◄ 180:4
Luku 180
180:6 ►

Jäähyväispuhe

5. Totuuden Henki

180:5.1

Uusi auttaja, jonka Jeesus lupasi lähettää uskovien sydämeen, vuodattaa kaiken lihan ylle, on Totuuden Henki. Tämä jumalallinen anti ei ole totuuden kirjain tai totuuden laki, sen ei myöskään ole määrä toimia totuuden muotokielenä tai totuuden ilmiasuna. Uusi opettaja on vakuuttuneisuus totuudesta, tietoisuus ja varmuus totuudellisista merkityksistä todellisilla hengen tasoilla. Ja tämä uusi opettaja on elävän ja kasvavan totuuden, laajenevan, avautuvan ja mukauttavan totuuden henki.

180:5.2

Jumalallinen totuus on hengessä havaittu ja elävä realiteetti. Totuus ilmenee vain korkeilla hengellisillä tasoilla, jotka merkitsevät jumalallisuuden tajuamista ja tietoisuutta yhteisyydestä Jumalan kanssa. Totuuden voi tuntea, totuuden voi elää; totuuden kasvun voi kokea sielussa, ja mielessä voi nauttia sen antaman valaistuksen tuomasta vapaudesta, mutta totuutta ei voi vangita kaavoiksi, normeiksi, uskonkappaleiksi eikä ihmisen käyttäytymisen älyperäisiksi malleiksi. Kun ryhdytte antamaan jumalalliselle totuudelle ihmisperäistä sanamuotoa, se varsin nopeasti kuolee. Vangitun totuuden kuoleman jälkeen tapahtuva pelastaminen voi parhaimmillaankin päätyä vain siihen, että tuloksena on omalaatuista älyllistettyä ja jalostunutta viisautta. Staattinen totuus on kuollutta totuutta, ja vain kuollutta totuutta voidaan pitää teoriana. Elävä totuus on dynaamista, ja sillä voi ihmismielessä olla vain kokemuksellinen olemassaolo.

180:5.3

Äly versoo aineellisesta olemassaolosta, kun sitä valaisee kosmisen mielen läsnäolo. Viisaus sulkee sisäänsä tietoisuuden tiedosta, joka on nostettu uusille merkitystasoille ja jota aktivoi viisaudenauttajana tunnettu universumiantimen läsnäolo. Totuus on sellainen hengellinen todellisuusarvo, jonka vain hengellä varustetut olennot kokevat, olennot, jotka toimivat universumitietoisuuden yliaineellisilla tasoilla ja jotka totuuden oivaltamisen jälkeen sallivat sen aktivoivan hengen elää ja hallita sielunsa sisällä.

180:5.4

Aito universumiymmärrystä omaava lapsi etsii elävää Totuuden Henkeä jokaisesta viisaasta sanonnasta. Jumalaa tunteva yksilö on kaiken aikaa kohottamassa viisautta jumalallista tuloksiinpääsyä merkitseville elävän totuuden tasoille; hengellisesti edistymätön sielu on kaiken aikaa kiskomassa elävää totuutta alas kuolleille viisauden tasoille ja pelkän ylevöityneen tiedon valtakuntaan.

180:5.5

Kun kultaisesta säännöstä riisutaan ihmisyyden yläpuolelle menevä Totuuden Hengen mukanaan tuoma ymmärrys, se kutistuu pelkäksi korkeaa eettistä käyttäytymistä koskevaksi säännöksi. Kun kultaista sääntöä tulkitaan kirjaimellisesti, siitä saattaa tulla väline, jolla lähimmäisiä loukataan verisesti. Jos sinulta puuttuu hengellinen näkemys viisauden kultaisesta säännöstä, saatat järkeillä, että koska itse haluat kaikkien ihmisten puhuvan sinulle täyden ja suorasukaisen totuuden siitä, mitä he ajattelevat, niin sinunkin sen vuoksi tulisi puhua kanssaihmisillesi täysi ja suorasukainen totuus siitä, mitä ajatuksissasi liikkuu. Tällainen kultaisen säännön ei-hengellinen tulkinta saattaisi tuottaa suunnatonta mielipahaa ja loputonta surua.

180:5.6

Jotkut henkilöt näkevät ja tulkitsevat kultaisen säännön puhtaasti älylliseksi vahvistukseksi ihmisten keskinäisestä veljeydestä. Toiset kokevat, että tämä ihmisten välisten suhteiden kuvaus on ihmispersoonallisuuden hellien tunteiden emotionaalinen täyttymys. Joku toinen kuolevainen tuntee tämän saman kultaisen säännön mittakeppinä, jolla mitataan kaikkia sosiaalisia suhteita, sosiaalisen käyttäytymisen normina. Ja on vielä niitäkin, jotka pitävät sitä sellaisen suuren moraalinopettajan positiivisena kehotuksena, joka kiteytti tähän lauseeseen korkeimman käsityksen siitä, mikä on moraalinen velvollisuus kaikkien veljeyssuhteiden osalta. Tällaisten moraalisten olentojen elämässä kultaisesta säännöstä tulee koko heidän filosofiansa viisas keskipiste ja kehä.

