◄ 81:5
Luku 81
82:0 ►

Nykysivilisaation kehittyminen

6. Sivilisaation ylläpitäminen

81:6.1

Vaikka biologinen evoluutio on edennyt aina vain ylöspäin, suuri osa kulttuurisesta kehityksestä lähti kuitenkin liikkeelle Eufratinlaaksosta aaltoina, jotka ajan kuluessa kerta kerralta heikkenivät, kunnes lopulta koko puhdasrotuinen Aatamin jälkeläistö oli poistunut sieltä rikastuttamaan Aasian ja Euroopan sivilisaatioita. Täysimääräistä rotujen toisiinsa liittymistä ei kylläkään tapahtunut, mutta sen sijaan niiden sivilisaatiot sekoittuivat keskenään melkoisesti. Vähitellen kulttuuri tosiaankin levisi koko maailmaan. Ja tätä sivilisaatiota on pidettävä yllä ja vaalittava, sillä tänä päivänä ei ole olemassa mitään uusia kulttuurin lähteitä, ei mitään andiitteja, jotka voimistaisivat sivilisaation kehityksen hidasta etenemistä ja antaisivat sille puhtia.

81:6.2

Urantialla nyt kehittymässä oleva sivilisaatio sai alkunsa seuraavista tekijöistä, joille se myös rakentuu:

81:6.3

1. Luonnonolot. Aineellisen sivilisaation luonne ja laajuus määräytyvät suurelta osin saatavilla olevien luonnonvarojen perusteella. Ilmasto, sääolot ja monet muut fyysiset olosuhteet ovat kulttuurin kehitykseen vaikuttavia tekijöitä.

81:6.4

Andiittien aikakauden alussa koko maailmassa oli vain kaksi laajaa, viljavaa ja esteetöntä metsästysaluetta. Toinen oli Pohjois-Amerikassa, ja se oli intiaanien hallussa; toinen oli Turkestanin pohjoispuolella, ja sitä piti osittain hallussaan muuan andoniittis-keltainen rotu. Korkeamman kulttuurin kehittymiseen Lounais-Aasiassa ratkaisevasti vaikuttaneet tekijät olivat rotu ja ilmasto. Andiitit olivat suurenmoinen kansa, mutta heidän sivilisaationsa suunnan määräytymiseen ratkaisevasti vaikuttanut tekijä oli Iranin, Turkestanin ja Sinkiangin paheneva kuivuus. Se pakotti heidät keksimään ja omaksumaan uusia ja edistyneitä menetelmiä elannon pusertamiseksi yhä hedelmättömämmiksi muuttuvista maistaan.

81:6.5

Mantereiden keskinäinen asema ja muut alueiden sijainnilliset tekijät vaikuttavat suuresti siihen, vallitseeko sota vai rauha. Varsin harvoilla urantialaisilla on koskaan ollut yhtä suotuisaa tilaisuutta jatkuvaan ja rikkumattomaan kehitykseen kuin on ollut Pohjois-Amerikan kansoilla, joita suuret valtameret suojelevat käytännöllisesti katsoen joka puolelta.

81:6.6

2. Reaalipääoma. Kulttuuria ei koskaan kehitetä köyhyyden oloissa; vapaa-aika on sivilisaation edistymisen olennainen edellytys. Yksilö voi aineellisen varallisuuden puuttuessakin hankkia moraalista ja hengellistä arvoa omaavan luonteen, mutta kulttuurisivilisaatio syntyy vasta sellaisista aineellista vaurautta osoittavista olosuhteista, jotka suosivat vapaa-aikaa, johon vielä liittyy eteenpäinpyrkimisen halu.

