Mielen arvioinnin ja tuntemisen kohdalla on muistettava, että maailmankaikkeus ei ole mekaaninen eikä maaginen. Se on mielen luomus ja lainalainen mekanismi. Mutta vaikka luonnonlait käytäntöön sovellettuina toimivat kaksissa maailmoissa, jotka näyttävät fyysiseltä ja hengelliseltä, nämä kaksi ovat todellisuudessa yksi. Ensimmäinen Lähde ja Keskus on kaiken aineellistumisen alkuperäinen syy ja samanaikaisesti kaikkien henkien ensimmäinen ja perimmäinen Isä. Paratiisin-Isä esiintyy henkilökohtaisesti Havonan ulkopuolisissa universumeissa vain puhtaana energiana ja puhtaana henkenä—Ajatuksensuuntaajina ja muina samankaltaisina osasina.
Mekanismit eivät absoluuttisesti dominoi luomistuloksen kokonaisuutta; universumien universumi kaikkineen on mielen suunnittelema, mielen luoma ja mielen hallinnoima. Mutta universumien universumin jumalallinen mekanismi on yhtä kaikki liian täydellinen, jotta siinä ihmisen finiittisen mielen luomilla tieteellisillä menetelmillä havaittaisiin jälkeäkään infiniittisen mielen ylivaltiudesta. Sillä tämä luova, hallitseva ja ylläpitävä mieli ei ole aineellista mieltä eikä luodun olennon mieltä, vaan se on henkimieltä, joka toimii luojalle kuuluvilla jumalallisen todellisuuden tasoilla ja tasoilta.
Kyky erottaa ja havaita mieli maailmankaikkeuden mekanismeissa on kokonaan riippuvainen tällaiseen tarkkailutehtävään ryhtyneen tutkivan mielen kyvykkyydestä, ulottuvuudesta ja kapasiteetista. Ajallis-avaruudelliset mielet, jotka on organisoitu ajallisuuden ja avaruuden energioista, ovat ajallisuuden ja avaruuden mekanismien alaisia.
Liike ja universumin gravitaatio ovat universumien universumin persoonattoman ajallis-avaruudellisen mekanismin kaksoiskasvot. Tasot, joilla henki, mieli ja aine reagoivat gravitaatioon, ovat täysin ajasta riippumattomia, mutta vain todellisuuden aidot henkitasot ovat avaruudesta riippumattomia (ovat ei-avaruudellisia). Universumin korkeammat mielen tasot—henkimielen tasot—voivat nekin olla ei-avaruudellisia, mutta ihmismielen kaltaisen aineellisen mielen tasot reagoivat universumin gravitaation vuorovaikutuksiin, ja ne menettävät tämän reagointinsa vain samassa suhteessa kuin ne samastuvat henkeen. Henkireaalisuuden tasot tunnistaa niiden henkisisällöstä, ja ajallisuudessa ja avaruudessa esiintyvää hengellisyyttä mitataan vertaamalla sitä käänteisesti sen herkkyyteen lineaarista gravitaatiota kohtaan.
Reagointi lineaariseen gravitaatioon on ei-henkisen energian määrällinen mitta. Kaikki massa, järjestynyt energia, joutuu tähän otteeseen, paitsi kun siihen vaikuttavat liike ja mieli. Lineaarinen gravitaatio on makrokosmoksen lyhyen kantaman koossapitävä voima, vähän samaan tapaan kuin atomin sisäisen koossapysyvyyden voimat ovat mikrokosmoksen lyhyen kantaman voimia. Niin kutsutuksi aineeksi järjestynyt fyysinen aineellistunut energia ei voi matkata avaruutta vaikuttamatta reagointiin, joka kohdistuu lineaariseen gravitaatioon. Vaikka tällainen gravitaatioreagointi on suoraan verrannollista massaan nähden, väliin tuleva avaruus modifioi sitä kuitenkin niin, että lopputulos on vain karkea arvio, kun sen ilmoitetaan olevan kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Loppujen lopuksi avaruus voittaa lineaarisen gravitaation siksi, että siinä ovat mukana monien aineellisen olomuodon yläpuolella olevien voimien antigravitatoriset vaikutukset, voimien, jotka toimivat gravitaation vaikutuksen ja kaikkinaisen siihen reagoimisen neutraloimiseksi.
Äärimmäisen monimutkaisilta ja varsin automaattisilta näyttävillä kosmisilla mekanismeilla on aina taipumus kätkeä niissä olevan alulle panevan eli luovan mielen läsnäolo keneltä tahansa ja kaikilta sellaisilta älyllisiltä olennoilta, jotka ovat hyvin kaukana tämän mekanismin olemuksen ja kapasiteetin universumitasojen alapuolella. On tämän vuoksi väistämätöntä, että korkeampien universumimekanismien täytyy luotujen olentojen alempien luokkien silmissä näyttää mielettömiltä. Ainoa mahdollinen poikkeus tästä johtopäätöksestä olisi se, että mielellisyyttä näyttäisi epäsuorasti ilmentävän näennäisesti itse itseään ylläpitävän universumin hämmästyttävä ilmiö—mutta se on pikemminkin filosofian kuin tosiasiallisen kokemuksen piiriin kuuluva asia.
Koska mieli koordinoi maailmankaikkeuden, ei mekanismien muuttumattomuutta ole olemassa. Etenevä evoluutio, johon yhdistyy kosminen itsensä ylläpito, on ilmiönä universaalinen. Maailmankaikkeuden kehittymisen kapasiteetti on ehtymätön spontaanisuuden äärettömyydessään. Edistyminen kohti sopusointuista yhtenäisyyttä, kasvava kokemuksellinen yhdistyminen iäti laajenevaan suhteiden monimutkaisuuteen lisättynä, olisi toteutettavissa vain tavoitehakuisen ja dominoivan mielen toimesta.
Kuta korkeampi johonkin maailmankaikkeuden ilmiöön liittyvä universaalinen mieli on, sitä vaikeampaa on alempiin tyyppeihin kuuluvan mielen sitä havaita. Ja koska maailmankaikkeuden mekanismin mieli on luovaa henkimieltä (jopa Infiniittisen mielellisyyttä), eivät maailmankaikkeuden alemmantasoiset mielet, kaikkein alimmasta mielestä eli ihmismielestä puhumattakaan, voi sitä koskaan löytää eikä erottaa. Vaikka kehittyvä, eläimestä polveutuva mieli onkin luonnostaan Jumalaa etsivä, se ei omin avuin eikä itsestään ole myötäsyntyisesti Jumalaa tunteva.