◄ 77:8
Luku 77
78:0 ►

Keskiväliolennot

9. Urantian vakinaiset kansalaiset

77:9.1

Toisin kuin kuolevaisten luotujen kaltaisia evolutionaarisia taivasmatkalaisia ja enkeliarmeijoita keskiväliolentoja voidaan pitää ensimmäisenä sellaisena vakinaisten asukkaiden ryhmänä, jollaisia tavataan eri luokkiin kuuluvissa maailmoissa koko maailmankaikkeudessa. Tällaisia vakinaisia kansalaisia tavataan Paratiisiin-nousun varrella eri kohteissa.

77:9.2

Niistä taivaallisten olentojen monista luokista poiketen, jotka on osoitettu planeetalle hoivatehtäviin, keskiväliolennot elävät asutussa maailmassa. Serafit tulevat ja menevät, mutta keskiväliolennot pysyvät, eivätkä vastaisuudessakaan poistu, sillä vaikka he ovat syntyjään kyseiseltä planeetalta, he ovat silti sen hoivaajia, ja heistä muodostuu se katkeamaton järjestelmä, joka harmonisoi ja kytkee yhteen serafiarmeijoiden vaihtuvat hallinnot.

77:9.3

Urantian varsinaisina kansalaisina keskiväliolennot tuntevat samanlaista kiinnostusta tämän sfäärin kohtaloa kohtaan kuin tuntevat ihmiset. He ovat päättäväinen yhteenliittymä, joka työskentelee sinnikkäästi synnyinplaneettansa edistymisen hyväksi. Heidän päättäväisyydestään muistuttaa myös heidän yhteisönsä tunnuslause: ”Minkä yhdistyneet keskiväliolennot ottavat tehdäkseen, sen yhdistyneet keskiväliolennot myös tekevät.”

77:9.4

Vaikka jokaisella keskiväliolennolla on kyky kulkea pitkin energiapiirejä ja heillä siis on kyky poistua planeetalta, he ovat jokainen erikseen sitoutuneet poistumaan planeetalta, vasta kun universumin viranomaiset joskus tulevaisuudessa vapauttavat heidät tehtävistään. Keskiväliolennot ovat sidoksissa planeettaan aina vakiintuneisiin valon ja elämän aikakausiin saakka. Ellei oteta lukuun 1-2-3 ensimmäistä, yksikään uskollinen keskiväliolento ei ole milloinkaan poistunut Urantialta.

77:9.5

1-2-3 ensimmäinen, ensiasteisen luokan vanhin, vapautettiin välittömistä planetaarisista velvollisuuksista pian Helluntain jälkeen. Tämä jalo keskiväliolento seisoi planeetan kapinan traagisina päivinä järkähtämättä Vanin ja Amadonin rinnalla. Ja se pelottomuus, jota hän osoitti johtajantoimessaan, vaikutti osaltaan vähentävästi hänen oman luokkansa tappioiden määrään. Nykyään hän palvelee Jerusemissa ja on jäsenenä neljänkolmatta neuvonantajan elimessä, lisäksi hän on jo kerran Helluntain jälkeen toiminut Urantian kenraalikuvernöörinä.

77:9.6

Keskiväliolennot ovat planeettaan sidottuja, mutta niin kuin kuolevaiset jututtavat kaukaa saapuvia matkustavaisia ja saavat sillä tavoin kuulla tietoja planeetan etäisistäkin kolkista, samalla tavoin keskiväliolennotkin keskustelevat taivaallisten matkalaisten kanssa saadakseen tietää universumin kaukaisista paikoista. Näin he perehtyvät omaan paikallisjärjestelmäänsä ja universumiinsa, jopa Orvontoniin ja sen sisarluomuksiin, ja tällä keinoin he valmentuvat kansalaisen asemaan luotujen olentojen olemassaolon korkeammilla tasoilla.

77:9.7

Vaikka keskiväliolennot saatettiin olevaisuuden piiriin täysin kehittyneinä—ilman, että he kokivat mitään kasvamisen tai kypsymisen vaihetta—, he eivät silti koskaan lakkaa varttumasta viisaudessa ja kokemuksessa. Kuolevaisten tavoin myös he ovat evolutionaarisia luotuja, ja heillä on kulttuuri, joka on aidosti evolutionaarinen saavutus. Urantian keskiväliolentokunnan joukossa on monia yleviä mieliä ja voimallisia henkiä.

77:9.8

Laajemmasta näkökulmasta katsottuna Urantian sivilisaatio on Urantian kuolevaisten ja Urantian keskiväliolentojen yhteinen saavutus, ja tämä pitää paikkansa näiden kahden kulttuuritason välillä nykyisin vallitsevasta eroavuudesta huolimatta, eroavuudesta, joka tasoittuu vasta valon ja elämän aikakausina.

77:9.9

Planeetan kuolemattoman kansalaisryhmän saavutuksena keskivälikulttuuri ei ole yhtä altis sellaisille ajallisille heilahduksille, jotka vaivaavat ihmissivilisaatiota. Ihmisten sukupolvet unohtavat; keskiväliolentojen yhteisö muistaa, ja tämä muisti on asuttamanne maailman perimätiedon aarreaitta. Tällä tavoin planeetan kulttuuri säilyy tuolla planeetalla aina läsnä olevana, ja sopivassa tilanteessa tällaiset tallessa olevat menneiden tapahtumien muistot ovat taas käytettävissä, siihen tapaan kuin Urantian keskiväliolennot ovat lihallisille serkuilleen antaneet kertomuksen Jeesuksen elämästä ja opetuksista.

77:9.10

Keskiväliolennot ovat niitä taitavia hoivaajia, jotka täyttävät Urantian aineellisten ja hengellisten alueiden välille Aatamin ja Eevan jälkeen ilmestyneen kuilun. He ovat niin ikään vanhempia veljiänne, tovereitanne pitkässä kamppailussa, jonka tavoitteena on saavuttaa vakiintunut valon ja elämän status Urantialle. Yhdistyneet keskiväliolennot ovat kapinassa koeteltu yhteisö, ja uskollisesti he esittävät oman osansa planeetan kehityksessä kunnes tämä maailma saavuttaa aikakausien päämäärän, eli siihen kaukana tulevaisuudessa olevaan päivään saakka, jolloin rauha todellakin vallitsee maan päällä ja ihmisten sydämessä totisesti on hyvä tahto.

77:9.11

Näiden keskiväliolentojen suorittaman arvokkaan työn johdosta olemme päätelleet, että he ovat todellakin olennainen osa maailmojen henkijärjestelmää. Ja missä kapina ei ole turmellut planeetan asioita, siellä he ovat serafeille vieläkin suuremmaksi avuksi.

77:9.12

Korkeiden henkien, enkeliarmeijoiden ja keskivälitovereiden järjestelmä on kokonaisuudessaan innostuneen omistautunut edistämään evolutionaaristen kuolevaisten asteittain tapahtuvaan ylösnousemukseen ja täydellisyyden saavuttamiseen tähtäävää paratiisillista suunnitelmaa. Se onkin yksi universumin suurenmoisimmista toimintakokonaisuuksista niin hyvin kuolevaisille kuin keskiväliolennoillekin—se verrattomista verrattomin eloonjäämisjärjestelmä, joka tuo Jumalan alas ihmisen luo ja sitten ylevän kumppanuuden avulla vie ihmisen ylös Jumalan luo ja sen jälkeen palvelun täyttämään ikuisuuteen ja perillepääsyn jumalallisuuteen.

77:9.13

[Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]


◄ 77:8
 
Luku 78 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.