81:6.7

Alkukantaisuuden aikana elämä oli Urantialla vakava ja totinen asia. Ja juuri tästä yhtämittaisesta kamppailusta ja loputtomasta uurastuksesta päästäkseen ihmiskunta oli alituiseen ajautumassa kohti tropiikin miellyttävää ilmastoa. Vaikka nämä lämpimämmät asuinvyöhykkeet tarjosivatkin kiihkeään olemassaolotaisteluun tiettyä helpotusta, nämä tällä tavoin helpompia oloja etsineet rodut ja heimot eivät silti useinkaan käyttäneet ansaitsematonta vapaa-aikaansa sivilisaation edistämiseen. Sosiaalinen edistys on poikkeuksetta saanut alkunsa niiden rotujen ajatuksista ja suunnitelmista, jotka ovat järkiperäisen uurastuksensa avulla oppineet ottamaan elantonsa maasta vähemmin ponnistuksin ja lyhennetyin työpäivin ja jotka tällä keinoin ovat kyenneet nauttimaan ylimääräisestä, hyvin ansaitusta ja antoisasta vapaa-ajasta.

81:6.8

3. Tieteellinen tieto. Sivilisaation aineellisten puolien on aina odotettava tieteellisen tiedon kertymistä. Siitä kun jousi ja nuoli oli keksitty ja eläimiä alettu käyttää voimanlähteenä, kesti vielä kauan, ennen kuin ihminen oppi valjastamaan käyttöönsä tuuli- ja vesivoiman, minkä jälkeen seuraavana vaiheena oli höyryvoiman ja sähkön käyttöönotto. Mutta sivilisaation käyttämät työvälineet paranivat vähitellen. Kankaankudontaa, keramiikanvalmistusta, eläintenkesyttämistä ja metallinmuokkausta seurasi kirjoittamisen ja kirjanpainannan aikakausi.

81:6.9

Tieto on valtaa. Keksiminen kulkee aina maailmanmitassa tapahtuvan kulttuurikehityksen nopeutumisen edellä. Painokoneesta hyötyivät kaikkein eniten tiede ja keksiminen, ja kaikkien näiden kulttuuri- ja keksimistoimintojen keskinäinen vuorovaikutus on lisännyt kulttuurin etenemisvauhtia valtavasti.

81:6.10

Tiede opettaa ihmistä puhumaan uutta matematiikan kieltä ja harjaannuttaa hänen ajatuksensa tiukkaan täsmällisyyteen. Eliminoimalla erheen tiede vakauttaa myös filosofiaa, samalla kun se taikauskoa hävittämällä puhdistaa uskontoa.

81:6.11

4. Inhimilliset voimavarat. Suuri väestömäärä on sivilisaation leviämisen välttämätön edellytys. Ellei muiden tekijöiden suhteen esiinny mitään eroja, niin väekkäämpi kansanheimo hallitsee vähälukuisemman rodun sivilisaatiota. Ellei kansakunta siis onnistu kasvattamaan väkimääräänsä tiettyyn pisteeseen asti, kansallisen päämäärän täysimittainen toteutuminen estyy; mutta väestömäärän edelleen kasvaessa tulee vastaan piste, jonka jälkeen kasvun jatkuminen merkitsee itsemurhaa. Väestömäärän kasvu ihmisen ja maan välisen suhdeluvun mukaista ihannemäärää suuremmaksi merkitsee joko elintason laskua tai välitöntä aluerajojen laajentamista rauhanomaisen tunkeutumisen tai sotilaallisen valloituksen, väkisin tapahtuvan valtaamisen keinoin.

81:6.12

Sodan tuhot aina välillä teitä kauhistuttavat, mutta teidän tulisi käsittää, että on välttämätöntä tuottaa suuria kuolevaisjoukkoja, koska ne tarjoavat runsaammat mahdollisuudet sosiaaliseen ja moraaliseen kehittymiseen. Kun hedelmällisyys siis on planeetalla voimakasta, ilmenee pian vakava liikakansoitusongelma. Useimmat asutuista maailmoista ovat pieniä. Urantia on keskikokoinen, ehkä aavistuksen verran alikokoinen. Kansallisen väkiluvun pitäminen ihannemääränsä puitteissa kohentaa kulttuuria ja ehkäisee sotaa. Viisas se kansakunta, joka tietää, milloin lakata kasvamasta.

