Vähän sen jälkeen kun levittäytyvät kiinalaiset olivat ajaneet punaisen ihmisen meren yli Pohjois-Amerikkaan, he puhdistivat Itä-Aasian jokilaaksot andoniiteista työntämällä nämä Siperiaan pohjoisessa ja Turkestaniin lännessä, jossa nämä pian tulivat kosketuksiin andiittien korkeamman kulttuurin kanssa.
Burmassa ja Indokiinan niemimaalla Intian ja Kiinan kulttuurit sekoittuivat ja yhdistyivät ja tuottivat noiden seutujen toinen toistaan seuranneet sivilisaatiot. Nyt jo kadonnut vihreä rotu on täällä säilynyt suurempana rodullisena ainesosana kuin missään muualla maailmassa.
Monet eri rodut pitivät hallussaan Tyynenmeren saaria. Eteläisiä ja tuolloin nykyistä suurempia saaria asuttivat yleensä kansanheimot, joiden verenperintö sisälsi suuren määrän vihreää ja indigoa. Pohjoisia saaria asuttivat andoniitit ja myöhemmin sellaiset rodut, joihin sisältyi suuri osuus punaista ja keltaista rotuainesta. Japanilaisten esi-isät ajettiin pois mannermaalta vasta vuoden 12.000 eKr tienoilla, jolloin pohjoiskiinalaisten heimojen voimakas etelärannikkoa myötäilevä levittäytyminen ajoi nämä asuinsijoiltaan. Heidän lopullinen maastamuuttonsa ei johtunut niinkään väestöpaineesta kuin erään sellaisen heimopäällikön aloitteesta, jota he alkoivat pitää jumalallisena henkilöhahmona.
Intian ja Levantin kansojen tavoin myös keltaisen ihmisen voitokkaat heimot perustivat varhaisimmat keskuksensa pitkin rannikkoa ja jokivarsille. Rannikon asutuskeskuksille kävi myöhempinä vuosina huonosti, kun yhä laajemmat tulvat ja jokiuomien siirtymiset tekivät alangon kaupungeista asuinkelvottomia.
Kaksikymmentätuhatta vuotta sitten kiinalaisten esi-isät olivat jo perustaneet tusinan verran voimakkaita primitiivisen kulttuurin ja oppineisuuden keskuksia, eritoten Keltaisenjoen ja Jangtsen varrelle. Ja nyt nämä keskukset alkoivat saada vahvistusta siitä, että Sinkiangista ja Tiibetistä saapui tasaisena virtana korkeammantasoisia sekoittumakansoja. Muuttoliike Tiibetistä Jangtsenlaaksoon ei ollut yhtä laajaa kuin pohjoisessa, eivätkä Tiibetin keskukset myöskään olleet yhtä pitkälle edistyneitä kuin Tarimin vesistöalueen keskukset. Mutta kummankin muuttoliikkeen mukana kulkeutui idän jokivarsien yhdyskuntiin tietty määrä andiittiverta.
Muinaisaikojen keltaisen rodun verrattomuus johtui neljästä tärkeästä tekijästä:
1. Geneettinen. Euroopan sinisistä serkuistaan poiketen sekä punainen että keltainen rotu olivat suurelta osin välttyneet sekoittumasta kelvottomiin ihmisen rotukantoihin. Pohjoiskiinalaiset, jotka jo olivat saaneet vahvistusta pienestä määrästä korkeammantasoista punaista ja andonilaista rotuainesta, tulivat kohta saamaan hyödykseen aimo lisäyksen andiittista verenperintöä. Eteläkiinalaisten ei tässä mielessä käynyt yhtä hyvin, ja he olivat pitkään kärsineet siitä, että heihin oli sulautunut vihreää rotua, kun taas myöhemmin heitä entisestäänkin heikensi niiden alemmantasoisten kansanheimojen laumoittainen maahantunkeutuminen, jotka dravida-andiittien invaasio työnsi pois Intiasta. Ja vielä nykyisessäkin Kiinassa vallitsee selvä ero pohjoisten ja eteläisten rotujen välillä.
2. Sosiaalinen. Keltainen rotu oppi jo varhain, mikä arvo oli sillä, että rauha vallitsee sen keskuudessa. Heidän keskinäinen rauhanomaisuutensa edisti siinä määrin väestönkasvua, että se takasi heidän sivistyksensä leviämisen monien miljoonien keskuuteen. Vuodesta 25.000 vuoteen 5000 eKr Urantian korkein kansanmassojen sivistystaso vallitsi Keski- ja Pohjois-Kiinassa. Keltainen ihminen oli ensimmäinen, joka ylsi rodun sisäiseen solidaarisuuteen. Hän saavutti ensimmäisenä laajamittaisen kulttuurisen, sosiaalisen ja poliittisen sivilisaation.
Vuoden 15.000 eKr kiinalaiset olivat aggressiivisia militaristeja. Liiallinen menneisyyden kunnioittaminen ei ollut vielä heitä heikentänyt, ja lähes kaksitoistamiljoonaisena kansana he muodostivat yhteistä kieltä puhuvan kiinteän kokonaisuuden. Tämän kauden kuluessa heistä kehittyi todellinen kansakunta, joka oli paljon yhtenäisempi ja homogeenisempi kuin ovat olleet heidän poliittiset liittonsa historiallisena aikana.
3. Hengellinen. Andiittivaellusten aikakaudella kiinalaiset kuuluivat maailman hengellisimpiin kansoihin. Kauan jatkunut uskollisuus Singlangtonin julistaman Ainoan Totuuden palvontaa kohtaan piti heidät useampien muiden rotujen edellä. Edistyvän ja pitkälle kehittyneen uskonnon tarjoama kannustin on usein kulttuurikehityksen ratkaiseva tekijä. Siinä, missä Intia riutui, siinä Kiina rynnisti eteenpäin elähdyttävänä virikkeenään uskonto, joka vaali totuutta korkeimpana Jumaluutena.
Tämä totuudenpalvonta kiihotti tutkimaan luonnonlakeja ja ihmiskuntaan sisältyviä potentiaaleja ja ottamaan niistä selvää. Kuusituhatta vuotta sitten eläneet kiinalaiset olivat totuudentavoittelussaan vielä innokkaita ja tarmokkaita oppilaita.
4. Maantieteellinen. Kiinaa suojelevat lännessä vuoret ja idässä Tyynimeri. Vain pohjoisessa on tie auki hyökkääjille, eikä pohjoisessa punaisen ihmisen ajasta siihen, kun andiittien myöhemmät jälkeläiset saapuivat, asunut yhtään hyökkäävää rotua.
Ilman vuoriston asettamia esteitä ja hengellisen kulttuurin myöhempää taantumista keltainen rotu olisi epäilemättä houkutellut puoleensa suurimman osan Turkestanista liikkeelle lähteneistä andiittien vaelluksista, eikä ole epäilystäkään siitä, että se olisi kohta hallinnut maailman sivilisaatiota.