◄ 92:2
Luku 92
92:4 ►

Uskonnon myöhempi kehitys

3. Kehitysuskonnon luonne

92:3.1

Ihmiskunnan uskonnon tutkiminen on menneiden aikakausien fossiileja sisältävien sosiaalisten kerrostumien tarkastelua. Ihmishahmoisiksi käsitettyjen jumalten noudattamat tavat heijastavat uskollisesti niiden ihmisten moraalia, jotka ensimmäisinä nuo jumalat mielessään hahmottivat. Muinaiset uskonnot ja mytologia välittävät totuudenmukaisen kuvan kauan sitten unohduksen hämärään vaipuneiden kansojen uskomuksista ja traditioista. Nämä ammoiset kulttitavat säilyvät itsepintaisesti uudempien talouselämän tapojen ja yhteiskunnallisten kehityskulkujen rinnalla ja tuntuvat tietenkin huutavan epäajanmukaisilta. Kultin jäännökset antavat oikean kuvan menneisyyden rotukohtaisista uskonnoista. Muistakaa aina, ettei kultteja suinkaan pystytetä totuuden löytämistä ajatellen, vaan mieluumminkin levittämään näiden kulttien uskonkappaleita.

92:3.2

Uskonnossa on aina ollut kysymys etupäässä riiteistä, rituaaleista, menoista, seremonioista ja opinkappaleista. Sen on tavallisesti tahrannut muuan tepposen toisensa perään tekevä erhe: valittuna kansana olemisen harha. Sellaiset uskonnolliset perusideat kuin loitsu, henkeytys, ilmoitus, lepytys, katumus, sovitus, esirukous, uhri, rukous, tunnustus, palvonta, kuolemanjälkeinen elämä, sakramentti, rituaali, lunnaat, pelastus, lunastus, sopimusliitto, saastaisuus, puhdistautuminen, profetia, perisynti—palautuvat kaikki ammoisen aaveidenpelon varhaisiin aikoihin.

92:3.3

Primitiivisessä uskonnossa ei ole kysymys enemmästä eikä vähemmästä kuin kamppailusta aineellisen olemassaolon puolesta, joka on laajennettu käsittämään myös haudantakainen olemassaolo. Tällaisen uskonkappaleen mukaiset menot merkitsivät itsesäilytystaistelun laajentumista kuvitellun aavehenkien maailman alueelle. Mutta olkaa varovaisia, kun tunnette kiusausta arvostella kehitysuskontoa. Muistakaa, että puhe on siitä, mitä tapahtui; kysymys on historiallisesta tosiasiasta. Ja muistakaa lisäksi, ettei minkään ajatuksen voima ole siinä, että se pitää paikkansa tai on totuudellinen, vaan mieluumminkin se on siinä, miten elävästi se vetoaa ihmisiin.

92:3.4

Kehitysuskontoon ei sisälly mitään järjestelyä muutoksen tai tarkistuksen varalle. Toisin kuin tieteellä, sillä ei ole mitään keinoa suorittaa etenemistä suosivaa itseoikaisua. Kehittymällä syntynyt uskonto nauttii kunnioitusta siksi, että sen seuraajat uskovat sen olevan Totuus; ”uskon, joka kerran annettiin pyhille”, täytyy—teoriassa—olla sekä lopullinen että erehtymätön. Kultti haraa kehittymistä vastaan, sillä todellinen edistys muuttaa varmasti kulttia itseään tai hävittää sen kokonaan. Siksi tarkistus on sen kohdalla aina pakottamalla pakotettava.

92:3.5

Vain kaksi tekijää kykenee muokkaamaan ja kohottamaan luonnollista tietä syntyneen uskonnon opinkappaleita, nimittäin vähitellen etenevien tapasääntöjen muodostama paine ja se aika ajoin saatava valistus, joka on peräisin aikakausikohtaisesta ilmoituksesta. Eikä ole mitenkään outoa, että kehitys oli hidasta, sillä jos joku muinaisina aikoina esiintyi edistyksellisenä tai kekseliäänä, tiesi se sitä, että hänet tapettiin noitana. Kultti edistyy hitaasti sukupolvien saatossa ja aikakausien mittaisten jaksojen kuluessa. Mutta se kulkee toki eteenpäin. Kehityksen kautta ilmestyvä usko aaveisiin laski perustan sellaiselle ilmoitususkonnon filosofialle, joka on lopulta hävittävä alkulähteenään olevan taikauskon.