81:6.13

Mutta rikkaimmatkaan luonnonvarat ja kehittyneimmät mekaaniset välineet omaava maanosa ei edisty suuresti, jos sitä asuttavan väestön älykkyys on alenemaan päin. Tieto on saavutettavissa opetuksen avulla, mutta todellisen kulttuurin edellyttämän viisauden omaajiksi tullaan vain kokemuksen kautta ja synnynnäisesti älykkäiden miesten ja naisten voimin. Tällainen kansa kykenee ottamaan oppia kokemuksesta, tällaisella kansalla on mahdollisuus saavuttaa todellista viisautta.

81:6.14

5. Aineellisten voimavarojen merkitys. Paljon riippuu luonnonvarojen, tieteellisen tiedon, reaalipääoman ja inhimillisten potentiaalien hyväksikäytössä osoitetusta viisaudesta. Alkuaikojen sivilisaation tärkein tekijä oli yhteiskunnan viisaiden valtiaiden käyttämä pakko; alkukantaisen ihmisen korkeammantasoiset aikalaiset suorastaan sysäsivät sivilisaation ihmisen päälle. Hyvin järjestäytyneet ja muita korkeammalla tasolla olevat vähemmistöt ovat suurelta osin tätä maailmaa hallinneet.

81:6.15

Valta ei tuo oikeutta, mutta valta kyllä tekee sen, mitä historiassa on ja mitä historiassa on ollut. Urantia on vasta hiljattain päässyt niin pitkälle, että yhteiskunta on halukas keskustelemaan vallan ja oikeuden etiikasta.

81:6.16

6. Kielen merkitys. Sivilisaation leviäminen joutuu odottamaan kielen kehittymistä. Elävät ja kehittyvät kielet takaavat sivistyneen ajattelun ja suunnittelun leviämisen. Kielen kehittymisessä saavutettiin alkuaikoina useita tärkeitä edistysaskeleita. Nykyisin on olemassa suuri tarve viedä kielellinen kehitys entistä pidemmälle, jotta kehittyvän ajattelun ilmaiseminen helpottuisi.

81:6.17

Kieli kehittyi ryhmän keskinäisistä suhteista, ja kukin paikallisryhmä kehitti oman sananvaihtojärjestelmänsä. Kieli kehkeytyi eleiden, merkkien, huudahdusten, jäljittelyäänien, intonaation ja aksentin kautta myöhempien aikojen aakkostojen mukaiseksi äännejärjestelmäksi. Kieli on ihmisen suurenmoisin ja käyttökelpoisin ajattelun väline, mutta se ei päässyt kukoistamaan, ennen kuin sosiaalisten ryhmien käytössä oli edes hiukan joutoaikaa. Mieltymys kielellä leikittelemiseen kehittää uusia sanoja, slangia. Mikäli enemmistö omaksuu slangin, silloin tällainen käyttö tekee siitä yleiskieltä. Perhepiirissä herkästi heräävä ”lastenkielellä” lepertely on valaiseva esimerkki siitä, miten murteet saivat alkunsa.

81:6.18

Kielierot ovat aina olleet suurena esteenä rauhan laajenemisen tiellä. Ennen kuin kulttuuri voi levitä kokonaisen rodun keskuuteen, kokonaiseen maanosaan tai koko maailmaan, on murteista päästävä eroon. Yleismaailmallinen kieli edistää rauhaa, turvaa kulttuurin ja lisää onnellisuutta. Jo kun jossakin maailmassa kieliä on enää muutamia, on sillä, että johtavat kulttuurikansat taitavat näitä kieliä, voimakas vaikutus maailmanlaajuisen rauhan ja hyvinvoinnin toteutumiseen.

81:6.19

Vaikka Urantialla on edistytty kovin vähän kansainvälisen kielen kehittämisen suuntaan, toisaalta kansainvälisen kauppavaihdon aikaansaamisella on saavutettu jo paljon. Ja kaikkia näitä kansainvälisen kanssakäymisen muotoja olisi vaalittava, olipa niissä kysymys kielestä, kaupasta, taiteesta, tieteestä, kilpaurheilusta tai uskonnosta.

81:6.20

7. Mekaanisten laitteiden merkitys. Sivilisaation edistyminen on suoraan verrannollinen työvälineiden, koneiden ja jakelukanavien kehittymiseen ja hallussapitoon. Yhä paremmat työvälineet, nerokkaat ja tehokkaat koneet, määräävät, mikä kilpailevista ryhmistä jää jäljelle edistyvän sivilisaation kilpakentällä.

