◄ 51:6
Luku 51
52:0 ►

Planetaariset Aatamit

7. Yhteishallinto

51:7.1

Paratiisin Avonaali-Pojat tekevät oikeudellisten toimenpiteiden vuoksi aika ajoin vierailuja asuttuihin maailmoihin, mutta ensimmäinen hallinnolliselle tehtäväkäynnille saapuva Avonaali avaa ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisen maailman neljännen tuomiokauden. On joitakin planeettoja, joilla tämä Hallinnollinen Poika hyväksytään yleisesti. Tällöin hän jää sinne yhdeksi aikakaudeksi. Ja näin planeetta kukoistaa kolmen Pojan yhteisen hallitusvallan alaisuudessa—Planeettaprinssin, Aineellisen Pojan ja Hallinnollisen Pojan—, joista kaksi viimeksi mainittua ovat tuon maailman kaikkien asukkaiden nähtävissä.

51:7.2

Ennen kuin ensimmäinen Hallinnollinen Poika päättää tehtäväkäyntinsä normaalissa evolutionaarisessa maailmassa, on pantu toimeen Planeettaprinssin ja Aineellisen Pojan opetus- ja hallintotyön yhdistäminen. Tämä planeetan kaksiosaisen valvonnan yhdistäminen tuo mukanaan uuden ja tehokkaan maailmanhallintojärjestelmän. Hallinnollisen Pojan jätettyä tehtävänsä Planetaarinen Aatami ottaa vastuulleen sfäärin ulospäin näkyvän johtamisen. Aineellinen Poika ja Tytär toimivat täten yhdessä planeetan hallintoviranomaisina, kunnes maailma asettuu valon ja elämän aikakauteen, minkä jälkeen Planeettaprinssi ylennetään Planeetan Hallitsijan asemaan. Tämän pitkälle edenneen kehityksen aikakauden kuluessa Aatamista ja Eevasta tulee kunnialla kruunatun maailman yhteispääministereitä, jos niin voisi sanoa.

51:7.3

Heti kun kehittyvän maailman uusi ja yhdistynyt pääkaupunki on saatu kunnollisesti järjestetyksi ja niin nopeasti kuin päteviä alempia hallintovirkailijoita pystytään asianmukaisesti kouluttamaan, kaukaisiin maanosiin ja eri kansojen keskuuteen perustetaan alapääkaupunkeja. Ennen toisen tuomiokautisen Pojan saapumista on organisoitu jo viidestäkymmenestä sataan tällaista alakeskusta.

51:7.4

Planeettaprinssi ja hänen esikuntansa vaalivat yhä hengellisiä ja filosofisia toimialoja. Aatami ja Eeva omistavat erityistä huomiota maailman fyysiselle, tieteelliselle ja taloudelliselle asemalle. Molemmat ryhmät käyttävät yhtä suuressa määrin tarmoaan taiteiden, sosiaalisten suhteiden ja älyllisten saavutusten edistämiseen.

51:7.5

Maailman asioiden viidennen tuomiokauden alkamisaikaan mennessä planetaariset toiminnot on saatu suurenmoisen hallinnon piiriin. Kuolevaisten olo tällaisella hyvin johdetulla sfäärillä on todellakin virkistävää ja antoisaa. Ja jospa urantialaiset vain voisivat tarkkailla tällaisen planeetan elämää, niin he ymmärtäisivät kohta niiden asioiden arvon, jotka heidän maailmansa on pahuutta syleilemällä ja kapinaan osallistumalla menettänyt.

51:7.6

[Esittänyt Varajoukkoihin kuuluva Toisasteinen Lanonandek-Poika.]


◄ 51:6
 
Luku 52 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.