Huhtikuun viimeisellä viikolla Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Betanian-tukikohdasta Jerusalemin lähistöllä ja aloittivat Jerikon ja Jordanin kautta tapahtuneen paluumatkansa Kapernaumiin.
Juutalaisten ylipapit ja uskonnolliset johtajat pitivät monta salaista kokousta päättääkseen, mitä tehdä Jeesuksen suhteen. He olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että jotakin olisi tehtävä, jotta hänen opetustoimintansa saataisiin loppumaan, mutta he eivät päässeet yksimielisyyteen menettelytavasta. He olivat toivoneet, että julkisen vallan viranomaiset olisivat raivanneet hänet pois tieltä, samalla tavoin kuin Herodes oli tehnyt lopun Johanneksesta, mutta he panivat merkille, että Jeesus harjoitti toimintaansa siten, ettei hänen saarnaamisensa roomalaisviranomaisia pahastikaan huolettanut. Niinpä sitten päätettiinkin kokouksessa, joka pidettiin päivää ennen Jeesuksen Kapernaumiin-lähtöä, että hänet olisi pidätettävä uskonnollisen syytöksen nojalla, ja sanhedrin olisi oikeusistuin, joka käsittelisi hänen tapauksensa. Tämän johdosta asetettiin kuuden salaisen urkkijan muodostama toimintaryhmä seuraamaan Jeesusta, tekemään huomioita hänen puheistaan ja teoistaan. Ja kunhan ryhmä olisi kerännyt riittävän määrän todisteita laittomuuksista ja jumalanpilkasta, sen oli määrä palata selontekoineen Jerusalemiin. Nämä kuusi juutalaista tavoittivat noin kolmikymmenjäsenisen apostoliseurueen Jerikossa, ja teeskennellen haluavansa tulla opetuslapsiksi he liittyivät Jeesuksen seuraajien perheeseen ja pysyttelivät ryhmän mukana aina toisen Galilean-saarnamatkan alkuun saakka. Tämän jälkeen kolme heistä palasi Jerusalemiin jättämään selontekonsa ylipapeille ja sanhedrinille.
Pietari saarnasi Jordanin ylimenopaikalla sinne kerääntyneelle kansanjoukolle, ja seuraavana aamuna he kulkivat jokivartta ylöspäin kohti Amathusta. He halusivat jatkaa matkaansa suoraan Kapernaumiin, mutta paikalle kertyi niin paljon väkeä, että he jäivät sinne kolmeksi päiväksi saarnaamaan, opettamaan ja kastamaan. He suuntasivat kulkunsa kotiin päin vasta varhain sapattiaamuna, toukokuun ensimmäisenä päivänä. Jerusalemin urkkijat olivat varmoja siitä, että nyt he saisivat ensimmäisen syytteensä Jeesusta vastaan—syytteen sapatin rikkomisesta—olihan hän rohjennut astua taipaleelle sapattipäivänä. Mutta heidät oli tuomittu pettymään, sillä hetkeä ennen kuin he lähtivät liikkeelle Jeesus kutsui luokseen Andreaksen ja antoi hänelle kaikkien kuullen ohjeen kulkea vain vajaan tuhannen metrin päähän, mikä oli lain sallima juutalaisen sapatin päivämatka.
