◄ 144:0
Luku 144
144:2 ►

Gilboalla ja Dekapoliissa

1. Gilboan leiri

144:1.1

Ajan kuluessa kaksitoista apostolia kiintyivät yhä syvemmin Jeesukseen ja sitoutuivat yhä lujemmin valtakunnan työhön. Heidän omistautumisensa oli enimmältään henkilöön kohdistuvaa lojaalisuutta. He eivät käsittäneet hänen monipuolista opetustaan, he eivät kokonaan käsittäneet Jeesuksen olemusta eivätkä hänen maan päällä suorittamansa lahjoittautumisen merkitystä.

144:1.2

Jeesus selvitti apostoleilleen, että oli kolme syytä siihen, miksi nämä olivat poissa julkisuudesta:

144:1.3

1. Jotta heidän ymmärryksensä valtakunnan evankeliumista ja heidän uskonsa siihen vahvistuisivat.

144:1.4

2. Jotta heidän toimintaansa kohtaan sekä Juudeassa että Galileassa esiintyvä vastustus asettuisi.

144:1.5

3. Odotettiin Johannes Kastajan kohtalon ratkeamista.

144:1.6

Aikana, jolloin he oleskelivat Gilboalla, Jeesus kertoi kahdelletoista apostolille monia asioita elämänsä alkuvaiheista ja kokemuksistaan Hermonvuorella. Hän paljasti myös jotakin siitä, mitä tapahtui kukkuloilla hänen kastetilaisuuttaan välittömästi seuranneina neljänäkymmenenä päivänä. Ja hän antoi heille selväsanaisen velvoitteen olla kertomatta näistä kokemuksista kenellekään, ennen kuin hän oli palannut Isän tykö.

144:1.7

Näiden syyskuun viikkojen ajan he lepäilivät, seurustelivat ja kertoilivat, mitä olivat kokeneet, sen jälkeen kun Jeesus oli ensi kerran kutsunut heidät palvelukseen, ja he yrittivät tosissaan koordinoida, mitä Mestari oli heille siihen mennessä opettanut. Jossain määrin he kaikki aavistivat, että tämä olisi heidän viimeinen tilaisuutensa vähänkään pitempään lepoon. He tajusivat, että heidän seuraava hankkeensa joko Juudeassa tai Galileassa merkitsisi tulevan valtakunnan lopullisen julistamisen alkua, mutta heillä ei juurikaan ollut mitään vakiintunutta käsitystä siitä, millainen tämä valtakunta olisi, sitten kun se tulisi. Johannes ja Andreas ajattelivat, että valtakunta oli jo tullut; Pietari ja Jaakob uskoivat, että se oli vasta tulossa; Natanael ja Tuomas tunnustivat rehellisesti, että he olivat ymmällään; Matteus, Filippus ja Simon Selootti olivat epävarmoja ja hämmentyneitä; kaksoset olivat autuaan tietämättömiä koko kiistasta, ja Juudas oli vaiti ottamatta kantaa puoleen taikka toiseen.

144:1.8

Jeesus vietti suuren osan käsillä olevasta ajasta omissa oloissaan vuorella leirin lähistöllä. Silloin tällöin hän otti mukaansa Pietarin, Jaakobin tai Johanneksen, mutta useimmiten hänen seurassaan ei ollut ketään hänen mennessään rukoilemaan tai pitämään yhteyttä Isäänsä. Jeesuksen kasteen ja hänen Perean kukkuloilla viettämiensä neljänkymmenen päivän jälkeen on tuskin oikein puhua näistä hetkistä, jolloin hän oli yhteydessä Isäänsä, kutsumalla niitä rukoilemiseksi, tosiasioiden mukaista ei myöskään ole sanoa Jeesuksesta, että hän olisi palvonut, mutta on täysin oikein puhua näistä hetkistä sanomalla niitä henkilökohtaiseksi yhteydenpidoksi, jota Jeesus piti Isäänsä.

144:1.9

Koko syyskuun ajan keskustelujen keskeisenä teemana oli rukoileminen ja palvominen. Kun he olivat muutaman päivän ajan keskustelleet palvonnasta, Jeesus piti lopuksi ikimuistettavan luentonsa rukoilemisesta vastaten näin Tuomaksen pyyntöön: ”Mestari opeta meitä rukoilemaan.”

144:1.10

Johannes oli opettanut opetuslapsilleen erään rukouksen—rukouksen pelastuksen puolesta tulevassa valtakunnassa. Vaikkei Jeesus koskaan kieltänyt seuraajiaan käyttämästä Johanneksen rukouskaavaa, apostolit tajusivat silti hyvin varhaisessa vaiheessa, ettei heidän Mestarinsa täysin hyväksynyt sellaista tapaa, että luettiin kaavamaisia ja muodollisia rukouksia. Uskovat kuitenkin vaativat jatkuvasti, että heitä opetettaisiin rukoilemaan. Kaksitoista apostolia kaipasivat tietoa siitä, minkä rukouskaavan Jeesus hyväksyisi. Ja etupäässä juuri siksi, että tavalliset ihmiset tarvitsivat jonkin yksinkertaisen rukouksen, Jeesus suostui Tuomaksen pyyntöön vastatessaan tällä kertaa opettamaan heille ehdotuksenkaltaisen rukouskaavan. Jeesus piti tämän oppitunnin yhtenä iltapäivänä heidän Gilboavuorella viettämänsä ajan kolmannella viikolla.


◄ 144:0
 
144:2 ►