◄ 171:0
Luku 171
171:2 ►

Matkalla Jerusalemiin

1. Pellasta-lähtö

171:1.1

Maanantaiaamupäivänä, maaliskuun 13. päivänä, Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan jättivät lopulliset jäähyväiset Pellan leirille ja suuntasivat kulkunsa kohti etelää matkallaan niihin Etelä-Perean kaupunkeihin, joissa Abnerin työtoverit sillä hetkellä työskentelivät. He käyttivät yli kaksi viikkoa käyntiin näiden seitsemän­kymmenen sanansaattajan luona, ja sen jälkeen he menivät suoraa tietä Jerusalemiin pääsiäiseksi.

171:1.2

Kun Mestari lähti Pellasta, hänen jäljessään kulkivat ne tuhatkunta opetuslasta, jotka olivat olleet leirillä apostolien mukana. Jokseenkin puolet tästä ryhmästä erkani hänen seurastaan Jordanin kahluupaikalla, Jerikoon johtavalla tiellä, kun he saivat kuulla hänen olevan menossa Heshboniin, ja kun hän oli esittänyt saarnan aiheesta ”kustannusten laskeminen”. Nämä jatkoivat matkaansa Jerusalemiin, kun ryhmän toinen puolisko taas seurasi hänen jäljessään kahden viikon ajan ja vieraili Etelä-Perean kaupungeissa.

171:1.3

Yleisesti ottaen useimmat Jeesuksen lähimmistä seuraajista ymmärsivät, että Pellan leiri oli nyt jätetty lopullisesti. Mutta he todellakin luulivat tämän osoittavan, että Mestari vihdoin aikoi mennä Jerusalemiin ottamaan haltuunsa Daavidin valtaistuimen. Hänen seuraajiensa valtaenemmistö ei koskaan kyennyt omaksumaan mitään muuta käsitystä taivaan valtakunnasta; opettipa hän heille mitä tahansa, he eivät suostuneet luopumaan tästä juutalaisesta valtakunta-ideasta.

171:1.4

Apostoli Andreaksen antamien ohjeiden mukaan toimien Daavid Sebedeus sulki Pellan vierasleirin keskiviikkona, maaliskuun 15. päivänä. Tuolloin siellä asui lähes neljätuhatta vierasta, eivätkä siinä vielä olleet mukana ne yli tuhat henkilöä, jotka oleskelivat apostolien seurassa opettajien leirinä tunnetussa paikassa ja jotka menivät etelään Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana. Niin paljon kuin Daavid tunsikin mielipahaa niin tehdä, hän kuitenkin myi koko varustuksen lukuisille eri ostajille ja kiiruhti varoineen Jerusalemiin, jossa hän myöhemmin luovutti rahat Juudas Iskariotille.

171:1.5

Daavid oli traagisen viimeisen viikon aikana Jerusalemissa, ja ristiinnaulitsemisen jälkeen hän vei äitinsä mukanaan takaisin Betsaidaan. Jeesusta ja apostoleja odotellessaan Daavid pistäytyi Lasaruksen luona Betaniassa, ja häntä kuohutti suunnattomasti tapa, jolla fariseukset olivat Lasaruksen kuolleistanousun jälkeen ryhtyneet tätä vainoamaan ja ahdistelemaan. Andreas oli antanut Daavidille ohjeen sanansaattajapalvelun lopettamisesta, ja kaikki tulkitsivat sen merkiksi siitä, että valtakunta perustettaisiin kohta Jerusalemissa. Daavid totesi olevansa vailla työtä ja oli jo melkein päättänyt ruveta itse itsensä nimittäneeksi Lasaruksen puolustajaksi, kun hänen närkästyksestä johtuneen huolenpitonsa kohde yhtäkkiä pakeni Filadelfiaan. Niinpä Daavid vähän Jeesuksen kuolleistanousun jälkeen, ja sitten kun myös hänen äitinsä oli kuollut, hankkiutui Filadelfiaan autettuaan ensin Marttaa ja Mariaa luovuttamaan pois maaomaisuutensa. Filadelfiassa hän vietti yhdessä Abnerin ja Lasaruksen kanssa loppuelämänsä, ja hänestä tuli kaikkien niiden valtakunnan laajojen taloushankkeiden raha-asiainvalvoja, jotka Abnerin elinaikana keskittyivät Filadelfiaan.

171:1.6

Jerusalemin hävityksen jälkeen Antiokiasta tuli lyhyessä ajassa paavalilaisen kristinuskon pääpaikka, kun Filadelfia sen sijaan pysyi abnerilaisen taivaan valtakunnan keskuksena. Paavalilainen versio Jeesuksen opetuksis­ta ja Jeesuksesta levisi Antiokiasta koko läntiseen maailmaan; taivaan valtakunnan abnerilaisversion lähetys­saarnaajat levittäytyivät Filadelfiasta Mesopotamian ja Arabian joka puolelle aina siihen asti, kunnes islamin äkillinen nousu myöhemmin hukutti alleen nämä Jeesuksen opetusten taipumattomat lähettiläät.


◄ 171:0
 
171:2 ►