Muttei urkkijoiden siltikään tarvinnut kauan odottaa, kun he saivat tilaisuutensa syyttää Jeesusta ja hänen työtovereitaan sapatin rikkomisesta. Kun seurue kulki kapeaa tietä, tien molemmin puolin, aivan käden ulottuvilla oli lainehtivaa vehnää, joka juuri tuolloin oli kypsymässä, ja jotkut apostolit poimivat nälissään kypsää viljaa ja söivät sitä. Matkamiesten oli tapana tietä vaeltaessaan taittaa muutama tähkäpää, eikä sellaiseen menettelyyn näin ollen katsottu liittyvän mitään väärää. Mutta urkkijat tarttuivat tähän tekosyynä, jonka turvin hyökätä Jeesusta vastaan. Nähdessään Andreaksen hierovan tähkäpäätä kämmentensä välissä he menivät hänen luokseen ja sanoivat: ”Etkö tiedä, että on laitonta poimia ja hiertää tähkäpäitä sapattipäivänä?” Ja Andreas vastasi: ”Niin, mutta me olemme nälissämme ja hieromme vain sen verran kuin tarvitsemme; ja mistä saakka muka on ollut synnillistä syödä viljaa sapattina?” Mutta fariseukset vastasivat: ”Ette te syödessänne väärin teekään, vaan rikotte lakia siinä, että poimitte ja hierotte tähkäpäitä käsienne välissä; Mestarinne ei varmaankaan hyväksyisi tuollaisia tekoja.” Silloin Andreas sanoi: ”Mutta, jos kerran jyvien syöminen ei ole väärin, niin tuskinpa se, että hieromme jyviä käsiemme välissä, on yhtään enempää työtä kuin on sallimanne jyvien pureksiminenkaan. Miksi te moisista pikkuasioista saivartelette?” Kun Andreas antoi ymmärtää, että fariseukset olivat saivartelijoita, he närkästyivät ja ryntäsivät takaisin sinne, missä Jeesus käveli ja keskusteli Matteuksen kanssa, ja esittivät hänelle vastalauseensa sanoen: ”Katsopas, Opettaja, apostolisi tekevät sellaista, mikä on sapattina laitonta. He poimivat, hierovat ja syövät viljaa. Käsket varmaankin heitä lopettamaan.” Silloin Jeesus sanoi syytöksen esittäjille: ”Ei käy kieltäminen, että olette kiihkeästi lain puolella, ja teette oikein muistaessanne pitää sapattipäivän pyhänä. Mutta ettekö koskaan lukeneet kirjoituksista, että Daavid eräänä päivänä, nälissään kun oli, meni seuralaisineen Jumalan huoneeseen ja söi näkyleivän, jota lain mukaan eivät saaneet syödä muut kuin papit? Ja Daavid antoi tätä leipää niillekin, jotka olivat hänen kanssaan. Ja ettekö ole lukeneet laistamme, että monienkin tarpeellisten tehtävien toimittaminen on sapattipäivänä lainmukaista? Ja enköhän minä, ennen kuin tämä päivä menee mailleen, näekin teidän syövän eväitä, jotka olette tuoneet mukananne tämän päivän tarpeiksi? Hyvät miehet, teette hyvin ollessanne kiihkeästi sapatin puolesta, mutta tekisitte vieläkin paremmin huolehtiessanne lähimmäistenne terveydestä ja hyvinvoinnista. Minä sanon teille, että sapatti tehtiin ihmistä varten eikä ihmistä sapattia varten. Ja jos olette täällä meidän keskellämme vahtimassa sanomisiani, siinä tapauksessa tahdon avoimesti julistaa, että Ihmisen Poika on jopa sapatin herra.”
Jeesuksen tarkkanäköiset ja viisaat sanat sekä ällistyttivät että nolostuttivat fariseuksia. Lopun päivää he pysyttelivät omissa oloissaan eivätkä rohjenneet esittää enempiä kysymyksiä.
Jeesuksen vastustava asenne juutalaisia perinnäistapoja ja orjallisia seremonioita kohtaan oli aina positiivista. Siihen kuului se, mitä hän teki, ja se, minkä hän vahvisti. Mestari ei tuhlannut aikaa negatiivisiin tuomioiden julistamisiin. Hän opetti, että ne, jotka tuntevat Jumalaa, kykenevät nauttimaan elämisen vapaudesta ilman, että pettävät itseään myöntämällä itselleen luvan tehdä syntiä. Jeesus sanoi apostoleille: ”Miehet, jos totuus teitä valaisee ja jos todella tiedätte, mitä olette tekemässä, olette siunattuja. Mutta ellette tiedä jumalallista tietä, olette kovaonnisia ja jo lainrikkojia.”