◄ 67:7
Luku 67
68:0 ►

Planeetan kapina

8. Kapinan ihmissankari

67:8.1

Monet rohkeat olennot Satanian eri maailmoissa pitivät puolensa Luciferin kapinaa vastaan, mutta Salvingtonin aikakirjat esittävät koko järjestelmän huomiota herättävimmäksi henkilöksi Amadonin, joka suurenmoisesti kapinan hyökyaallot torjuen pysyi järkähtämättömän uskollisena Vanille—he seisoivat yhdessä horjumattomina lojaalisuudessaan näkymättömän Isän ja hänen Poikansa Mikaelin ylivaltiudelle.

67:8.2

Näiden kohtalokkaiden tapahtumien aikaan asemapaikkani oli Edentiassa ja tunnen yhä, millaista riemua koin seuratessani Salvingtonin kaukoviestilähetyksiä, jotka päivä päivän perään kertoivat tämän Andonin rotua edustavan kokeellisesta ja alkuperäisestä sukukunnasta polveutuvan entisen puolivillin uskomattomasta lujuudesta, ylimaallisesta asialleen omistautumisesta ja ylivertaisesta lojaalisuudesta.

67:8.3

Edentiasta Salvingtoniin ja Salvingtonista jopa Uversaan asti kuului seitsemän pitkän vuoden ajan kaikkien alempien taivaallisten olentojen Satanian kapinaa koskeva ensimmäinen kysymys aina ja alituiseen: ”Mitä kuuluu Urantian Amadonille, vieläkö hän pysyy lujana?”

67:8.4

Vaikka Luciferin kapina onkin haitannut paikallisjärjestelmää ja sen langenneita maailmoja, jos kohta tämä Pojan ja hänen harhaan johdettujen tovereidensa menettäminen onkin väliaikaisesti vaikeuttanut Norlatiadekin konstellaation edistymistä, niin punnitkaa toisaalta tämän yhden luonnonlapsen ja niiden hänen 143 toverinsa päättäväisen joukkokunnan innostavan esiintymisen laajalle kiirivää vaikutusta, jotka järkähtämättä puolustivat universumin johdon ja hallinnon edustamia korkeampia käsityksiä kaikkea heidän epälojaalien ylempiensä harjoittamaa suunnatonta ja vihamielistä painostusta vastaan. Ja sallikaa minun vakuuttaa teille, että tästä kaikesta on Nebadonin universumissa ja Orvontonin superuniversumissa jo nyt koitunut niin paljon hyvää, että se painaa vaa’assa ikuisesti enemmän kuin kaikki Luciferin kapinan matkaan saattama paha ja murhe yhteensä.

67:8.5

Kaikki tämä on ylevän liikuttava ja verrattoman suurenmoinen havainnollistus siitä, mikä viisaus sisältyy siihen Isän universaaliseen suunnitelmaan, jonka mukaan Paratiisiin kootaan Kuolevaisfinaliittien Yhteisö ja jonka mukaan tähän tulevaisuuden salaperäisten palvelijoiden valtavaan ryhmään hankitaan sen jäsenten enemmistö taivaaseen nousevien edistyvien kuolevaisten harmaasta massasta—juuri sellaisten kuolevaisten joukosta kuin järkähtämätön Amadon.

67:8.6

[Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]


◄ 67:7
 
Luku 68 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.