Mooses yritti lopettaa ihmisten uhraamisen asettamalla tällaisten uhrien korvikkeeksi lunastusmaksun. Hän loi täsmällisen järjestelmän, joka antoi hänen kansalleen tilaisuuden välttyä harkitsemattomien ja mielettömien lupausten pahimmilta seurauksilta. Tilukset, omaisuuserät ja lapset voitiin lunastaa tällaista papeille maksettavaa vahvistettua korvausta vastaan. Ryhmät, jotka lakkasivat uhraamasta esikoisiaan, olivat pian paljon edullisemmassa asemassa kuin heidän vähemmän edistyneet naapurinsa, jotka edelleenkin harrastivat näitä julmia tekoja. Tällainen poikien menettäminen heikensi näitä takapajuisia heimoja suuresti, ja sen lisäksi siinä usein katkesi myös heimon johtajan perimysjärjestys.
Eräs lastenuhraamisen päättymisen seuraus oli tapa sivellä pihtipielet verellä esikoisen suojelemiseksi. Tämä tehtiin usein jonkin vuoden varrella vietetyn uskonnollisen juhlan yhteydessä, ja tällainen seremonia oli yhteen aikaan vallalla suurimmassa osassa maailmaa, Meksikosta Egyptiin.
Vielä senkin jälkeen kun useimmat ryhmät olivat lopettaneet lasten rituaalisurmat, oli tapana yhä jättää lapsi oman onnensa nojaan erämaahan tai pikku veneessä veden vietäväksi. Jos lapsi selviytyi, uskottiin jumalten silloin puuttuneen asiaan hänen säästämisekseen, niin kuin perimätiedot Sargonista, Mooseksesta, Kyyroksesta ja Romuluksesta tietävät kertoa. Sen jälkeen tuli tavaksi vihkiä esikoispojat pyhiksi tai pyhitetyiksi, jolloin heidän sallittiin varttua täysikasvuisiksi, ja sen jälkeen heidät surmaamisen sijasta ajettiin maanpakoon. Näin sai alkunsa siirtokuntien perustaminen. Roomalaiset noudattivat tätä tapaa omissa siirtokuntien perustamishankkeissaan.
Monet sukupuolisen leväperäisyyden ja primitiivisen palvonnan omituisista toisiinsakytkeytymisistä saivat alkunsa ihmisuhriperinteen yhteydessä. Muinaisina aikoina saattoi nainen, jos hän kohtasi pääkallonmetsästäjiä, lunastaa henkensä antautumalla näille sukupuolisesti. Myöhempinä aikoina taas oli jumalille uhriksi vihityllä neidolla tilaisuus päättää henkensä pelastamisesta luovuttamalla kehonsa koko elämän ajaksi temppelin pyhään seksuaalipalveluun. Hän pystyi tällä tavoin ansaitsemaan lunnasrahansa. Muinaisajan miehet pitivät erittäin ylentävänä olla sukupuolisuhteessa naiseen, joka oli tällä tavoin antautunut elämänsä lunastamiseen. Näiden pyhien neitojen kanssa seurusteleminen oli uskonnollinen seremonia, ja kaiken lisäksi koko tämä seremonia antoi hyväksyttävän tekosyyn aivan tavalliseen sukupuoliseen tyydytykseenkin. Kysymyksessä oli kekseliäs itsepetos, johon sekä nämä neidot että heidän seuralaisensa menivät ilomielin mukaan. Tapasäännöt laahaavat aina sivilisaation evolutionaarisen edistymisen perässä ja antavat tällä tavoin hyväksymisensä kehittyvien rotujen aikaisemmille ja barbaarimaisemmille seksuaalisille tavoille.
Temppelihaureus levisi lopulta kaikkialle Etelä-Eurooppaan ja Aasiaan. Temppeliprostituoitujen ansaitsemaa rahaa pidettiin kaikkien kansojen keskuudessa pyhänä—suurena jumalille annettavana lahjana. Ylhäisimmätkin naiset tungeksivat temppelien seksimarkkinoilla ja osoittivat ansionsa kaikenlaisiin pyhiin palveluksiin ja yleishyödyllisille laitoksille. Monet parempien luokkien naiset keräsivät myötäjäisensä temppeleissä suorittamallaan väliaikaisella seksuaalipalvelulla, ja useimmat miehet halusivat vaimokseen mieluiten tällaisen naisen.