Jerusemin tuhat suorakulmiota ovat päämajaplaneetan alemman syntyperäisen elollisuuden hallussa, ja näiden suorakulmioiden keskellä sijaitsee spornagiaolentojen valtava, ympyränmuotoinen päämaja.
Jerusemissa teitä tulevat hämmästyttämään ihmeteltävien spornagiaolentojen saavutukset maatalouden alalla. Maata viljellään siellä suurelta osin sen takia, että sillä on esteettinen ja koristeellinen vaikutus. Spornagiaolennot ovat päämajamaailmojen maisemapuutarhureita, ja Jerusemin aukeita muokatessaan ne osoittavat sekä omintakeisuutta että taiteellisuutta. Maata viljellessään ne käyttävät hyväksi sekä eläimiä että lukuisia mekaanisia laitteita. Ne ovat älyperäisen asiantuntevia omissa maailmoissaan vaikuttavien voimien sekä niiden niitä itseään alempiin eläinlajeihin kuuluvien vähäisempien veljien hyväksikäytössä, joista monet on asetettu niiden käyttöön näissä erityismaailmoissa. Nykyisin tämä eläinten luokka on etupäässä sellaisten ylösnousemuksellisten keskiväliolentojen ohjauksessa, jotka tulevat evolutionaarisilta sfääreiltä.
Spornagiaolennoilla ei ole sisimmässään Suuntaajaa. Niillä ei ole eloonjäämisen edellytyksenä olevaa sielua, mutta niiden elinikä on pitkä, joskus jopa neljästäkymmenestä- viiteenkymmeneentuhanteen standardivuotta. Niitä on määrättömästi, ja ne antavat fyysistä hoivaa kaikille aineellista palvelua tarvitseville universumipersoonallisuuksien luokille.
Vaikka spornagioilla ei ole eivätkä ne kehitä eloonjäämisen edellyttämää sielua, vaikka niillä ei ole persoonallisuutta, ne kehittävät silti sellaisen yksilöllisyyden, joka voi kokea uudelleenruumiillistumisen. Kun näiden ainutlaatuisten olentojen fyysinen ruumis käytön ja vanhuuden takia ajan myötä rappeutuu, niiden luojat valmistavat yhdessä Elämänkantajien kanssa uuden ruumiin, johon vanhat spornagiat asettuvat taas asumaan.
Spornagiaolennot ovat koko Nebadonin universumissa ainoat luodut olennot, jotka kokevat tämänlaatuisen tai ylipäätään minkäänlaatuisen uudelleenruumiillistumisen. Ne reagoivat vain viiteen ensimmäiseen mielenauttajahenkeen; ne eivät reagoi palvonnan eivätkä viisauden henkeen. Mutta viisiauttajainen mieli vastaa jo tiettyä kokonaisuutta eli kuudetta todellisuustasoa, ja juuri tämä tekijä säilyy kokemuksellisena identiteettinä.
Minulla ei ole kerrassaan mitään vertailukohteita pyrkiessäni kuvailemaan näitä hyödyllisiä ja epätavallisia olentoja, sillä mitään niihin verrattavia eläimiä ei evolutionaarisissa maailmoissa ole. Ne eivät ole evolutionaarisia olentoja, sillä Elämänkantajat ovat projisoineet ne niiden nykyiseen hahmoon ja asemaan. Ne jakautuvat kahteen sukupuoleen ja tuottavat tarpeellisen määrän jälkeläisiä tyydyttääkseen kasvavan väestön tarpeet.
Parhaiten ehkä voin antaa Urantian mielille edes jonkinlaisen aavistuksen näiden kauniiden ja palvelualttiiden luotujen luonteesta, kun sanon, että niissä yhdistyvät uskollisen hevosen ja kiintymyksellisen koiran yhteiset ominaisuudet ja että niissä ilmenevä älykkyys ylittää korkeimmankintyyppisen simpanssin älykkyyden. Urantian fyysisten normien mukaan arvioituina ne ovat hyvin kauniita. Ne arvostavat suuresti näissä arkkitehtonisissa maailmoissa oleskelevien aineellisten ja puoliaineellisten olentojen niille omistamaa huomiota. Niillä on sellainen näkökyky, että ne voivat aineellisten olentojen lisäksi erottaa morontialuomukset, enkelten alemmat luokat, keskiväliolennot ja jotkin henkipersoonallisuuksien alemmat luokat. Ne eivät ymmärrä Infiniittisen palvontaa eivätkä ne käsitä Iankaikkisen merkitystä, mutta kiintymyksestään isäntiinsä ne kylläkin ovat mukana maailmansa hengellisen hartaudenharjoituksen ulkonaisissa menoissa.
On niitäkin, jotka uskovat, että nämä uskolliset spornagiaolennot jonakin tulevana universumiaikakautena vapautuvat eläinten olemassaolon tasolta ja yltävät niiden arvoa vastaavaan evolutionaariseen tavoitteeseen, johon kuuluu edistyvä älyllinen kasvu, jopa hengellisyyden saavuttaminen.