◄ 191:1
Luku 191
191:3 ►

Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöille

2. Ensimmäinen ilmestyminen apostoleille

191:2.1

Vähän kello yhdeksän jälkeen samana iltana, sen jälkeen kun Cleopas ja Jaakob olivat lähteneet, ja samalla hetkellä, kun Alfeuksen kaksoset lohduttelivat Pietaria Natanaelin nuhdellessa Andreasta; hetkenä, jolloin nuo kymmenen apostolia olivat koolla yläsalissa ja kaikki ovet oli pidätetyksi tulemisen pelosta teljetty, Mestari ilmestyi yhtäkkiä morontiahahmossa heidän keskelleen sanoen: ”Rauha teille. Miksi olette teille ilmestyessäni näin kauhuissanne, ikään kuin olisitte nähneet aaveen? Enkö kertonutkin teille näistä asioista ollessani keskuudessanne lihallisen hahmossa? Enkö sanonutkin teille, että pääpapit ja esimiehet luovuttaisivat minut tapettavaksi, että yksi joukostanne kavaltaisi minut ja että minä kolmantena päivänä nousisin? Mistä siis kaikki epäilyksenne ja koko tämä keskustelu naisten, Cleopaksen ja Jaakobin ja jopa Pietarin esittämistä kertomuksista? Kuinka kauan aiotte epäillä sanojani ja kieltäytyä uskomasta lupauksiani? Ja nyt kun tosiaankin näette minut, uskotteko nytkään? Tälläkin hetkellä yksi teistä on poissa. Sitten kun te vielä kerran olette koolla, ja sitten kun kaikki teistä tietävät varmaksi, että Ihmisen Poika on noussut haudasta, menkää silloin täältä Galileaan. Luottakaa Jumalaan, luottakaa toisiinne, ja niin pääsette taivaan valtakunnan uuteen palvelukseen. Viivyn kanssanne Jerusalemissa, kunnes olette valmiit lähtemään Galileaan. Oman rauhani minä jätän teille.”

191:2.2

Kun morontia-Jeesus oli puhunut heille, hän katosi yhdessä silmänräpäyksessä heidän näkyvistään. Ja he lankesivat kaikki kasvoilleen, ylistivät Jumalaa ja kunnioittivat kadonnutta Mestariaan. Tämä oli Mestarin yhdeksäs morontiailmestyminen.


◄ 191:1
 
191:3 ►