◄ 165:0
Luku 165
165:2 ►

Perean-lähetysretki alkaa

1. Pellan leirillä

165:1.1

Tammikuun puolivälissä Pellan leirillä oli koolla yli tuhat kaksisataa henkilöä, ja leirissä asuessaan Jeesus opetti tätä väenpaljoutta vähintään kerran päivässä. Tavallisesti hän puhui yhdeksän aikaan aamulla, ellei sade sitä estänyt. Pietari ja muut apostolit opettivat jokaisena iltapäivänä. Illat Jeesus varasi kahdelletoista apostolille ja muille edistyneemmille opetuslapsille pitämilleen, jo tavaksi muodostuneille kysymys- ja vastaustunneille. Iltaryhmissä osanottajia oli keskimäärin viisikymmentä.

165:1.2

Maaliskuun puolivälissä, aikana, jolloin Jeesus aloitti matkansa kohti Jerusalemia, yli neljätuhatta henkilöä muodosti sen suuren kuulijakunnan, joka joka aamu kuuli Jeesuksen tai Pietarin saarnan. Mestari tahtoi päättää työnsä maan päällä hetkenä, jolloin kiinnostus hänen sanomaansa kohtaan oli noussut korkealle ja saavuttanut valtakunnan etenemisen käsillä olevan toisen eli tunnusteoista vapaan vaiheen puitteissa lakikorkeutensa. Vaikka tästä väenpaljoudesta kolme neljäsosaa olikin totuudenetsijöitä, sen joukossa oli myös suuri määrä Jerusalemista ja muualta tulleita fariseuksia samoin kuin lukuisia epäilijöitä ja saivartelijoita.

165:1.3

Jeesus ja kaksitoista apostolia omistivat paljon aikaa Pellan leiriin kokoontuneelle kansanjoukolle. Kaksitoista apostolia osoittivat varsin vähän huomiota kenttätyöhön: he poistuivat leiriltä vain silloin tällöin käydäkseen Jeesuksen mukana tapaamassa Abnerin työtovereita. Perean seutu oli Abnerille varsin tuttua, olihan tämä juuri se kenttä, jolla hänen entinen mestarinsa, Johannes Kastaja, oli suorittanut suurimman osan työstään. Perean-retkelle lähdettyään Abner ja seitsemänkymmentä sanansaattajaa eivät enää koskaan palanneet Pellan leirille.


◄ 165:0
 
165:2 ►