Ihminen sai perinnöksi luonnonympäristön, hän hankki itselleen sosiaalisen ympäristön ja kuvitteli vainajahenkiympäristön. Valtio on ihmisen reaktio luonnonympäristöönsä, koti on reaktio hänen sosiaaliseen ympäristöönsä, kirkko on reaktio hänen kuvitteelliseen aaveympäristöönsä.
Ihmiskunnan historian alkuvaiheessa alettiin jo yleisesti uskoa kuvitteellisen aaveiden ja henkien maailman todellisuuteen, ja tästä vastikään kuvitelmissa luodusta maailmasta tuli primitiivisen yhteisön mahtitekijä. Koko ihmiskunnan mentaalinen ja moraalinen elämä muuntui kaikiksi ajoiksi tämän uuden, ihmisen ajatteluun ja toimintaan vaikuttaneen tekijän ilmaantumisen myötä.
Tähän harhaiseen ja tietämättömyyttä heijastavaan pääolettamukseen kuolevaisten tuntema pelko on ahdannut koko primitiivisten kansojen myöhemmän taikauskon ja uskonnon. Se oli ihmisen ainoa uskonto aina jumalallisen ilmoituksen aikoihin saakka, eikä monilla maailman roduilla tänä päivänäkään ole kuin tällainen karkea kehitysuskonto.
Kehityksen edetessä hyvä onni alettiin yhdistää hyviin henkiin ja huono onni pahoihin henkiin. Epämukavuutta, jonka aiheutti pakosta tapahtunut mukautuminen muuttuvaan ympäristöön, pidettiin huonona onnena, henkiaaveiden tyytymättömyyden osoituksena. Alkukantainen ihminen kehitti synnynnäisestä palvonnantarpeestaan sekä väärin ymmärtämästään sattumasta vähin erin uskonnon. Sivistynyt ihminen luo vakuutusjärjestelyjä tällaisten sattumanvaraisten tapahtumien vaikutuksesta selvitäkseen; nykyajan tiede panee vakuutusmatemaatikon matemaattisine laskelmineen kuvitteellisten henkien ja oikukkaiden jumalten tilalle.
Jokainen sukupolvi hymyilee esivanhempiensa hupsuille ja taikauskoisille käsityksille samalla silti yhä sellaisia ajattelussa ja palvonnassa esiintyviä harhaluuloja vaalien, jotka vuorostaan antavat valistuneelle jälkimaailmalle aiheen jatkaa hymyilyä.
Mutta alkukantaisen ihmisen mielen valtasivat vihdoin ajatukset, jotka ylittivät kaikki hänen synnynnäiset, biologiset tarpeensa; ihminen oli lopultakin kehittämäisillään elämäntavan, joka perustui sellaiseen, joka oli enemmän kuin pelkkää aineellisiin ärsykkeisiin reagoimista. Alkeellisen filosofisen elämänohjeen idut olivat ilmaantumassa. Yliluonnollinen elämän käyttäytymisnormi oli ilmaantumaisillaan, sillä jos henkiaave vihoissaan aiheutti huonoa onnea ja hyväntuulisena aiheutti hyvää onnea, niin ihmisen käyttäytyminen oli sovitettava sen mukaisesti. Oikean ja väärän käsitteet olivat lopultakin kehkeytyneet. Ja tämä kaikki tapahtui jo kauan ennen kuin maailmalle oli esitetty yhtäkään ilmoitusta.
Näiden käsitteiden ilmaantumisen myötä alkoi pitkä ja turhia uhreja vaatinut ponnistelu alati tyytymättömien henkien lepyttämiseksi, orjallinen sidonnaisuus evoluutionmukaiseen uskonnolliseen pelkoon. Alkoi tuo hautojen ja temppeleiden rakentamisessa, uhrilahjoina ja papistojen ylläpitona hukkaan heitetty inhimillisten ponnistelujen pitkään jatkunut tuhlailu. Se oli hirveä ja kammottava hinta maksettavaksi, mutta se kannatti maksaa, koska sillä keinoin ihminen hankki luonnollisen tietoisuuden siitä, mikä oli minkäkin suhteen oikein, mikä oli väärin. Inhimillinen etiikka syntyi!