Äidinvaisto saattoi kyllä johtaa naisen avioliittoon, mutta mikä hänet itse asiassa pakotti pysymään aviosuhteessa, oli miehen suurempi voima samoin kuin tapasääntöjen vaikutus. Paimentolaiselämä pyrki luomaan uuden tapasääntöjen järjestelmän, patriarkaalistyyppisen perhe-elämän. Paimentolaisuuden ja varhaiskantaisen maatalouden oloissa vallinneiden tapasääntöjen mukaan perheen yhtenäisyyden perustana oli isän kiistaton ja rajoittamaton auktoriteetti. Koko yhteisökenttä—olipa kysymys kansakunnasta tai perheestä—kulki patriarkaalisuutta edustavan yksinvaltaisen toimivallan vaiheen läpi.
Se, miten vähäistä huomaavaisuutta naissukukuntaa kohtaan vanhatestamentillisena aikakautena osoitettiin, heijastelee totuudenmukaisesti niitä tapoja, joita paimentolaiset noudattivat. Heprealaiset patriarkat olivat kaikki paimentolaisia, niin kuin todistaa sanonta ”Herra on minun paimeneni”.
Mutta siitä, että miehellä oli menneinä aikakausina alhainen käsitys naisesta, ei voida moittia miestä sen enempää kuin naista itseäänkään. Nainen ei onnistunut saavuttamaan yhteiskunnallista arvonantoa alkukantaisina aikoina siksi, että hän lamaantui hädän hetkellä; hän ei kriisitilanteessa tehnyt vaikutusta eikä toiminut sankarillisesti. Äitiys oli olemassaolotaistelussa selvä vamma. Kun heimoa puolustettiin, äidinrakkaus oli vain haitaksi.
Miehen taistelunhalua ja miehisyyttä ihaillessaan ja ylistäessään alkuaikojen naiset lisäsivät myös tahattomasti omaa riippuvaisuuttaan miehestä. Tällainen soturin jalustallenostaminen kohotti miehen itsetuntoa, samalla kun se yhtä lailla madalsi naisen itsetuntoa ja entisestään lisäsi hänen riippuvuuttaan. Sotilasunivormu saa naisen tunne-elämän edelleenkin kuohuksiin.
Edistyneempien rotujen keskuudessa naiset eivät ole yhtä kookkaita ja vahvoja kuin miehet. Naisesta—heikompi kun oli—tuli sen vuoksi sitäkin tahdikkaampi. Hän oppi jo ammoin käyttämään häikäilemättä hyväkseen sukupuolista viehätysvoimaansa. Hänestä tuli valppaampi ja vanhoillisempi kuin mies, jos kohta hieman pinnallisempi. Mies oli naista parempi taistelukentällä ja erämetsässä, mutta kotona nainen on yleensä ollut parempi johtaja kuin alkuvoimaisinkaan mies.
Paimentolainen piti eläinlaumojaan elantonsa lähteenä, mutta kaikkina näinä paimentolaisuuden aikakausina naisen tuli silti edelleenkin hankkia kasvisravinto. Alkuaikojen miehen suhde maatyöhön oli kartteleva. Maatyö oli kaiken kaikkiaan aivan liian rauhanomaista, mitään seikkailuja ei sen piirissä ollut tarjolla. Asiaan vaikutti myös vanha taikausko, jonka mukaan naiset pystyivät kasvattamaan parempia kasveja, olivathan he äitejä. Monien takapajuisten heimojen keskuudessa miehet laittavat vielä nykyisinkin liharuoan ja naiset valmistavat vihannekset. Ja kun Australian primitiiviset heimot ovat vaelluksella, naiset eivät koskaan käy saaliseläimen kimppuun, kun mies taas ei vaivaudu kumartumaan kaivaakseen juuren maasta.
Naisen on aina ollut pakko tehdä työtä, nainen on vähintäänkin nykyaikoihin asti ollut varsinainen tuottaja. Mies on tavallisesti valinnut helpomman tien, ja tällainen eriarvoisuus on ollut vallalla läpi koko ihmisrodun historian. Nainen on aina ollut taakankantaja, joka perheen omaisuuden mukanaan kantamalla ja lapsista huolehtimalla on jättänyt miehen kädet vapaiksi, jotta tällä olisi tilaisuus käyttää niitä taistelussa ja metsästyksessä.
Naisen ensimmäinen vapautuminen koitti, kun mies suostui viljelemään maata, suostui tekemään sellaista, jota siihen saakka oli pidetty naisen työnä. Otettiin pitkä askel eteenpäin, kun miespuolisia sotavankeja ei enää tapettu, vaan heidät orjuutettiin peltomiehiksi. Tämä koitui naisen vapautukseksi niin, että hän saattoi omistaa enemmän aikaa kodinhoitoon ja lastenkasvatukseen.
Pikkulasten maidonsaannin turvaaminen johti vauvojen entistä varhaisempaan vierottamiseen, ja niin ollen useampien lasten synnyttämiseen, sikäli että äidit tällä tavoin vapautuivat toisinaan ilmenneestä ohimenevästä hedelmättömyydestään, samalla kun lehmänmaidon ja vuohenmaidon käyttö vähensi lapsikuolleisuutta suuresti. Ennen yhteiskunnan paimentolaisvaihetta äidit tapasivat imettää lapsiaan neljän ja viiden vuoden ikään saakka.
Alkuajoille ominaisen sodankäynnin väheneminen supisti sukupuolten välisessä työnjaossa ilmennyttä epäsuhtaisuutta huomattavasti. Mutta naisen osana oli edelleenkin varsinainen työnteko, kun mies sen sijaan suoritti vartiopalvelusta. Yhtäkään leiripaikkaa tai kylää ei voinut jättää vartiotta—ei yöllä eikä päivällä—, mutta koiran kesyttäminen helpotti tätäkin tehtävää. Maanviljelyn ilmaantuminen on yleensä kohottanut naisen vaikutusvaltaa ja sosiaalista asemaa. Näin oli joka tapauksessa asianlaita siihen aikaan asti, jolloin mies itse ryhtyi maanviljelijäksi. Ja niin pian kuin mies ryhtyi viljelemään maata, viljelymenetelmissä seurasi heti suuria parannuksia, joiden vaikutus tuntui vielä seuraavienkin sukupolvien aikana. Metsästäessään ja sotiessaan mies oli oppinut, mikä arvo piilee organisoinnissa, ja hän toi nämä menetelmät myös tuotantotoiminnan piiriin; ja kun hän myöhemmin otti vastatakseen suuresta osasta naisten työtä, paransi hän naisen löyhiä työmenetelmiä huomattavasti.