180:5.7

Jumalaa tuntevista totuudenrakastajista koostuvan uskovien veljesyhteisön muodostamassa valtakunnassa tämä kultainen sääntö saa eläviä ominaispiirteitä. Ne edustavat hengellistä oivallusta niillä korkeammilla tulkinnan tasoilla, jotka panevat kuolevaiset Jumalan pojat suhtautumaan tähän Mestarin esittämään kehotukseen vaatimuksena heidän suhtautua kanssaihmisiinsä tavalla, jolla näille koituu suurin mahdollinen hyvä siitä, että uskova on heihin yhteydessä. Todellisen uskonnon omin olemus on siinä, että rakastat lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

180:5.8

Mutta ylevin oivallus ja totuudenmukaisin tulkinta kultaisesta säännöstä sisältää tietoisuuden tällaiseen jumalallisen julistuksen mukaiseen kestävään ja elävään realiteettiin kätkeytyvästä totuuden hengestä. Tämän universaalista kanssakäymistä koskevan säännön oikea kosminen merkitys paljastuu vasta silloin kun se oivalletaan hengellisesti, vasta kun Pojan henki tulkitsee käyttäytymistä koskevaa lakia Isän hengelle, joka asustaa kuolevaisen ihmisen sielussa. Ja kun tällaiset hengen johdattamat kuolevaiset oivaltavat tämän kultaisen säännön todellisen merkityksen, he täyttyvät ylitsevuotavuuteen saakka siitä vakuuttuneisuudesta, että he ovat ystävällisen universumin kansalaisia, ja heidän ihanteensa henkitodellisuudesta tyydyttyvät, vasta kun he rakastavat kanssaihmisiään niin kuin Jeesus meitä kaikkia rakasti, ja tämä on Jumalan rakkauden käsittämisestä seuraava realiteetti.

180:5.9

Tämä sama filosofia jumalallisen totuuden elävästä joustavuudesta ja kosmisesta sopeutuvuudesta Jumalan jokaisen pojan yksilökohtaisiin edellytyksiin ja kapasiteettiin nähden on käsitettävä, ennen kuin voitte toivoa riittävällä tavalla ymmärtävänne Mestarin opetusta, jonka mukaan pahalle ei tule tehdä vastarintaa, sekä sitä, miten hän tätä käytännössä noudatti. Mestarin esittämä opetus on pohjimmiltaan hengellinen julistus. Edes hänen filosofiansa aineellisia seuraamuksia ei voi hyödyllisellä tavalla tarkastella erillään niiden hengellisistä korrelaatioista. Mestarin kehotuksen henki on siinä, ettei vastarintaa tehdä minkäänlaiselle itsekkäälle universumiin reagoimiselle, mutta siihen liittyy todellisia henkiarvoja omaavien vanhurskaiden tasojen tarmokas ja aste asteelta etenevä saavuttaminen. Näitä arvoja ovat jumalallinen kauneus, loputon hyvyys ja ikuinen totuus—Jumalan tunteminen ja yhä enemmän hänen kaltaisekseen tuleminen.

180:5.10

Rakkauden, epäitsekkyyden, täytyy käydä läpi jatkuvaa ja elävää uudelleenasennoitumiseen johtavaa kanssakäymisten tulkintaa sen mukaan, miten Totuuden Henki ihmistä ohjaa. Rakkauden täytyy sen myötä sulkea piiriinsä alati muuttuvat ja laajenevat käsitykset rakastetun yksilön korkeimmasta kosmisesta hyvästä. Ja sitten rakkaus jatkaa kulkuaan ja sytyttää tämän saman suhtautumistavan kaikkia niitä muita yksilöitä kohtaan, joihin mahdollisesti voitaisiin vaikuttaa yhden hengen johdattaman yksilön rakkaudesta universumin muita kansalaisia kohtaan johtuvalla laajenevalla ja elävällä kanssakäymisellä. Ja koko tämä elävä rakkauden sopeuttaminen täytyy panna toimeen ottamalla huomioon sekä tämänhetkistä pahuutta kuvastava ympäristö että jumalallista kohtaloa edustavaa täydellisyyttä oleva ikuinen päämäärä.

180:5.11

Ja näin ollen meidän on selkeästi tajuttava, ettei sen paremmin kultaista sääntöä kuin opetusta vastarinnan tekemättömyydestäkään voida koskaan ymmärtää tarkoitetulla tavalla, jos ne ymmärretään dogmeiksi tai käskyiksi. Niiden käsittäminen on mahdollista vain elämällä niitä, oivaltamalla niiden merkitykset toisen ihmisen rakastavaa kanssakäymistä toisen ihmisen kanssa ohjaavan Totuuden Hengen elävässä tulkinnassa.

180:5.12

Tämä kaikki osoittaa vanhan uskonnon ja uuden uskonnon välillä vallitsevan eron selvästi. Vanha uskonto opetti itsensä uhraamista, uusi uskonto opettaa vain itsensä unohtamista, yhä laajempaa todellistumista ja itsensä ymmärtämistä toisiinsa liittyvissä sosiaalisessa palvelussa ja universumin käsittämisessä. Vanhan uskonnon motiivina oli pelkotietoisuus; uutta valtakuntaevankeliumia hallitsee totuusvakaumus, ikuisen ja universaalisen totuuden henki. Eikä mikään määrä hurskautta tai opillista lojaalisuutta voi korvata sitä, jos valtakuntaan uskovien elämänkokemuksesta puuttuu elävän Jumalan hengestä syntyneille pojille luontainen spontaani, avokätinen ja vilpitön ystävällisyys. Traditio sen paremmin kuin muodollisesta palvonnasta koostuva seremoniajärjestelmäkään ei voi hyvittää sitä, jos ihmiseltä puuttuu aito myötätunto kanssaihmisiään kohtaan.


◄ 180:4
 
180:6 ►