◄ 72:0
Luku 72
72:2 ►

Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmä

1. Mannerkansakunta

72:1.1

Kaikista näistä planeettaa kohdanneista vaikeuksista huolimatta siellä on erillisellä, suunnilleen Australian kokoisella mantereella kehittymässä varsin korkeatasoinen sivilisaatio. Tämän kansakunnan jäseniä on noin 140 miljoonaa. Mantereen väestö on sekoittunutta rotua, valtaosaltaan sinistä ja keltaista, jossa violetin osuus on hiukan suurempi kuin on Urantian niin kutsutussa valkoisessa rodussa. Nämä eri rodut eivät ole vielä täysin sekoittuneet, mutta ne harjoittavat veljellisistä kanssakäymistä ja tulevat varsin tyydyttävästi toimeen keskenään. Elinajan keskimääräinen pituus tällä mantereella on nyt yhdeksänkymmentä vuotta, viisitoista prosenttia pitempi kuin minkään muun planeetalla elävän kansan elinikä.

72:1.2

Tämän kansakunnan tuotantokoneisto nauttii eräästä suuresta edusta, joka johtuu mantereen ainutlaatuisesta pinnanmuodostuksesta. Korkeat vuoret, joilla sataa rankasti kahdeksan kuukautta vuodesta, sijaitsevat aivan maan keskellä. Nämä luonnonolosuhteet suosivat vesivoiman käyttöä ja helpottavat suuresti mantereen kuivemman, läntisen neljänneksen kastelua.

72:1.3

Nämä ihmiset ovat omavaraisia. Toisin sanoen he voivat tulla toimeen määräämättömän ajan tuomatta maahan mitään ympäröivien kansojen tuotteita. Heillä on luonnonvaroja yltäkylläisesti, ja he ovat oppineet tieteellisin keinoin korvaamaan välttämättömyystarvikkeiden osalta esiintyvät puutteet. He käyvät vilkasta kotimaankauppaa, mutta heidän ulkomaankauppansa on vähäistä, mikä johtuu heidän vähemmän edistyneiden naapuriensa yleisestä vihamielisyydestä.

72:1.4

Yleisesti ottaen tämä mannerkansa seurasi tuon planeetan kehityksen kulkua: Kehitys heimoasteelta voimakkaiden hallitsijoiden ja kuninkaiden ilmaantumiseen kesti tuhansia vuosia. Yksinvaltaisten monarkkien jälkeen seurasi monia erilaisia hallitusmuotoja: epäonnistuneita tasavaltoja, kommuunivaltioita; ja diktaattoreita tuli ja meni loputtomana virtana. Kehitys jatkui tällaisena, kunnes noin viisisataa vuotta sitten erään poliittisen kuohuntakauden aikana yksi kansakunnan voimakkaan diktaattori-triumviraatin jäsenistä koki mielenmuutoksen. Hän tarjoutui luopumaan vallasta sillä ehdolla, että toinen hänen hallitsijatoveristaan, kahdesta muusta kehnompi, myös luopuisi diktaattorinvallastaan. Mantereen hallitsijanvalta joutui näin yhden hallitsijan käsiin. Yhdistynyt valtio edistyi vahvan monarkkisen hallinnon alaisuudessa yli sata vuotta, jona aikana kehittyi mestarillinen vapauden peruskirja.

72:1.5

Sittemmin tapahtunut siirtyminen monarkiasta edustukselliseen hallitustapaan sujui asteittain. Kuninkaat jäivät pelkiksi sosiaalisiksi tai tunneperäisiksi keulakuviksi, ja sitten kun hallitsijasuvulla ei enää ollut miespuolista perijää, he poistuivat näyttämöltä lopulta kokonaan. Nykyinen tasavalta on nyt ollut olemassa tasan kaksisataa vuotta, jona aikana on tapahtunut jatkuvaa edistystä kohti sitä hallitusjärjestelmää, josta seuraavassa kerrotaan, ja viimeisimmät saavutukset talouselämän ja politiikan saralta ovat viimeksi kuluneen vuosikymmenen satoa.


◄ 72:0
 
72:2 ►