Tämä on Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa jääkausia edeltänyt maan kohoamisjakso. Maan pinnanmuodostuksessa tapahtui suuria muutoksia. Vuorijonoja syntyi, virrat muuttivat kulkuaan ja yksittäisiä tulivuoria ilmestyi kaikkialle maailmaan.
10.000.000 vuotta sitten alkoi kausi, jolloin mannerten alangoilla muodostui yleisesti paikallisia maakerrostumia, mutta useimmat näistä sedimentaatioista kulkeutuivat myöhemmin muualle. Suuri osa Eurooppaa oli tähän aikaan vielä veden alla. Näihin alueisiin kuului muiden muassa osia Englannista, Belgiasta ja Ranskasta, ja Välimeri peitti laajan alan Pohjois-Afrikasta. Pohjois-Amerikassa kerääntyi laajoja kerrostumia vuorten juurille, järviin ja suuriin maapainanteisiin. Nämä kerrostumat ovat paksuudeltaan keskimäärin vain kuusikymmentä metriä; ne ovat enemmän tai vähemmän värillisiä, ja fossiilit ovat niissä harvinaisia. Läntisessä Pohjois-Amerikassa oli kaksi suurta makeavetistä järveä. Sierrat olivat kohoamassa; Shasta-, Hood- ja Rainiervuoret olivat kehittymässä vuoriksi. Mutta tämän jälkeen seuranneen jääkauden aikana vasta alkoi Pohjois-Amerikan hidas liukuminen kohti Atlantin syvänköä.
Maailman koko maa-ala Australiaa lukuun ottamatta oli taas lyhyen ajanjakson yhteydessä keskenään, ja tällöin tapahtui viimeinen maailmanlaajuinen eläinten suurvaellus. Pohjois-Amerikka oli yhteydessä sekä Etelä-Amerikkaan että Aasiaan, ja mantereiden välinen eläimistön vaihto oli esteetöntä. Aasialaisia laiskiaisia, vyötiäisiä, antilooppeja ja karhuja saapui Pohjois-Amerikkaan, pohjoisamerikkalaisia kameleja vaelsi toisaalta Kiinaan. Sarvikuonot vaelsivat Australiaa ja Etelä-Amerikkaa lukuun ottamatta kaikkialle maailmaan, mutta jo tämän jakson loppuun mennessä ne olivat läntiseltä pallonpuoliskolta kuolleet sukupuuttoon.
Edelliseltä kaudelta periytynyt elollisuus jatkoi yleisesti ottaen kehittymistään ja leviämistään. Kissojen heimo piti herruutta eläinkunnan keskuudessa, ja merieliöstön kehitys oli miltei pysähdyksissä. Monet hevoslajeista olivat vielä kolmivarpaisia, mutta nykyiset lajit tekivät tuloaan; laamoja ja kirahvimaisia kameleja sekoittui laiduntasankojen hevosten laumoihin. Afrikkaan ilmaantui kirahvi, ja sillä oli jo tuolloin yhtä pitkä kaula kuin nykyään. Etelä-Amerikassa kehittyi laiskiaisia, vyötiäisiä, muurahaiskarhuja ja eteläamerikkalaista tyyppiä edustavia primitiivisiä apinoita. Ennen kuin mantereet lopullisesti menettivät keskinäisen yhteytensä, vaelsivat massiivisenkokoiset eläimet, mastodontit, Australiaa lukuun ottamatta kaikkialle.
5.000.000 vuotta sitten hevonen kehittyi nykyiselleen, ja se vaelsi Pohjois-Amerikasta kaikkialle maailmaan. Mutta synnyinmantereeltaan hevonen oli kuollut sukupuuttoon jo kauan ennen punaisen ihmisrodun tuloa.
Ilmasto oli vähin erin viilenemässä; maakasvit siirtyivät hitaasti etelämmäksi. Ensi vaiheessa eläinten vaellukset pohjoisten kannasten yli pysäytti nimenomaan pohjoisessa lisääntynyt kylmyys, myöhemmin nämä Pohjois-Amerikan maasillat sitten vajosivatkin mereen. Kohta sen jälkeen Afrikan ja Etelä-Amerikan välinen maa-yhteys vaipui lopullisesti aaltojen alle, ja läntinen pallonpuolisko oli eristyksissä jokseenkin kuten nykyäänkin. Tästä ajankohdasta eteenpäin itäisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla alkoi kehittyä selvästi toisistaan erottuvia elollisuuden tyyppejä.
Ja näin päättyy tämä lähes kymmenen vuosimiljoonan pituinen ajanjakso, eikä ihmisen esi-isää ole vieläkään ilmestynyt. Tätä aikaa nimitetään tavallisesti plioseenikaudeksi.