saddukeusten ajatuksena oli ollut saattaa Jeesus pilkanteon nujertavan vaikutuksen kohteeksi, sillä he olivat varsin hyvin tietoisia siitä, että julkisuudessa toteutettu vaino mitä ilmeisimmin loisi kansanpaljouden mielessä vain entistä enemmän myötätuntoa häntä kohtaan.