Noin viisitoistatuhatta vuotta sitten melkoinen määrä andiitteja kulki Ti Taon solan läpi ja levittäytyi Keltaisenjoen yläjuoksun jokilaaksoon, Kansun kiinalaisasutuksen sekaan. Ennen pitkää he tunkeutuivat itään, Henaniin, jossa kaikkein edistyneimmät yhdyskunnat sijaitsivat. Osapuilleen puolet lännen suunnalta soluttautuneesta väestä oli andoniitteja, toinen puoli taas andiitteja.
Keltaisenjoen varrella pohjoisessa sijainneet kulttuurin keskukset olivat aina olleet edistyneempiä kuin Jangtsen rantojen yhdyskunnat etelässä. Muutamassa vuosituhannessa, sen jälkeen kun pienetkin määrät näitä korkeammantasoisia kuolevaisia oli saapunut, olivat Keltaisenjoen asutuskeskukset rynnistäneet Jangtsen kylien edelle ja saavuttaneet sellaisen etumatkan eteläisiin veljiinsä, ettei se ole jälkeenkäänpäin hävinnyt.
Syynä ei ollut se, että andiitteja oli lukumääräisesti kovin paljon, eikä se, että heidän kulttuurinsa oli paljon korkeammalla, vaan se, että heihin sekoittuminen tuotti monipuolisemman rotukannan. Pohjoiskiinalaiset saivat juuri sopivasti andiittista rotuperimää niin, että siitä koitui lievää kiihoketta heidän luontaisesti kyvykkäälle mielelleen, mutta ei niin paljon, että se olisi sytyttänyt heihin sen levottoman, tutkivan tiedonhalun, joka on niin luonteenomainen pohjoisen valkoisille roduille. Tämä rajoittuneempi andiittisen perintöaineksen lisäys ei kovinkaan pahasti järkyttänyt sangik-tyypin synnynnäistä tasapainoisuutta.
Myöhemmät andiittien muuttoaallot toivat mukanaan joitakin Mesopotamian sivistyksen antimia; tämä pitää paikkansa erityisesti viimeisiin lännestä tulleisiin vaellusaaltoihin nähden. Ne edistivät pohjoiskiinalaisten talous- ja opetuskäytäntöjä suuresti. Ja vaikka niiden vaikutus keltaisen rodun uskonnolliseen kulttuuriin olikin lyhytaikainen, oli andiittien myöhemmillä jälkeläisillä suuri vaikutus sittemmin tapahtuneeseen hengelliseen heräämiseen. Mutta andiittien perimätiedot Eedenin ja Dalamatian kauneudesta vaikuttivat kylläkin kiinalaisten traditioihin; muinaiset kiinalaiset tarinat sijoittavat ”jumalten maan” länteen.
Kiinalaiset aloittivat kaupunkien rakentamisen ja käsiteollisuuden harjoittamisen vasta vuoden 10.000 eKr. jälkeen, eli vasta kun Turkestanissa oli tapahtunut ilmastollisia muutoksia ja kun myöhemmät andiittisiirtolaiset olivat saapuneet. Tämä uuden rotuaineksen lisäys ei tuonut keltaisen ihmisen sivilisaatioon niinkään mitään oleellisesti uutta, mutta se kannusti oivallisemmissa kiinalaiskannoissa piilleiden taipumusten kehittymistä pitemmälle ja joutuisammin. Henanista Shensiin ulottuvalla alueella alkoivat edistyneen sivilisaation potentiaalit tuottaa hedelmää. Metallinmuokkaus ja kaikki teolliset taidot ovat peräisin näiltä ajoilta.
Yhtäläisyydet tiettyjen muinaiskiinalaisten ja mesopotamialaisten ajanlasku-, astronomisten ja julkishallinnollisten menetelmien kesken johtuvat näiden kahden kaukana toisistaan sijaitsevan keskuksen välisistä kauppasuhteista. Kiinalaiset kauppiaat matkustivat jo sumerilaisten aikoina maitse Turkestanin kautta Mesopotamiaan. Eikä tämä vaihtotoiminta ollut suinkaan yksisuuntaista—Eufratinlaakso hyötyi siitä melkoisesti, niin kuin hyötyivät myös Gangesin tasankojen kansat. Mutta ilmastolliset muutokset ja nomadien hyökkäykset kolmannella vuosituhannella ennen Kristusta supistivat Keski-Aasian karavaanipolkuja myöten käydyn kaupan määrää suuresti.