Lokakuun ensimmäisen päivän tietämissä Filippus ja muutamat hänen apostolitovereistaan olivat lähiseudun kylässä ostamassa ruokaa, kun he tapasivat joitakuita Johannes Kastajan apostoleja. Tämä kauppatorilla sattumoisin tapahtunut kohtaaminen johti Gilboan leirissä pidettyyn kolmiviikkoiseen neuvotteluun Jeesuksen apostolien ja Johanneksen apostolien välillä, sillä Johannes oli Jeesuksen antaman esikuvan mukaisesti hiljattain nimittänyt kaksitoista opetuslastensa johtajaa apostoleiksi. Johannes oli tehnyt sen uskollisten kannattajiensa päällikön, Abnerin, kehotuksesta. Tämän yhteisneuvottelun ensimmäisen viikon ajan Jeesus oli läsnä Gilboan leirissä, mutta ei enää kahtena viimeisenä viikkona.
Tämän kuukauden toisen viikon alkuun mennessä Abner oli kerännyt kaikki toverinsa Gilboan leiriin ja oli valmis ryhtymään neuvonpitoon Jeesuksen apostolien kanssa. Kolmen viikon ajan nämä kaksikymmentäneljä miestä istuivat neuvottelemassa kolme kertaa päivässä jokaisen viikon kuutena päivänä. Ensimmäisen viikon aikana Jeesus seurusteli heidän kanssaan heidän aamupäivä-, iltapäivä- ja iltaistuntojensa välillä. He halusivat Mestarin olevan mukana heidän kokouksessaan ja toimivan puheenjohtajana heidän yhteispohdinnoissaan, mutta vankkumattomasti hän kieltäytyi ottamasta osaa heidän keskusteluihinsa, vaikka hän kolmeen otteeseen suostuikin puhumaan heille. Nämä Jeesuksen kahdellekymmenelleneljälle apostolille pitämät puheet käsittelivät myötätuntoa, yhteistoimintaa ja suvaitsevuutta.
Andreas ja Abner toimivat vuoronperään näiden kahden apostoliryhmän yhteiskokousten puheenjohtajana. Näillä miehillä oli käsiteltävänään paljon ongelmia ja ratkaistavanaan lukuisia pulmia. Kerran toisensa jälkeen he tulivat huolineen Jeesuksen puheille vain kuullakseen hänen sanovan: ”Minua kiinnostavat vain henkilökohtaiset ja puhtaasti uskonnolliset ongelmanne. Edustan Isää yksilölle, en ryhmälle. Jos teillä on henkilökohtaisia vaikeuksia suhteissanne Jumalaan, tulkaa luokseni, ja kuuntelen teitä ja annan teille neuvoja pulmanne ratkaisemisessa. Mutta kun ryhdytte sovittamaan yhteen toisistaan poikkeavia ihmisten tekemiä tulkintoja uskonnollisista kysymyksistä ja sosiaalistamaan uskontoa, kaikki sellaiset ongelmat teidän on määrä ratkaista itse tekemillänne päätöksillä. Olen siitä huolimatta poikkeuksetta myötätuntoinen ja aina kiinnostunut, ja kun teette johtopäätöksenne näistä asioista, jotka eivät ole hengellisesti tärkeitä, silloin minä, mikäli olette kaikki yksimielisiä, lupaan etukäteen antaa sille täyden hyväksymiseni ja innostuneen tukeni. Ja jotta teillä olisi rikkumaton harkintarauha, poistun nyt luotanne kahden viikon ajaksi. Älkää olko minusta huolissanne, sillä palaan luoksenne. Olen toimittamassa Isäni asioita, sillä tämän maailman lisäksi meillä on muitakin maailmoja.”
Näin sanottuaan Jeesus asteli alas vuorenrinnettä, eivätkä he nähneet häntä kahteen kokonaiseen viikkoon. Eivätkä he koskaan tulleet tietämään, minne hän meni tai mitä hän näiden päivien aikana teki. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin nämä kaksikymmentäneljä apostolia kykenivät aloittamaan ongelmiensa vakavan käsittelyn, niin hämmentyneitä he olivat Mestarin poissaolosta. Viikon sisällä he kuitenkin olivat taas keskellä kiivainta väittelyä, eivätkä he voineet mennä pyytämään Jeesukselta apua.