92:3.6

Uskonto on monin tavoin haitannut sosiaalista kehitystä, mutta ilman uskontoa ei mitään kestävää moraalisuutta eikä etiikkaa olisi ollut, ei maininnan arvoista sivilisaatiota. Uskonto synnytti paljon ei-uskonnollista kulttuuria: Kuvanveisto sai alkunsa epäjumalankuvien tekemisestä, arkkitehtuuri temppelien rakentamisesta, runous loitsuista, musiikki palvontaveisuusta, näyttämötaide toimista henkiohjauksen saamiseksi ja tanssiminen kausittaisista palvontajuhlista.

92:3.7

Mutta kun kiinnitetään huomiota siihen, että uskonto oli sivilisaation kehittymisen ja säilymisen kannalta välttämätön, olisi samalla kirjattava se seikka, että luonnonuskonto on myös tehnyt parhaansa lamaannuttaakseen ja rampauttaakseen sen samaisen sivilisaation, jota se muuten vaali ja ylläpiti. Uskonto on vaikeuttanut tuotannollista toimintaa ja taloudellista kehitystä. Se on tuhlannut työvoimaa ja haaskannut pääomaa. Siitä ei aina ole ollut apua perheelle, se ei ole riittävässä määrin edistänyt rauhaa ja hyvää tahtoa, se on toisinaan laiminlyönyt opetusta ja viivästyttänyt tieteellistä edistystä, se on kohtuuttomasti köyhdyttänyt elämää muka kuolemaa rikastuttaakseen. Kehitysuskonto, ihmisperäinen uskonto, on todellakin syyllistynyt kaikkiin näihin ja moniin muihin erehdyksiin, erheisiin ja virheisiin. Siitä huolimatta se ylläpiti kulttuurille ominaista etiikkaa, sivistykseen kuuluvaa moraalisuutta ja sosiaalista koossapysyvyyttä. Ja se teki mahdolliseksi myöhemmän ilmoitususkonnon korvata nämä monet kehitykseen liittyneet puutteet.

92:3.8

Kehitysuskonto on ollut ihmisen kallein mutta silti verrattoman tehokas instituutio. Ihmisperäistä uskontoa voidaan puolustaa vain evolutionaarisen sivilisaation valossa. Ellei ihminen olisi eläinevoluution ylöspäin johtavan kehityksen tuote, ei tällainen uskonnollisen kehityksen kulku olisi puolustettavissa.

92:3.9

Uskonto helpotti pääoman kertymistä, se edisti määrätynlaista työntekoa, pappien joutilaisuus edisti taidetta ja tietämystä. Ihmisrodulle koitui viime kädessä suuri hyöty kaikista näistä eettisessä menettelytavassa esiintyneistä alkuaikojen virheistä. Shamaanit—rehelliset ja epärehelliset—kävivät hirvittävän kalliiksi, mutta he olivat täyden hintansa arvoisia. Oppineisuutta edellyttävät ammatit ja tiede itse nousivat esille loismaisista papistoista. Uskonto vaali sivilisaatiota ja mahdollisti yhteiskunnallisen jatkuvuuden. Se on kaikkina aikoina toiminut moraalia vartioivana poliisivoimana. Uskonto tarjosi sitä inhimillistä kurinalaisuutta ja itsehillintää, jotka tekivät viisauden mahdolliseksi. Uskonto on se kehityksen tehokas piiska, joka säälimättä pakottaa velton ja kärsivän ihmiskunnan luonnollisesta älyllisestä vitkaisuudestaan eteenpäin ja ylöspäin, järjellisyyden ja viisauden korkeammille tasoille.

92:3.10

Ja tätä eläimen tasolta ylöspäin noustaessa saatua pyhää perintöä—kehitysuskontoa—täytyy aina ja yhtä mittaa puhdistaa ja jalostaa ilmoitususkonnosta lähtevän jatkuvan tarkistuksen keinoin ja aidon tieteen polttavalla tulella.


◄ 92:2
 
92:4 ►