Nykyisin vallitsevat käsitykset alkuaikojen kannibalismista ovat täysin virheellisiä. Kannibalismi oli osa varhaisyhteisön tapasäännöksiä. Vaikka kannibalismi on nykysivilisaatiolle traditionaalisesti kauhistuttavaa, se oli kuitenkin osa alkuyhteisön sosiaalista ja uskonnollista struktuuria. Ryhmän edut pakottivat harjoittamaan kannibalismia. Se kehittyi välttämättömyyden pakosta ja se jatkui, koska elettiin taikauskon ja tietämättömyyden orjuudessa. Kysymyksessä oli sosiaalinen, taloudellinen, uskonnollinen ja sotilaallinen tapa.
Alkuaikojen ihminen oli ihmissyöjä. Hän piti ihmislihasta, ja siksi hän tarjosi sitä ruokalahjana hengille ja primitiivisille jumalilleen. Koska aavehenget olivat pelkästään muuntuneita ihmisiä ja koska ravinto oli ihmisen tärkein tarve, niin täytyihän ruoan silloin olla myös vainajahengen suurin tarve.
Kannibalismi oli kehittyvien rotujen keskuudessa yhteen aikaan kutakuinkin yleismaailmallista. Sangikit olivat kaikki ihmissyöjiä, mutta andoniitit eivät aluksi sitä olleet, eivät olleet myöskään nodiitit, eivät liioin adamiitit. Ihmissyöjiä eivät olleet myöskään andiitit, ennen kuin he olivat pääosin sekoittuneet evolutionaarisiin rotuihin.
Mieltymys ihmislihaan kasvaa. Kun ihmislihansyönti kerran on nälän, ystävyyden, koston tai uskonnollisen rituaalin merkeissä päässyt alkuun, se jatkuu ja siitä tulee tavaksi käynyttä kannibalismia. Ihmissyönti on saanut alkunsa ravinnon niukkuudesta, vaikka tämä harvoin onkin ollut sen perimmäisenä syynä. Eskimot ja alkuaikojen andoniitit olivat nälänhädän aikoja lukuun ottamatta kuitenkin harvoin kannibaaleja. Punaiset ihmiset—varsinkin Väli-Amerikassa—olivat kannibaaleja. Yhteen aikaan oli yleisenä tapana, että alkuaikojen äidit tappoivat ja söivät omat lapsensa saadakseen takaisin synnytyksessä menettämänsä voimat. Queenslandissa sattuu tavan takaa vieläkin, että esikoinen surmataan ja pistellään poskeen. Monet Afrikan heimoista ovat vielä vähän aikaa sitten turvautuneet tietoisesti kannibalismiin sotaan liittyvänä toimena, eräänlaisena kauhistuksena, jolla he herättivät pelkoa naapureissaan.
Korkeammantasoisten rotuainesten rappeutuminen johti aikaisemmin jonkinmääräiseen kannibalismiin, mutta etupäässä sitä esiintyi evolutionaaristen rotujen keskuudessa. Ihmissyönti alkoi aikana, jolloin ihmiset tunsivat kiihkeitä ja katkeria tunteita vihollisiaan kohtaan. Ihmislihan syömisestä tuli osa juhlallista kostoseremoniaa, uskottiin nimittäin, että vihollisen aave olisi tällä tavoin hävitettävissä tai sulautettavissa syöjän henkeen. Aikanaan oli laajalti vallalla sellainen uskomus, että noidat saivat kykynsä ihmislihaa syömällä.
Joidenkin ihmissyöjäryhmien oli tapana syödä vain oman heimonsa jäseniä. Kysymyksessä oli näennäishengellinen umpisiitos, jonka luultiin korostavan heimon sisäistä yhteenkuuluvuutta. Mutta nämä ryhmät söivät kostamisen tarkoituksessa myös vihollisia, ja ajatuksena oli, että sillä keinoin anastettiin vihollisten voima. Katsottiin, että oli kunnianosoitus ystävän tai heimoveljen sielulle, jos tämän ruumis syötiin, kun vihollisen ahmiminen sen sijaan oli tälle vain oikeudenmukainen rangaistus. Villi-ihmisen mieli ei teeskennellyt johdonmukaisuutta.
Muutamien heimojen keskuudessa iäkkäät vanhemmat halusivat, että heidän lapsensa söisivät heidät. Joidenkin muiden heimojen keskuudessa taas oli tapana pidättyä syömästä lähisukulaisia. Näiden ruumiit sen sijaan myytiin tai vaihdettiin muukalaisten ruumiisiin. Melkoista kauppaa käytiin naisilla ja lapsilla, jotka oli lihotettu teuraiksi. Milloin taudit tai sota eivät säännöstelleet väkimäärää, liikaväestö kursailematta syötiin.
Kannibalismi on seuraavien tekijöiden johdosta ollut vähitellen häviämään päin:
1. Siitä tuli toisinaan seremonia, jossa koko yhteisö oli osallisena—siitä tuli kollektiivisesti omaksuttu yhteisvastuu kuolemaantuomitun heimoveljen tuomion täytäntöön panemisesta. Verenvuodatukseen syyllistyminen lakkaa olemasta rikos, kun siihen osallistuvat kaikki, koko yhteisö. Teloitettujen rikollisten syöminen oli muoto, jossa kannibalismia Aasiassa viime vaiheessa harjoitettiin.
2. Varsin varhaisessa vaiheessa siitä tuli uskonnollinen rituaali, mutta aaveidenpelon laajeneminen ei aina saanut aikaan ihmissyönnin vähenemistä.
3. Lopulta kannibalismi kehittyi siihen vaiheeseen, että vain jotkin ruumiinosat tai elimet syötiin eli ne osat, joiden luultiin sisältävän sielun tai osia hengestä. Verenjuonnista tuli yleistä, ja oli tapana sekoittaa ”syötäväksi kelpaavat” ruumiinosat lääkkeisiin.
4. Se oli sallittua vain miehille. Naisilta kiellettiin ihmislihansyönti.
5. Seuraavaksi se oli sallittua enää päälliköille, papeille ja shamaaneille.
6. Sitten siitä tuli rodullisesti korkeampien heimojen keskuudessa tabu. Ihmissyöntiä koskeva tabu sai alkunsa Dalamatiasta, ja se levisi hitaasti koko maailmaan. Nodiitit suosivat ruumiinpolttoa keinona taistella kannibalismia vastaan, sillä aikanaan oli yleisenä tapana kaivaa maahan haudatut ruumiit esille ja syödä ne.
7. Kun tavaksi tuli uhrata ihmisiä, se enteili kannibalismin loppua. Kun ihmislihasta ensin oli tullut korkeammalla olevien ihmisten—päälliköiden—ravintoa, lopulta se säästettiin vieläkin korkeammalla oleville hengille. Ja näin ihmisuhri lopetti tehokkaasti kannibalismin, mutta niin ei käynyt alimpien heimojen keskuudessa. Kohta kun ihmisuhraus oli täysin vakiintunut tapa, ihmissyönnistä tuli tabu. Ihmisliha oli vain jumalten ruokaa; ihminen sai syödä vain pienen seremoniaalisen palan eli sakramentin.
Lopulta alettiin uhraamistarkoituksessa käyttää ihmisten sijasta yleisesti uhrieläimiä, ja takapajuisempienkin heimojen keskuudessa koiriensyöminen vähensi ihmissyöntiä suuresti. Koira oli ensimmäinen kesy eläin, ja sitä arvostettiin suuresti sekä sellaisenaan että ravintona.