81:6.21

Ainoa alkuaikojen maanviljelyssä käytetty energia oli ihmistyövoima. Käytiin pitkällinen kamppailu, ennen kuin ihmiset saatiin korvatuiksi härillä, sillä se ajoi ihmisiä työttömyyteen. Viimeksi kuluneina aikoina koneet ovat alkaneet syrjäyttää ihmisiä, ja jokainen tällainen edistysaskel vaikuttaa suoraan yhteiskunnan edistymiseen, sillä se vapauttaa ihmistyövoimaa arvokkaampien tehtävien suorittamiseen.

81:6.22

Viisauden ohjaamasta tieteestä saattaa tulla ihmisen suurin sosiaalinen vapauttaja. Koneiden aikakausi voi osoittautua tuhoisaksi vain sellaiselle kansakunnalle, jonka älyllinen taso ei riitä niiden viisaiden keinojen ja terveiden menetelmien keksimiseen, joiden avulla tapahtuu onnistunut sopeutuminen siirtymävaiheen vaikeuksiin. Tällaisia vaikeuksia syntyy, kun suuret ihmismäärät menettävät yhtäkkiä työpaikkansa uudentyyppisten, työtä säästävien koneiden liian nopeasti tapahtuneen keksimisen seurauksena.

81:6.23

8. Soihdunkantajien luonne. Yhteiskunnallinen perintöosa antaa ihmiselle mahdollisuuden seistä kaikkien niiden harteilla, jotka ovat eläneet ennen häntä ja jotka ovat tuoneet jonkin oman antimensa saavutetun tiedon ja kulttuurin kokonaisuuteen. Koti on aina oleva perusinstituutiona siinä työssä, jolla kulttuurin soihtu siirretään seuraavalle sukupolvelle. Vapaa-ajan harrastustoiminta ja seuraelämä tulevat tässä mielessä seuraavina ja koulu tulee viimeisenä mutta monimutkaisessa ja pitkälle organisoituneessa yhteiskunnassa yhtälailla välttämättömänä.

81:6.24

Hyönteiset syntyvät täysin kouliintuneina ja varustettuina elämää varten, tosin hyvin kapea-alaista ja puhtaasti vaistonvaraista olemassaoloa varten. Ihmisvauva on syntyessään täysin kouliintumaton. Ihmisellä on sen vuoksi valta nuoremman polven opetuksellista koulutusta säätelemällä vaikuttaa suuresti sivilisaation kehityksen suuntaan.

81:6.25

Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla sivilisaation edistymiseen ja kulttuurin etenemiseen eniten vaikuttavat tekijät ovat ensinnäkin maailman matkailun merkittävä lisääntyminen ja toiseksi viestintämenetelmiin tehtävät ennen näkemättömät parannukset. Mutta opetuksen koheneminen ei ole pysynyt samassa tahdissa yhteiskuntarakenteen laajenemisen kanssa. Myöskään etiikan nykyinen arvostus ei ole kehittynyt vastaamaan pelkistetymmin älyllisillä ja tieteellisillä aloilla tapahtunutta kasvua. Ja nykysivilisaatio polkee paikallaan, kun on kysymys hengellisestä kehityksestä ja koti-instituution suojelemisesta.

81:6.26

9. Rodun omaksumat ihanteet. Yhden sukupolven ihanteet uurtavat sitä välittömästi seuraavan jälkipolven kohtalon uomat. Yhteiskunnan soihdunkantajien laatu määrää, kulkeeko sivilisaatio eteenpäin vai taaksepäin. Yhden sukupolven kodit, kirkot ja koulut määräävät ennakolta, mihin suuntaan seuraavan sukupolven luonne kehittyy. Rodun tai kansakunnan moraalinen ja hengellinen liikevoima määrää suurelta osin tuon sivilisaation etenemisvauhdin kulttuurin alalla.

