Pääosa superuniversumin aurinkoihin ja planeettoihin sisältyvästä massasta on peräisin tähtisumukehristä; hyvin pieni osa superuniversumin massasta on voimanohjaajien välittömin toimenpitein organisoitua (sellaista esiintyy arkkitehtonisten sfäärien konstruktiossa), vaikka vaihteleva määrä materiaa kaiken aikaa saakin alkunsa avoimessa avaruudessa.
Alkuperänsä puolesta auringot, planeetat ja muut sfäärit ovat valtaosaltaan sijoitettavissa johonkin seuraavista kymmenestä ryhmästä:
1. Samankeskiset supistumarenkaat. Eivät kaikki tähtisumut ole kierteisiä. Moni suunnattoman suuri tähtisumu sen sijaan, että se halkeaisi kaksoistähtijärjestelmäksi tai kehittyisi kierteiseksi, alkaakin tiivistyä ja muodostaa moninkertaisia renkaita. Pitkien ajanjaksojen ajan tällainen tähtisumu näyttää suunnattoman suurelta keskusauringolta, jota ympäröivät lukuisat, sitä kiertävistä ja renkailta näyttävistä ainemuodostumista koostuvat, jättiläismäiset pilvet.
2. Sinkoutuneisiin tähtiin lukeutuvat ne auringot, jotka ovat sinkoutuneet pois hyvin kuumista kaasuista koostuvista emäkehristä. Ne eivät sinkoudu renkaina, vaan oikealle ja vasemmalle suuntautuvina jonoina. On myös sellaisia sinkoutuneita tähtiä, jotka ovat peräisin muista kuin kierteissumuista.
3. Gravitaatioräjähdyksessä syntyneet planeetat. Kun aurinko syntyy kierteisestä tai juovikkaasta tähtisumusta, ei ole harvinaista, että se sinkoutuu siitä melkoisen välimatkan päähän. Tällainen aurinko on miltei kokonaan kaasumainen, ja kunhan se on jonkin verran jäähtynyt ja tiivistynyt, se saattaa myöhemmin kiertyä jonkin valtavan ainemassan—jättiläisauringon tai avaruuden pimeän saarekkeen—lähelle. Tällainen lähestyminen saattaa kuitenkin jäädä sen verran etäiseksi, ettei seurauksena ole yhteentörmäystä, mutta kuitenkin kyllin läheiseksi, jotta suuremman kappaleen vetovoima voi pienemmässä kappaleessa panna alulle vuorovesi-ilmiön kaltaiset kouristukset. Näin alkaa sarja vuorovesi-ilmiön kaltaisia mullistuksia, jotka ovat samanaikaisia kouristelevan auringon vastakkaisilla puolilla. Suurimmillaan nämä räjähtävät purkaukset tuottavat sarjan vaihtelevankokoisia ainekasautumia, jotka saattavat sinkoutua purkautuvan auringon gravitaatiokentän paluupisteen ulkopuolelle ja vakiintuvat sitten omille radoilleen kiertämään jompaakumpaa tähän episodiin osallistuvaa taivaankappaletta. Myöhemmin tapahtuu, että suuremmat ainekasautumat yhdistyvät ja vetävät asteittain pienemmät kappaleet itseensä. Tämä on tapa, jolla monet pienempien järjestelmien kiinteät planeetat syntyvät. Aurinkokuntanne syntymä oli nimenomaan tällainen.
4. Keskipakoiset planeettatyttäret. Kun suunnattoman suuret auringot ovat tietyissä kehitysvaiheissaan, ja jos niiden pyörimisvauhti kiihtyy huomattavasti, ne alkavat singota suuria määriä omaa ainettaan, joka saattaa sittemmin kerääntyä yhteen muodostaakseen pieniä maailmoja, jotka jatkavat kiertoaan emäauringon ympäri.
5. Gravitaatiovajauksen aiheuttamat sfäärit. Sille, miten suuri yksittäinen tähti voi olla, on olemassa kriittinen raja. Kun jokin aurinko saavuttaa tämän rajan, se on tuomittu hajoamaan, ellei se hidasta pyörimisnopeuttaan. Tapahtuu auringon fissio, jakautuminen, ja uusi tätä lajia oleva kaksoistähti syntyy. Tämän jättiläismäisen hajoamisen sivutuotteena saattaa sittemmin muodostua suuri joukko pikkuplaneettoja.
