◄ 75:2
Luku 75
75:4 ►

Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensa

3. Eeva joutuu kiusaukseen

75:3.1

Aatamin ensimmäiset sata vuotta maan päällä olivat juuri täyttyneet, kun Serapatatia nousi isänsä kuoleman jälkeen nodiittiheimojen läntisen eli syyrialaisen liittokunnan johtajaksi. Serapatatia oli ihonväriltään ruskeaan vivahtava, hän kuului lahjakkaana jälkeläisenä sukuhaaraan, joka syntyi Dalamatian terveyskomission entisen päällikön pariuduttua noiden kaukaisten aikojen sinisen rodun erään naispuolisen älyniekan kanssa. Tämä sukuhaara oli kautta aikojen hallinnut läntisiä nodiittiheimoja ja ollut niiden keskuudessa erittäin vaikutusvaltainen.

75:3.2

Serapatatia oli tehnyt useita vierailuja puutarhaan, ja Aatamin asian oikeamielisyys oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Ja hieman sen jälkeen kun hän oli ottanut vastaan syyrialaisnodiittien johtajan tehtävät, hän ilmoitti aikovansa kytkeä toimintansa Aatamin ja Eevan puutarhassa tekemään työhön. Hänen kansansa enemmistö ryhtyi tukemaan häntä tämän ohjelman läpiviemisessä, ja Aatami oli riemuissaan uutisista, joiden mukaan kaikista naapuriheimoista voimakkain ja älykkäin oli lähes kokonaisuudessaan asettunut kannattamaan maailman kohennusohjelmaa. Se oli kertakaikkisen rohkaisevaa. Ja pian tämän tärkeän tapahtuman jälkeen Aatami ja Eeva järjestivät omassa kodissaan kutsut Serapatatialle ja hänen uudelle esikunnalleen.

75:3.3

Serapatatiasta tuli eräs kyvykkäimmistä ja tehokkaimmista Aatamin avustajista. Hän oli kaikissa toimissaan täysin rehellinen ja läpikotaisen vilpitön. Hän ei ollut koskaan—ei edes myöhemminkään—tietoinen siitä, että salakavala Caligastia käytti häntä tilanteeseen sopivana välikappaleena.

75:3.4

Eikä aikaakaan, kun Serapatatiasta tuli Eedenin heimosuhdekomission apulaispuheenjohtaja, ja laadittiin useita suunnitelmia siitä, miten saataisiin entistä tarmokkaammin toteutetuksi työ, jonka tavoitteena oli kaukaisten heimojen voittaminen puutarhan asian puolelle.

75:3.5

Hän kävi monia neuvotteluja Aatamin ja Eevan—varsinkin Eevan—kanssa, ja he keskustelivat monista suunnitelmista työmenetelmiensä parantamiseksi. Eräänä päivänä Serapatatian käydessä keskusteluja Eevan kanssa hänen mieleensä juolahti, että olisi erittäin hyödyllistä, jos samalla kun odoteltiin violetin rodun suurten joukkojen muodostumista, voitaisiin tehdä jotakin, joka tällä välin välittömästi edistäisi apua odottavia heimoja. Serapatatia väitti vakavissaan, että jos nodiittien, edistyneimmän ja yhteistyöhaluisimman rodun, keskuuteen voisi syntyä johtaja, joka alkuperältään olisi osittain violettia rotuainesta, siitä muodostuisi luja side kytkemään nämä kansanheimot entistä läheisemmin puutarhaan. Ja harkitusti ja rehellisesti ajateltiin, että tämä kaikki koituisi maailman parhaaksi, sillä tällä puutarhassa kasvatettavalla ja koulutettavalla lapsella olisi suurenmoinen ja hyväksi koituva vaikutus isänsä kansaan.

75:3.6

Korostettakoon vielä kertaalleen, että Serapatatia oli kaikin puolin rehellinen ja täysin vilpitön kaikessa, mitä hän ehdotti. Hän ei koskaan hetkeäkään aavistanut, että hän oli ajamassa Caligastian ja Daligastian asiaa. Serapatatia oli läpikotaisen uskollinen suunnitelmalle, jonka mukaan luotaisiin ensin vahva violetin rodun reservi, ennen kuin pyrittäisiin maailmanlaajuisesti kohentamaan sekasorron vallassa olevia Urantian rotuja. Mutta sellaisen suunnitelman loppuunvieminen olisi vaatinut satoja vuosia, ja hän oli kärsimätön. Hän halusi nähdä edes joitakin tuloksia välittömästi—hän halusi nähdä jotakin jo omana elinaikanaan. Hän selvitti Eevalle, että Aatamia usein masensi se, miten vähän maailman kohenemisen hyväksi oli pystytty tekemään.

75:3.7

Näitä kaavailuja kypsyteltiin salassa yli viiden vuoden ajan. Lopulta ne olivat kehittyneet niin pitkälle, että Eeva suostui salaiseen neuvonpitoon Canon kanssa, joka oli läheisen ystävällismielisten nodiittien siirtokunnan loistavalahjaisin järkimies ja toimelias johtaja. Cano oli erittäin myötämielinen Aatamin järjestelmää kohtaan. Itse asiassa hän oli niiden naapurinodiittien vilpitön hengellinen johtaja, jotka kannattivat ystävällisiä suhteita puutarhaan.

75:3.8

Kohtalokas tapaaminen sattui syysillan hämärissä, lähellä Aatamin kotia. Eeva ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut kaunista ja intomielistä Canoa. Tämän henkilössä tuli loistavalla tavalla esille kaikki se, mitä oli jäljellä Prinssin esikuntaan kuuluneiden, kaukaisten esi-isien ylivertaisesta fysiikasta ja erinomaisesta älyllisyydestä. Ja myös Cano uskoi täysin Serapatatian suunnitelman oikeamielisyyteen. (Puutarhan ulkopuolella monenkeskinen pariutuminen oli yleisenä käytäntönä.)

75:3.9

Imartelun, intomielisyyden ja voimakkaan henkilökohtaisen vakaumuksen vaikutuksesta Eeva silloin ja siinä paikassa suostui ryhtymään tuohon paljon pohdittuun hankkeeseen, liittämään oman pikku maailmanparannushankkeensa suurempaan ja paljon kauaskantoisempaan jumalalliseen suunnitelmaan. Ennen kuin hän edes kokonaan käsitti, mitä oli tapahtumassa, oli kohtalokas askel jo otettu. Se oli tehty.


◄ 75:2
 
75:4 ►