81:6.27

Ihanteet nostavat sosiaalisen virran lähdettä ylemmäs. Eikä mikään virta nouse alkulähdettään korkeammalle, käytettiinpä minkälaista painetta tai suuntaavaa ohjailua hyvänsä. Kulttuurisivilisaation aineellisimpienkin puolien käyttövoima piilee yhteiskunnan aikaansaannoksista vähiten aineellisessa. Järki saattaa valvoa sivilisaation mekanismia, viisaus saattaa antaa sille suunnan, mutta hengellinen idealismi on se energia, joka todella vasta nostaa ja edistää ihmisten kulttuurin yhdeltä saavutustasolta toiselle.

81:6.28

Alussa elämä oli olemassaolotaistelua; nyt se on elintasotaistelua; seuraavaksi se tulee olemaan kamppailua ajattelun laadusta eli siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon seuraava mainen tavoite.

81:6.29

10. Asiantuntijoiden koordinointi. Sivilisaatiota on edistänyt suunnattomasti jo varhaisessa vaiheessa tapahtunut työnjako ja sen myöhemmin toteutunut luonnollinen seuraus: erikoistuminen. Sivilisaation menestys riippuu nyt siitä, miten tehokkaasti asiantuntijat onnistutaan koordinoimaan. Yhteiskunnan levittäytyessä yhä uusille aloille on keksittävä jokin keino saattaa erilaiset asiantuntijat keskinäiseen yhteyteen.

81:6.30

Yhteiskunta-asioiden, taiteen, tekniikan ja teollisuuden asiantuntijat monipuolistavat ja kasvattavat jatkuvasti taitojaan ja osaamistaan. Ja tämä kykyjen erilaistuminen ja toiminnan erillistyminen tulevat lopulta heikentämään ihmisyhteisöä ja pirstomaan sen, ellei kehitetä tehokkaita menetelmiä, joilla saadaan aikaan koordinointia ja yhteistyötä. Mutta sellaisen älykkyyden, joka pystyy tällaiseen kekseliäisyyteen ja tällaiseen erikoistumiseen, pitäisi olla myös kaikin puolin pystyvä keksimään sopivat menetelmät kaikkien niiden ongelmien hallitsemiseen ja sovittelemiseen, jotka aiheutuvat keksimisen nopeasta laajenemisesta ja kulttuurin leviämisen kiihtyvästä vauhdista.

81:6.31

11. Työhönsijoittamiskeinot. Sosiaalisen kehityksen seuraava aikakausi on ilmenevä yhä pitemmälle menevän ja laajenevan erikoistumisen entistä parempana ja tehokkaampana yhteensovittamisena ja koordinointina. Ja työn muuttuessa yhä erikoistuneemmaksi on pakko suunnitella jokin menetelmä yksilöiden ohjaamiseksi sopivaan työpaikkaan. Koneellistuminen ei ole ainoa syy Urantian sivistyskansojen piirissä esiintyvään työttömyyteen. Talouselämän monitahoisuus samoin kuin teollisen ja ammatillisen erikoistumisen tasainen kasvu tuovat oman lisänsä työhönsijoittumisongelmiin.

81:6.32

Ei riitä, että ihmiset koulutetaan työhön, vaan monimutkaisessa yhteiskunnassa pitää myös olla tarjolla tehokkaita työpaikan löytämiskeinoja. Ennen kuin kansalaiset koulutetaan pitkälle erikoistuneisiin menetelmiin ansaita elantonsa, heille tulisi antaa koulutusta yhden tai useamman sellaisen menetelmän osalta, joita käytetään kaikkein tavallisimmissa töissä, ammateissa tai toimissa ja joita he voisivat käyttää ollessaan tilapäisesti vailla oman erikoisalansa työtä. Mikään sivilisaatio ei selviä tilanteesta, jossa sen piirissä esiintyy pitempiä aikoja laajoja työttömien luokkia. Julkisista varoista maksettavan tuen vastaanottaminen murtaa ja turmelee aikaa myöten parhaatkin kansalaiset. Myös yksityinen hyväntekeväisyys muuttuu turmiolliseksi, kun työkykyiset kansalaiset ovat pitempään sellaisen kohteena.

