◄ 162:4
Luku 162
162:6 ►

Lehtimajanjuhla

5. Saarna maailman valosta

162:5.1

Juhlan viimeistä päivää edeltäneenä iltana, kun tapahtumien näyttämö oli kynttelikköjen ja soihtujen luoman valon kirkkaasti valaisema, Jeesus nousi seisomaan paikalle kokoontuneen väkijoukon keskellä ja sanoi:

162:5.2

”Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua, ei vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo. Kun teillä on julkeutta panna minut syytteeseen ja kun otatte itsellenne vapauden ryhtyä tuomareikseni, teette tiettäväksi, että jos minä todistan itsestäni, todistukseni ei voi olla tosi. Mutta luotu ei voi koskaan ryhtyä Luojan tuomariksi. Vaikka minä tosiaankin todistan itsestäni, todistukseni on ajasta aikaan tosi, sillä minä tiedän, mistä minä tulin, kuka minä olen ja minne minä menen. Te, jotka tahtoisitte tappaa Ihmisen Pojan, ette tiedä, mistä minä tulin, kuka minä olen tai minne minä menen. Te tuomitsette vain sen perusteella, mitä lihallisuudessa tulee näkyviin, te ette tajua henkirealiteetteja. En tuomitse yhtäkään ihmistä, en edes perivihol­listani. Mutta jos päättäisin tuomita, tuomioni olisi oikea ja vanhurskas, sillä en tuomitsisi yksin, vaan yhdessä Isäni kanssa, joka lähetti minut maailmaan ja joka on kaiken oikean tuomitsemisen lähde. Tehän myönnätte, että on mahdollista hyväksyä kahden luotettavan henkilön todistus—no, sittenpä minä todistan nämä totuudet; niin tekee myös taivaassa oleva Isäni. Ja kun kerroin tämän teille eilen, te pimeydessänne kysyitte minulta: ’Missä sinun Isäsi on?’ Ette totisesti tunne minua ettekä Isääni, sillä jos olisitte tunteneet minut, olisitte tunteneet myös Isän.

162:5.3

”Olen jo sanonut teille, että olen menossa pois ja että te tulette etsimään minua, ettekä löydä minua, sillä minne minä olen menossa, sinne ette te voi tulla. Te, jotka tahtoisitte hylätä tämän valon, olette alhaalta; minä olen ylhäältä. Te, jotka mieluummin kyyhötätte pimeydessä, olette tästä maailmasta; minä en ole tästä maailmasta, ja minä elän valkeuksien Isän ikuisessa valossa. Teillä kaikilla on ollut oivallinen tilaisuus oppia tuntemaan, kuka minä olen, mutta saatte sen lisäksi vielä muutakin todistusaineistoa, joka vahvistaa Ihmisen Pojan henkilöllisyyden. Minä olen elämän valo, ja jokainen, joka tieten tahtoen ja asian ymmärtäen hylkää tämän pelastavan valon, kuolee synteihinsä. Minulla on teille paljon sanottavaa, mutta ette kykene vastaanot­tamaan sanomaani. Hän, joka minut lähetti, on kuitenkin tosi ja uskollinen; Isäni rakastaa vieläpä niitäkin lapsiaan, jotka erehtyvät. Ja kaiken, mitä Isäni on puhunut, sen myös minä julistan tälle maailmalle.

162:5.4

”Kun Ihmisen Poika nostetaan korkeuksiin, silloin te kaikki tiedätte, että minä olen hän, ja etten ole tehnyt mitään omissa nimissäni, vaan olen tehnyt ainoastaan niin kuin Isä on minua opettanut. Lausun nämä sanat teille ja teidän lapsillenne. Ja hän, joka minut lähetti, on tälläkin hetkellä minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksin, sillä minä teen aina sen, mikä on hänen silmissään mieluista.”

162:5.5

Kun Jeesus temppelipihoilla opetti pyhiinvaeltajia tällä tavoin, niin monet uskoivat. Eikä kukaan rohjennut käydä häneen käsiksi.


◄ 162:4
 
162:6 ►