6. Supistumatähdet. Suurin ulkoplaneetta vetää pienemmissä järjestelmissä toisinaan naapurimaailmat itseensä, kun lähellä aurinkoa olevat planeetat taas aloittavat loppusyöksynsä. Aurinkokuntanne tapauksessa tällainen loppu merkitsisi sitä, että Aurinko imaisisi itseensä neljä sisempää planeettaa, samalla kun suurin planeetta, Jupiter, jäljelle jääneet maailmat siepatessaan laajenisi suuresti. Aurinkokunnan tämänkaltainen loppu johtaisi kahden toisiaan lähellä olevan mutta erilaisen auringon muodostumiseen, mikä on eräs kaksoistähtien muotoutumistyyppi. Tällaiset katastrofit ovat epätavallisia muualla kuin superuniversumien tähtikasautumien ulkoreunalla.
7. Kumulatiiviset sfäärit. Avaruudessa kiertelevästä suuresta materiamäärästä saattaa vähitellen kerääntyä pieniä planeettoja. Ne kasvavat siitä, että niihin kertyy ainetta meteoreista ja pienemmistä yhteentörmäyksistä. Tietyissä avaruuden sektoreissa vallitsevat olosuhteet suosivat tämänmuotoista planeettojen syntyä. Monen asutetun maailman syntyhistoria on ollut juuri tällainen.
Jotkin tiiviistä pimeistä saarekkeista ovat välitön seuraus avaruudessa olevista muuntuvan energian kertymistä. Pimeiden saarekkeiden toinen ryhmä on syntynyt siitä, että avaruudessa kiertelevät valtavat kylmät ainesmassat, jotka koostuvat pelkistä sirusista ja meteoreista, ovat kerääntyneet yhteen. Tämänkaltaiset materiakertymät eivät ole koskaan kuumia, ja muutoin kuin tiheyden osalta ne ovat koostumukseltaan hyvin paljon Urantian kaltaisia.
8. Loppuun palaneet auringot. Jotkin avaruuden pimeistä saarekkeista ovat loppuun palaneita, yksinäisiä aurinkoja. Ne ovat säteilleet kaiken sisältämänsä avaruusenergian. Järjestyneet materiayksiköt lähenevät täysimääräisen tiheyden tilaa, tosiasiallista täyttä tiiviyttä. Ja tarvitaan aikakausi aikakauden perään, jotta tällaiset valtavat, hyvin tiiviit ainesmassat varautuisivat uudelleen avaruuden voimavirroista ja näin yhteentörmäyksen tai jonkin muun yhtä elvyttävän kosmisen tapahtuman seurauksena valmistuisivat universumitoiminnan uusia syklejä varten.
9. Yhteentörmäysten aikaansaamat sfäärit. Alueilla, joilla tähtirykelmät ovat tiheässä, yhteentörmäykset ovat tavallisia. Tällaista astronomista uudelleenjärjestelyä seuraa suunnattomia energiamuutoksia ja aineen transmutaatioita. Erityisen suurivaikutuksisia ovat törmäykset, joissa osallisina on kuolleita aurinkoja, sikäli että ne luovat laajaulotteisia energiavirtauksia. Törmäyksessä syntyvä murske on useinkin aineellisena ytimenä kuolevaisten asuttamiseen soveltuvien planetaaristen kappaleiden sittemmin tapahtuvaan muotoutumiseen.
10. Arkkitehtoniset maailmat. Kysymyksessä ovat ne maailmat, jotka on rakennettu suunnitelmien ja yksityiskohtaisten ohjeiden mukaan jotakin erityistarkoitusta varten. Tällaisia ovat muiden muassa Salvington, paikallisuniversuminne päämaja, ja Uversa, superuniversumimme hallituksen sijaintipaikka.
Lisäksi on olemassa lukuisia muita menetelmiä aurinkojen kehittämiseksi ja planeettojen erottamiseksi, mutta edellä mainitut menettelytavat kertovat jotakin metodeista, joilla tähtijärjestelmien ja planeettaperheiden laaja enemmistö on saatettu olevaiseksi. Jos ryhtyisi kuvailemaan kaikkia niitä erilaisia menetelmiä, jotka tulevat kysymykseen tähtien muodonmuutoksissa ja planeettojen kehittymisessä, tarvittaisiin siihen kuvaus lähes sadasta aurinkojen muodostamis- ja planeettojen aikaansaamistavasta. Tarkoissa taivaitten tutkimuksissanne tutkijanne havaitsevat ilmiöitä, joissa näkyvät kaikki mainitut tähtievoluution muodot, mutta perin harvoin he löytävät todisteita asuttuina planeettoina palvelevien pienten ja valottomien ainekertymien muotoutumisesta, laajojen materiaalisten luomusten kaikkein tärkeimmistä osasista.