◄ 89:5
Luku 89
89:7 ►

Synti, uhri ja sovitus

6. Ihmisuhriajatuksen kehittyminen

89:6.1

Ihmisuhri oli kannibalismin epäsuora seuraus, samalla kun se oli lääke sitä vastaan. Kun tavaksi tuli järjestää henkiseuralainen vainajalle henkien maailmaan, se johti ihmissyönnin vähenemiseen, sillä näitä kuolemantapauksen vuoksi uhrattuja ei ollut koskaan tapana syödä. Yksikään rotu ei ole ollut täysin vapaa jossakin muodossa ja jonakin aikana esiintyneestä ihmisuhritavasta, vaikka andoniitit, nodiitit ja adamiitit kannibalismiin mieltyivätkin muita vähemmän.

89:6.2

Ihmisten uhraaminen on ollut käytännöllisesti katsoen yleismaailmallista. Se säilyi kiinalaisten, hindujen, egyptiläisten, heprealaisten, mesopotamialaisten, kreikkalaisten, roomalaisten ja monien muiden kansojen uskonnollisissa tavoissa—takapajuisten afrikkalaisten ja australialaisten heimojen keskuudessa se säilyi jopa viime aikoihin asti. Myöhempien aikojen intiaaneilla oli sivilisaatio, joka versoi kannibalismista, ja siksi se oli yltä päältä ihmisuhrien veren tahraama, erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikassa. Kaldealaiset kuuluivat ensimmäisiin, jotka luopuivat tavallisissa tilanteissa suoritetuista ihmisuhreista ja korvasivat ne eläinuhreilla. Noin kaksituhatta vuotta sitten muuan helläsydäminen Japanin keisari otti käyttöön savikuvat ihmisuhrien korvikkeiksi, mutta Pohjois-Euroopassa tällaiset uhrit poistuivat käytöstä vasta vajaat tuhat vuotta sitten. Joidenkin takapajuisten heimojen keskuudessa vapaaehtoisia alistuu edelleenkin ihmisuhreiksi. Tällöin on kysymyksessä eräänlainen uskonnollinen tai rituaalinen itsemurha. Muuan shamaani määräsi kerran erään heimon suuresti kunnioittaman vanhan miehen uhrattavaksi. Väki nousi kapinaan ja kieltäytyi tottelemasta. Tämän jälkeen vanhus pakotti oman poikansa ottamaan hänet hengiltä. Entisajan ihmisten usko tähän tapaan oli totista.

89:6.3

Muistiin on tuskin merkitty toista yhtä traagista ja säälittävää kokemusta, joka kuvastaisi muinaisten ja ajan koettelemien uskonnollisten tapojen ja niitä vastaan sotineiden edistyvän sivilisaation vaatimusten välillä käytyjä sydäntä raastavia taisteluja, kuin heprealaisten kertomus Jeftasta ja hänen ainokaisesta tyttärestään. Yleistä tapaa noudattaen tämä hyvää tarkoittava mies oli antanut järjettömän lupauksen, hieronut kauppaa ”taistelujen jumalan” kanssa ja suostunut maksamaan tietyn hinnan, mikäli hän voittaisi vihollisensa. Hintana oli, että hän uhraisi sen, joka hänen palatessaan kotiin tulisi ensimmäisenä ulos hänen talostaan tervehtimään häntä. Jefta ajatteli jonkun hänen luotto-orjistaan olevan paikalla häntä tervehtimässä, mutta kävikin niin, että hänen tyttärensä ja ainoa lapsensa tuli ulos toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin. Ja niin vielä näinkin hiljattain ja oletetusti sivistyneen kansan keskuudessa tapahtui, että kun tämä kaunis neito oli surrut kohtaloaan kahden kuukauden ajan, hänen isänsä todellakin isän heimoveljien suostumuksella uhrasi hänet ihmisuhrina. Ja kaikki tämä tehtiin, vaikka tiedettiin Mooseksen antamat ankarat määräykset ihmisuhreja vastaan. Mutta miehet ja naiset ovat taipuvaisia antamaan mielettömiä ja tarpeettomia lupauksia, ja entisaikojen ihmiset pitivät kaikkia tällaisia sitoumuksia äärimmäisen pyhinä.

89:6.4

Kun entiseen aikaan ryhdyttiin rakentamaan jotain vähänkin tärkeämpää rakennusta, tapana oli lyödä kuoliaaksi joku ihminen ”perustusuhriksi”. Näin saatiin vainajahenki vartioimaan ja suojelemaan rakennelmaa. Kun kiinalaiset valmistautuivat valamaan kellon, tapa määräsi vähintään yhden neitsyen uhrattavaksi kellon soinnin parantamiseksi. Valittu tyttö heitettiin elävältä sulaan metalliin.

89:6.5

Monilla ryhmillä oli kauan aikaa tapana muurata eläviä orjia tärkeisiin muureihin. Myöhempinä aikoina Pohjois-Euroopan heimot korvasivat tämän tavan, joka vaati elävien ihmisten hautaamista uusien rakennusten seiniin, sillä, että he sulkivat muurin sisään jonkun ohikulkijan varjon. Kiinalaiset hautasivat muuriin työläiset, jotka kuolivat muurin rakennusvaiheen aikana.

89:6.6

Muuan Jerikon muureja rakentanut Palestiinan pikkukuningas ”laski niiden perustuksen esikoiseensa Abiramiin ja pystytti niiden portit nuorimpaan poikaansa Segubiin.” Ei riittänyt, että tuona lähimenneisyyden ajankohtana tämä isä pani kaksi poikaansa elävältä kaupungin porttien perustuskuoppiin, vaan hänen tekonsa on myös kirjattu tapahtuneen ”Herran sanan mukaan”. Mooses oli kieltänyt nämä perustusuhrit, mutta israelilaiset ottivat ne kohta hänen kuolemansa jälkeen taas käyttöön. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käytössä oleva seremonia, jossa helyjä ja muistoesineitä pannaan uuden rakennuksen peruskiveen, on muistuttamassa alkuaikojen perustusuhreista.

89:6.7

Monilla kansoilla oli pitkän aikaa tapana pyhittää ensimmäiset hedelmät hengille. Ja nämä juhlallisuudet, jotka nykyisin ovat enemmän tai vähemmän symbolisia, ovat kaikki jäänteitä niistä alkuaikojen seremonioista, joihin liittyi ihmisuhri. Esikoistenuhraamisen ajatus oli levinnyt muinaiskansojen keskuudessa laajalle, eritoten foinikialaisten pariin, jotka viimeisinä siitä myös luopuivat. Uhraamisen jälkeen oli tapana sanoa ”elämä elämästä”. Nykyään sanotte ruumiin äärellä ”maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.”

89:6.8

Jos kohta sivistynyttä herkkätuntoisuutta kauhistuttaakin mielikuva Abrahamista, joka katsoi olevansa pakotettu uhraamaan poikansa Iisakin, ei sellainen noiden aikojen ihmisille ollut mikään uusi eikä outo ajatus. Vallalla oli kauan aikaa sellainen tapa, että isät suuren emotionaalisen paineen kohteena ollessaan uhrasivat esikoispoikansa. Monilla kansoilla on tätä kertomusta sisällöllisesti vastaava traditio, sillä yhteen aikaan vallitsi maailmanlaajuinen ja syvällekäyvä uskomus, jonka mukaan oli välttämätöntä uhrata ihminen, aina kun tapahtui jotakin tavatonta tai epätavallista.


◄ 89:5
 
89:7 ►