81:6.33

Tällainen pitkälle erikoistunut yhteiskunta ei suhtaudu myötämielisesti muinaiskansojen ikivanhoihin kommunaalisiin ja feodaalisiin käytäntöihin. Monet yleiset palvelut voidaan tosin mainiosti ja hyötyä tuottavalla tavalla sosialisoida, mutta pitkälle koulutettuja ja äärimmilleen erikoistuneita ihmisiä on parasta hallita jollakin älyllistä yhteistoimintaa edellyttävällä menetelmällä. Ajanmukaistettu koordinointi ja veljellinen säätely tuottavat pitkäaikaisempaa yhteistyötä kuin kommunismi tai voimakeinoihin perustuvien diktatoristen säätelyinstituutioiden käyttämät vanhanaikaisemmat ja alkeellisemmat menetelmät.

81:6.34

12. Yhteistyöhalukkuus. Muuan suuri este ihmisyhteisön etenemisen tiellä on ristiriita, joka vallitsee toisaalta laajempien ja sosiaalistuneempien ihmisryhmien ja toisaalta ihmiskunnan vähälukuisempien, vastahankaan asettautuneiden ja epäsosiaalisten yhteenliittymien etujen ja hyvinvoinnin välillä, yhteiskunnanvastaisista yksilöistä puhumattakaan.

81:6.35

Mikään kansallinen sivilisaatio ei säily kauan, elleivät sen opetusmenetelmät ja uskonnolliset ihanteet herätä korkeammantyyppistä älyperäistä isänmaallisuutta ja kansallista uhrimieltä. Ellei tämänlaatuista älyperäistä isänmaallisuutta ja kulttuuriin pohjautuvaa solidaarisuutta ilmene, kaikki tällaiset kansakunnat ovat alttiita hajoamaan nurkkakuntaiseen omansa varjelemiseen ja paikalliseen oman edun tavoitteluun.

81:6.36

Maailmanlaajuisen sivilisaation säilyminen riippuu siitä, oppivatko ihmiset elämään yhdessä ja sillä tavalla, että vallitsee rauha ja veljellisyys. Tehokkaan koordinoinnin puuttuessa teollista sivilisaatiota uhkaavat äärimmäisyyteen menevän erikoistumisen vaarat: yksitoikkoisuus, kapea-alaisuus sekä alttius epäluottamuksen ja kateuden kylvämiseen.

81:6.37

13. Pystyvä ja viisas johtajuus. Sivilisaatiossa on paljon, hyvin paljon sen varassa, että löytyy innostunutta ja tehokasta kuormankiskomisen henkeä. Painavaa taakkaa nostettaessa ei kymmenestä miehestä ole juurikaan enempää hyötyä kuin yhdestä, elleivät he nosta yhdessä—kaikki samalla hetkellä. Ja tällainen ryhmätyö—sosiaalinen yhteistyö—on johtajuuden varassa. Menneet ja nykyiset kulttuurisivilisaatiot ovat perustuneet siihen, että kansalaiset harjoittavat järkiperäistä yhteistyötä viisaiden ja edistyksellisten johtajien kanssa; ja aina siihen asti, kunnes ihminen kehittyy korkeammille tasoille, sivilisaatio tulee edelleenkin olemaan viisaan ja tarmokkaan johtajuuden varassa.

81:6.38

Korkeakulttuurit syntyvät aineellisen vaurauden, älyllisen etevyyden, moraalisen arvokkuuden, sosiaalisen neuvokkuuden ja kosmisen ymmärryksen älykkäästä yhteensovittamisesta.

81:6.39

14. Yhteiskunnalliset muutokset. Yhteiskunta ei ole jumalallinen instituutio, pikemminkin se on asteittain etenevään kehitykseen kuuluva ilmiö; ja sivilisaation edistyminen viivästyy aina, kun sen johtajat vitkastelevat sellaisten yhteiskunnan organisaatioon kohdistuvien muutosten tekemisessä, jotka ovat aikakauden tieteellisten saavutusten tasalla pysymisen kannalta välttämättömiä. Tästä kaikesta huolimatta mitään ei tule halveksia vain siksi, että se on vanhaa; toisaalta ei myöskään mitään ideaa tulisi varauksetta omaksua vain siksi, että se on ennennäkemätön ja uusi.