Ensimmäinen kysymys, josta ryhmä oli yhtä mieltä, oli se, että he ottivat omakseen Jeesuksen vastikään heille opettaman rukouksen. Yksimielisen äänestyksen jälkeen tämä rukous päätettiin hyväksyä rukoukseksi, jonka kumpikin apostoliryhmä opettaisi uskoville.
Seuraavaksi he tekivät päätöksen siitä, että niin kauan kuin Johannes oli elossa, olipa hän vankilassa tai ei, kumpikin kahdentoista apostolin ryhmä jatkaisi omaa toimintaansa ja että joka kolmas kuukausi pidettäisiin viikon pituinen yhteiskokous, jonka pitopaikasta päätettäisiin joka kerta erikseen.
Mutta vakavin kaikista heidän ongelmistaan oli kysymys kasteesta. Heidän vaikeuksiaan pahensi vielä lisäksi se, ettei Jeesus ollut suostunut lausumaan mitään tästä asiasta. Lopulta he sopivat seuraavasta: Niin kauan kuin Johannes oli elossa tai siihen saakka kunnes he mahdollisesti yhdessä muuttaisivat tätä päätöstä, vain Johanneksen apostolit kastaisivat uskovia ja vain Jeesuksen apostolit antaisivat lopullisia neuvoja uusille uskoville. Niin sitten tästä ajankohdasta alkaen aina Johanneksen kuoleman jälkeiseen aikaan saakka Jeesuksen ja hänen apostoliensa seurassa oli kaksi Johanneksen apostolia kastamassa uskovia, sillä yhteisneuvosto oli yksimielisesti päättänyt, että kasteesta tulisi ensi askel, jolla asianomainen ulkonaisesti kytkeytyi valtakunnan asioihin.
Seuraavaksi sovittiin siitä, että mikäli Johannes kuolee, Johanneksen apostolit ilmoittautuisivat Jeesukselle, ja heistä tulisi hänen johtonsa alaisia, ja että he eivät enää kastaisi, elleivät Jeesus tai hänen apostolinsa antaisi siihen valtuutusta.
Ja sitten päätettiin, että mikäli Johannes kuolee, Jeesuksen apostolit ryhtyisivät kastamaan vedellä tunnusmerkkinä jumalallisen Hengen kasteesta. Se, pitäisikö katumus liittää kastesaarnaan vaiko ei, jätettiin valinnanvaraiseksi; asiasta ei tehty ryhmää sitovaa päätöstä. Johanneksen apostolit saarnasivat: ”Katukaa ja ottakaa kaste.” Jeesuksen apostolit julistivat: ”Uskokaa ja ottakaa kaste.”
Ja tällainen on kertomus Jeesuksen seuraajien ensimmäisestä yrityksestä koordinoida toisistaan poikkeavia ponnisteluja, sovittaa mielipide-eroja, organisoida ryhmähankkeita, laatia säännöksiä ulkonaisista menoista ja sosiaalistaa henkilökohtaisia uskonnollisia käytäntöjä.
Pohdittiin monia muita vähäisempiä asioita, ja niiden ratkaisusta tehtiin yksimieliset päätökset. Nämä kaksikymmentäneljä miestä saivat tosiaan merkittävän kokemuksen näiden kahden viikon aikana, jolloin heidän oli pakko Jeesuksen poissa ollessa katsoa ongelmia silmästä silmään ja sovitella vaikeuksia. He oppivat olemaan eri mieltä, väittelemään, kiistelemään, rukoilemaan ja tekemään myönnytyksiä, ja tekemään kaiken tämän suhtautumalla edelleenkin myötätuntoisesti toisen henkilön näkemyksiin ja ylläpitämällä ainakin jonkinmääräistä suvaitsevaisuutta tämän toisen henkilön rehellisiä mielipiteitä kohtaan.
Sinä iltapäivänä, jolloin he olivat käyneet loppukeskusteluaan raha-asioista, Jeesus palasi, kuuli heidän pohdinnoistaan, kuuli heidän päätöksensä ja sanoi: ”Nämä siis ovat johtopäätöksenne, ja autan teitä jokaista toteuttamaan sen, mikä on yhteisten päätöstenne henki.”
Kaksi ja puoli kuukautta tämän jälkeen Johannes teloitettiin, ja koko tämän ajanjakson Johanneksen apostolit pysyivät Jeesuksen ja kahdentoista apostolin seurassa. He työskentelivät kaikki yhdessä ja kastoivat uskovia tämän Dekapoliin kaupungeissa suoritetun työrupeaman aikana. Gilboan leiri purettiin marraskuun 2. päivänä vuonna 27 jKr.