◄ 171:1
Luku 171
171:3 ►

Matkalla Jerusalemiin

2. Kustannusten laskemisesta

171:2.1

Kun Jeesus lähes tuhatpäisine seurueineen saapui Jordanvirran kahluupaikalle Betaniassa, jota toisinaan kutsuttiin Betabaraksi, hänen opetuslapsilleen alkoi valjeta, ettei hän aikonutkaan mennä suoraa päätä Jerusalemiin. Kun he siinä epäröivät ja väittelivät keskenään, Jeesus kiipesi valtavan suurelle kivelle ja piti puheen, joka sittemmin tuli tunnetuksi saarnana ”kustannusten laskemisesta”. Mestari sanoi:

171:2.2

”Teidän, jotka mielisitte tästä hetkestä alkaen kulkea jäljessäni, tulee olla valmiita maksamaan hinta, joka kannetaan siitä, että täydestä sydämestään omistautuu täyttämään Isän tahdon. Jos mielitte olla opetuslapsiani, teidän tulee olla valmiita hylkäämään isä, äiti, vaimo, lapset, veljet ja sisaret. Jos joku teistä haluaisi nyt olla opetuslapseni, hänen täytyy olla valmis luopumaan jopa elämästään, kuten Ihmisen Poika kohta uhraa oman elämänsä viedäkseen päätökseen sen tehtävän, että hän on maan päällä ja lihallisen hahmossa täyttänyt Isän tahdon.

171:2.3

”Ellet ole halukas maksamaan täyttä hintaa, voit tuskin olla opetuslapseni. Ennen kuin jatkatte matkaa, jokaisen teistä tulisi istuutua ja laskea, paljonko opetuslapsenani oleminen maksaa. Kuka teistä ryhtyisi rakentamaan mailleen vartiotornia ensin istuutumatta ja laskematta kustannuksia nähdäkseen, riittävätkö rahat sen valmiiksi saamiseen? Jos et ota tällä tavoin selvää kustannuksista, saattaa käydä niin, että perustukset laskettuasi huomaat, ettet pystykään viemään päätökseen, minkä olet aloittanut, ja kaikki naapurisi ivaavat sen vuoksi sinua sanoen: ’Katsokaa, tämä mies ryhtyi rakentamaan, muttei kyennyt viemään työtään päätökseen.’ Entä missä on sellainen kuningas, joka valmistautuessaan sotaan toista kuningasta vastaan ei ensin istuutuisi ja selvittäisi, pystyykö hän kymmenentu­hannen miehen voimalla käymään sitä vastaan, jolla on kaksikymmentätuhatta? Ellei kuninkaalla ole varaa käydä vihollistaan vastaan, koska hänellä ei ole siihen valmiutta, hän lähettää tämän toisen kuninkaan luokse lähetystön pyytämään rauhanehtoja jo tämän ollessa vielä kaukana.

171:2.4

”Nyt siis teistä jokaisen tulee istuutua laskemaan, paljonko opetuslapsenani oleminen aiheuttaa kustannuk­sia. Tästä hetkestä alkaen et voi seurata meitä, kuunnella opetusta ja katsella tekojamme, vaan sinua vaaditaan kohtaamaan katkeraa vainoa ja musertavankin pettymyksen edessä todistamaan tämän evankeliumin puolesta. Ellet ole halukas luopumaan kaikesta, mitä olet, ja pyhittämään kaikkea, mitä sinulla on, et kelpaa opetuslap­sekseni. Jos sydämessäsi jo olet kukistanut itsesi, sinun ei tarvitse pelätä ulkonaista voittoa, joka sinun on kohta saavutettava, kun pääpapit ja saddukeukset hylkäävät Ihmisen Pojan, ja hänet annetaan herjaavien epäuskoisten armoille.

171:2.5

”Nyt sinun siis olisi tutkittava itseäsi päästäksesi selvyyteen siitä, millaisin vaikuttimin olet opetuslapseni. Jos tavoittelet mainetta ja kunniaa, jos mielesi halajaa maailmallista, olet kuin suola sen menetettyä makunsa. Ja kun se, jota juuri suolaisuutensa vuoksi arvostetaan, on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Sellainen höyste on hyödytön, eikä se kelpaa muuhun kuin jätteiden joukkoon heitettäväksi. Olen nyt kehottanut teitä palaamaan rauhassa kotiinne, ellette ole halukkaita juomaan kanssani maljaa, jota parhaillaan laitetaan. Olen teille sanomasta päästyäni sanonut, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta, mutta te ette minua usko. Jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon, mitä sanon.”

171:2.6

Heti nämä sanat lausuttuaan Jeesus, joka kulki kahdentoista apostolin edessä, astui taipaleelle kohti Heshbonia, ja häntä seurasi noin viisisataa henkilöä. Muutaman hetken kuluttua toinen kansanjoukon puolisko jatkoi matkaansa Jerusalemiin. Hänen apostolinsa samoin kuin johtavat opetuslapset pohtivat paljon äskeisiä sanoja, mutta yhä he silti tarrautuivat uskomukseen, että valtakunta varmasti tämän lyhyen vastoin­käymisten ja koettelemusten ajan jälkeen pystytettäisiin ainakin jossain määrin heidän kauan vaalimiensa toiveiden mukaisesti.


◄ 171:1
 
171:3 ►