81:6.40

Ihmisen ei tulisi pelätä kokeilla yhteiskuntamekanismeja. Mutta tällaiset tutkimusretket kulttuuriseen uudelleenasennoitumiseen tulisi suorittaa yhteiskuntakehityksen historiasta täysin perillä olevien ihmisten valvonnassa. Ja niiden, jotka ovat saaneet käytännön kokemusta kohteeksi valitun yhteiskunnallisen tai taloudellisen kokeilutoiminnan alueelta, tulisi viisaudellaan aina neuvoa näitä uudistajia. Mitään suurta yhteiskunnallista tai taloudellista muutosta ei pitäisi yrittää toteuttaa yhtäkkisesti. Kaikentyyppinen inhimillinen sopeutuminen—fyysinen, yhteiskunnallinen tai taloudellinen—vaatii aikaa. Vain moraaliset ja hengelliset uudelleenasennoitumiset voidaan tehdä hetken innostuksesta, ja myös nämä vaativat ajan kulumista, ennen kuin niiden aineelliset ja sosiaaliset seurausilmiöt kaikkineen paljastuvat. Rodun ihanteet ovat suurimpana tukena ja turvana niinä kriittisinä aikoina, jolloin sivilisaatio on siirtymässä tasolta toiselle.

81:6.41

15. Siirtymäkaudella mahdollisen luhistumisen ehkäiseminen. Yhteiskunta on aikakaudesta toiseen suoritettujen yritysten ja erehdysten tulos. Yhteiskunta on se, mitä jäi jäljelle valikoivista sopeutumisista ja uudelleensopeutumisista, jotka ihmiskunta on tehnyt loputtoman pitkän nousun toisiaan seuranneissa vaiheissa noustessaan eläimestä planetaarisen arvoaseman omaavan ihmisen tasoille. Jokaisen sivilisaation suuri vaara—millä hetkellä tahansa—on luhistumisen uhka aikana, jolloin siirrytään menneisyyden vakiintuneista menetelmistä tulevaisuuden uusiin ja parempiin mutta koettelemattomiin menettelytapoihin.

81:6.42

Kunnollinen johtajuus on edistymisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Viisaus, ymmärrys ja kaukokatseisuus ovat kansakuntien säilymiselle välttämättömiä. Sivilisaatiota uhkaa todellinen vaara aina, vasta kun kyvykkäästä johtaja-aineksesta alkaa olla pulaa. Eikä tällaisen viisaan johtaja-aineksen määrä ole koskaan ylittänyt yhtä prosenttia väestön kokonaismäärästä.

81:6.43

Ja juuri näitä kehityksen portaikon askelmia sivilisaatio nousi, kunnes voitiin panna alulle ne voimalliset kehitykseen vaikuttaneet tekijät, jotka ovat huipentuneet kahdennenkymmenennen vuosisadan nopeasti laajenevaksi kulttuuriksi. Ja vain näistä perusehdoista kiinni pitämällä ihminen voi toivoa säilyttävänsä nykyiset sivilisaationsa ja huolehtia samalla niiden jatkuvasta kehittymisestä ja turvatusta pysyvyydestä.

81:6.44

Tämä on se, mikä on Aatamin ajan jälkeen olennaisinta maailman kansojen pitkässä ponnistelussa sivilisaation pystyttämiseksi. Nykyajan kulttuuri on sitä, mikä on saatu puhtaana voittona tästä sinnikkäästä kehityksestä. Edistyminen oli ennen kirjapainotaidon keksimistä verrattain hidasta, sillä yksi sukupolvi ei voinut kovinkaan nopeasti hyötyä edeltäjiensä saavutuksista. Mutta nyt ihmisyhteisö rynnistää eteenpäin kaikkina niinä aikakausina kertyneen liikevoiman turvin, joiden läpi sivilisaatio on ponnistellut.

81:6.45

[Esittänyt eräs Nebadonin Arkkienkeli.]


◄ 81:5
 
Luku 82 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.