Biologisen evoluution ja kulttuurisivilisaation välillä ei välttämättä vallitse vastaavuutta. Minkä tahansa erillisen aikakauden orgaaninen evoluutio saattaa edetä kitkattomasti keskellä kulttuurin rappiotakin. Mutta tarkasteltaessa ihmisen historiaa pitempinä ajanjaksoina havaitaan, että loppujen lopuksi evoluutio ja kulttuuri ovat sittenkin keskinäisessä syy- ja seuraussuhteessa. Evoluutio saattaa edistyä ilman kulttuuriakin, mutta kulttuurisivilisaatio ei kukoista ilman edellä käyvän rodullisen edistymisen tarjoamaa tarpeellista taustaa. Aatami ja Eeva eivät panneet alulle yhtään ihmisyhteisön edistymiselle vierasta sivilisaation ilmiötä, mutta Aatamin verenperintö lisäsi toki rotujen luontaista kyvykkyyttä ja nopeutti taloudellisen kehityksen ja tuotannollisen edistymisen vauhtia. Aatamin antama lahja kohensi rotujen älyllisiä kykyjä, ja sillä tavoin se joudutti luonnonmukaisen kehityksen prosesseja suuresti.
Maanviljelyn, eläintenkesyttämisen ja paremman arkkitehtuurin avulla ihmiskunta vähitellen pääsi loputtoman elämäntaistelun pahimmasta vaiheesta ja alkoi miettiä keinoja, joilla elämän kulku saataisiin miellyttävämmäksi. Ja näin heräsi pyrkimys päästä yhä vain korkeammille aineellisen hyvinvoinnin tasoille. Teollisuuden ja tuotannon avulla ihminen on aste asteelta lisäämässä kuolevaisen hahmossa elettävän elämän miellyttävyyttä.
Mutta kulttuuriyhteiskunta ei ole mikään perinnölliseen etuoikeuteen perustuva suuri hyväntekeväisyysklubi, johon kaikki ihmiset syntyvät ilmaisjäseniksi ja täysin tasa-arvoisina. Se on paremminkin maailman työtätekevien ylevä ja alati edistyvä kilta, joka hyväksyy riveihinsä vain niiden ahertajien aateliston, jotka pyrkivät tekemään maailmasta paremman paikan, jotta heidän lastensa ja lastenlastensa olisi myöhempinä aikoina siellä hyvä elää ja edistyä. Ja tämä sivilisaation kilta perii korkeat pääsymaksut, pakottaa tiukkaan ja kovaan kuriin, säätää ankarat rangaistukset kaikille toisinajattelijoille ja sopeutumattomille, samalla kun se myöntää vain muutamia henkilökohtaisia vapauksia ja oikeuksia niiden etujen lisäksi, jotka koituvat turvallisuuden lisääntymisestä yhteisiä vaaroja ja rotuun kohdistuvaa tuhon uhkaa vastaan.
Yhteiskunnallinen yhteenliittyminen on eräs ihmisolentojen hyödylliseksi havaitsema henkivakuutuksen muoto. Useimmat yksilöt ovat siksi valmiit maksamaan nämä vakuutusmaksut, jotka koostuvat itsensäuhraamisesta ja henkilökohtaisen vapauden rajoittamisesta ja jotka yhteiskunta perii jäseniltään korvaukseksi tästä paremmasta, ryhmän tarjoamasta suojelusta. Nykyinen yhteiskuntamekanismi on lyhyesti sanottuna kokeilun ja erehdyksen kautta syntynyt vakuutusjärjestely, jonka tarkoitus on tarjota jonkinasteista varmuutta ja suojaa sellaista mahdollisuutta vastaan, että palattaisiin ihmisrodun alkuaikojen kokemuksille tunnusomaisiin hirveisiin ja antisosiaalisiin oloihin.
Yhteiskunta osoittautuu siis yhteistoimintajärjestelmäksi, joka turvaa kansalaisvapauden instituutioiden avulla, taloudellisen vapauden pääoman ja keksintöjen avulla, yhteiskunnallisen vapauden kulttuurin avulla ja vapauden väkivallasta poliisin harjoittaman järjestyksenpidon avulla.
Valta ei tuo oikeutta, mutta se pakottaa noudattamaan jokaisen toinen toistaan seuraavan sukupolven yleisesti hyväksymiä oikeuksia. Julkisen vallan ensisijainen tehtävä on määritellä, mikä on oikein; säädellä luokkaeroja oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti sekä saattaa lakisäädösten avulla voimaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet. Jokaiseen ihmisoikeuteen liittyy jokin sosiaalinen velvollisuus. Ryhmälle annettu etuoikeus on vakuutusmekanismi, joka poikkeusta tekemättä vaatii ryhmän tarjoamasta palveluksesta perittävien vakuutusmaksujen täysimääräistä suorittamista. Ja ryhmälle kuuluvia oikeuksia on suojeltava siinä missä yksilönkin oikeuksia, sukupuolisten taipumusten säätely mukaan lukien.
Ryhmän säätelyyn alistuva vapaus on yhteiskunnallisen kehityksen oikeutettu päämäärä. Rajoittamaton vapaus on epävakaitten ja häilyväisten ihmismielten turhanaikainen ja toteuttamiskelvoton unelma.