Andoniittien hajaantuessa yhä laajemmalle sukukuntien kulttuuri- ja hengellinen taso taantui lähes kymmenentuhannen vuoden ajan aina Onagarin päiviin asti. Onagar ryhtyi näiden heimojen johtajaksi, sai aikaan rauhan niiden välille ja johdatti ne kaikki ensimmäistä kertaa ”ihmisten ja eläinten Henkäyksen Antajan” palvomiseen.
Andonin filosofia oli ollut tavattoman sekavaa. Oli vähällä, ettei hänestä sen suuren nautinnon takia, jonka hänen sattumalta keksimänsä tuli hänelle tuotti, tullut tulenpalvojaa. Järki kuitenkin ohjasi hänet kääntämään katseensa pois omasta keksinnöstään ja suuntaamaan sen aurinkoon verrattomampana ja kunnioitusta herättävämpänä lämmön ja valon lähteenä, mutta aurinko oli liian etäinen, ja niin hänestä ei tullut auringonpalvojaakaan.
Andoniiteissa kehittyi jo aikaisessa vaiheessa pelko luonnonvoimia—ukkosta, salamointia, sadetta, lunta, rakeita ja jäätä—kohtaan. Mutta nälkä oli näiden alkuaikojen tavan takaa tuntunut kannustin, ja koska he käyttivät ravinnokseen enimmäkseen eläimiä, he kehittivät lopulta eräänlaisen eläintenpalvontamuodon. Suuremmat ravintoeläimet merkitsivät Andonille luomismahdin ja ylläpitävän voiman symboleja. Aika ajoin tuli tavaksi osoittaa näiden suureläinten joukosta palvonnan kohteeksi milloin se milloin tämä eläin. Kun jokin erityinen eläin oli suosiossa, piirrettiin siitä karkeita hahmotelmia luolien seinille ja myöhemmin, kun taiteiden alalla tapahtui jatkuvaa edistymistä, tällainen eläinjumala kaiverrettiin erilaisiin koristeisiin.
Andonilaiskansat alkoivat varhaisessa vaiheessa noudattaa sellaista tapaa, että he eivät syöneet heimon kunnioittaman eläimen lihaa. Jotta olisi tehty soveliain vaikutus kasvavan nuorison mieleen, andonilaiset kehittivät hyvin pian kunnioitusseremonian, joka toimitettiin jonkin tällaisen arvossa pidetyn eläimen ruhon ympärillä; ja vielä myöhemmin tämä primitiivinen juhlameno kehittyi näiden kansojen jälkeläisten harjoittamiksi monimutkaisemmiksi uhritoimituksiksi. Ja näin uhraamisesta tuli osa palvontamenoja. Mooses kehitti tätä ideaa edelleen heprealaisen rituaalin osana, ja se säilyi periaatteessa vielä apostoli Paavalin kehittämässä opissa synnin sovituksesta ”verta vuodattamalla”.
Se, että ruoka oli näiden alkukantaisten ihmisolentojen elämän kaikkein tärkein asia, käy ilmi rukouksesta, jonka Onagar, näiden yksinkertaisten ihmisten suuri opettaja, heille opetti. Ja tämä rukous kuului näin:
”Oi Elämän Henkäys, anna meille tänä päivänä meidän päivittäinen ruokamme, päästä meidät jään kirouksesta, varjele meitä metsissä vaanivilta vihollisiltamme ja ota meidät armossasi vastaan Suureen Tuonpuoleiseen.”
Onagar piti päämajaansa muinaisen Välimeren pohjoisrannikolla, nykyisen Kaspianmeren seudulla, asutuskeskuksessa, jota kutsuttiin Obaniksi ja joka oli levähdyspaikka Mesopotamian etelämaasta pohjoiseen johtaneen matkareitin läntisen tienhaarautuman varrella. Obanista hän lähetti opettajia etäisiin asutuskeskuksiin levittämään hänen uusia oppejaan yhdestä Jumaluudesta ja hänen käsitystään kuolemanjälkeisestä elämästä, jota hän nimitti Suureksi Tuonpuoleiseksi. Nämä Onagarin lähettiläät olivat maailman ensimmäiset lähetyssaarnaajat. He olivat myös ensimmäiset, jotka kypsensivät lihan tulella, ensimmäiset, jotka käyttivät säännöllisesti tulta ruoanvalmistuksessa. He kypsyttivät lihan kepinnenässä ja myös kuumien kivien päällä. Myöhemmin he paahtoivat suuria kimpaleita tulessa, mutta heidän jälkeläisensä palasivat lähes yksinomaan raa’an lihan käyttöön.
Onagar syntyi 983.323 vuotta sitten (laskettuna vuodesta 1934 jKr), ja hän eli kuudenkymmenenyhdeksän vuoden ikäiseksi. Tämän ennen Planeettaprinssin aikaa eläneen älyn jättiläisen ja hengellisen johtajan ansioluettelo on sävähdyttävä kertomus siitä, miten nämä alkukantaiset kansat organisoitiin todelliseksi yhteiskunnaksi. Hän järjesti tehokkaan, heimokuntapohjaisen hallinnon, jonka kaltaista hänen jälkeensä tulleet sukupolvet eivät saavuttaneet moniin vuosituhansiin. Ennen Planeettaprinssin saapumista maan päällä ei enää koskaan tämän jälkeen ollut näin korkeaa hengellistä sivilisaatiota. Näillä yksinkertaisilla ihmisillä oli todellinen vaikkakin alkeellinen uskonto, mutta heidän rappeutuvien jälkeläistensä keskuudessa se joutui sittemmin unohduksiin.
Vaikka Andon ja Fonta olivat kummatkin saaneet Ajatuksensuuntaajan, niin kuin olivat monet heidän jälkeläisistäänkin, Suuntaajia ja serafivarjelijoita Urantialle saapui runsain määrin vasta Onagarin päivinä. Silloin todellakin vallitsi alkukantaisen ihmisen kulta-aika.