Kaksitoista apostolia, joista useimmat olivat kuunnelleet edellä kerrottua Jumalan luonteesta käytyä keskustelua, esittivät samana iltana Jeesukselle monta kysymystä taivaallisesta Isästä. Mestarin vastaukset näihin kysymyksiin on parasta esittää yhteenvetona seuraavin nykyisen kielenkäytön mukaisin ilmaisuin:
Jeesus nuhteli lempeästi kahtatoista apostolia, kun hän asiasisältönsä osalta toistettuna sanoi: Ettekö tunne Israelin kansan perimätietoja niiltä osin, kuin ne liittyvät Jahve-käsitteen kehitykseen, ja oletteko tietämättömiä siitä, mitä pyhissä kirjoituksissa Jumalaa käsittelevän opinkappaleen osalta sanotaan? Ja sitten Mestari ryhtyi opettamaan apostoleille jumaluuskäsityksen kehitystä juutalaiskansan koko kehityskaaren ajalta. Hän pyysi kiinnittämään huomiota seuraaviin jumalakäsityksen kehitysvaiheisiin:
1. Jahve—Siinain sukukuntien jumala. Tämä oli se primitiivinen käsitys Jumaluudesta, jonka Mooses korotti korkeammalle, Israelin Herran, Jumalan tasolle. Taivaassa oleva Isä ei milloinkaan torju maisten lastensa vilpitöntä palvontaa, olipa heidän jumaluuskäsityksensä miten karkeatekoinen tahansa tai symboloivatpa he hänen jumalallista olemustaan millä nimellä hyvänsä.
2. Kaikkein Korkein. Tämän käsityksen taivaassa olevasta Isästä Melkisedek julisti Abrahamille, ja ne, jotka myöhemmin uskoivat tähän laveampaan ja laajempaan Jumaluuden ideaan, veivät sen kauas Saalemista. Abraham ja hänen veljensä lähtivät Uurista siellä vakiintuneen auringonpalvonnan takia, ja he alkoivat uskoa Melkisedekin opetukseen El Eljonista, Kaikkein Korkeimmasta Jumalasta. Heidän käsityksensä Jumalasta oli monikoosteinen, sillä se oli sekoitus, johon kuului heidän vanhemmat mesopotamialaiset käsityksensä sekä oppi Kaikkein Korkeimmasta.
3. El Shaddai. Näinä varhaisina aikoina monet heprealaiset palvoivat El Shaddaita, sitä egyptiläistä käsitystä taivaan Jumalasta, josta he olivat tulleet tietämään ollessaan vankeina Niilin maassa. Kauan Melkisedekin aikojen jälkeen kaikki nämä kolme jumalakäsitystä yhdistyivät, ja niistä muodostui oppi luojajumaluudesta, Israelin Herrasta, Jumalasta.
4. Elohim. Aatamin ajoista saakka on säilynyt opetus Paratiisin Kolminaisuudesta. Ettekö muista, kuinka pyhät kirjoitukset alkavat väitteellä, jonka mukaan ”Alussa Jumalat loivat taivaat ja maan”? Tämä osoittaa, että aikana, jona tuo muistiinmerkintä tehtiin, oli kolminaisuuskäsite kolmesta Jumalasta yhdessä Jumalassa saanut sijansa esi-isiemme uskonnossa.
5. Korkein Jahve. Jesajan aikaan tultaessa nämä Jumalaa koskevat uskomukset olivat laajenneet Universaalisen Luojan käsitteeksi, Luojan, joka oli samalla kertaa sekä kaikkivaltias että kaikin puolin armollinen. Ja tämä kehittyvä ja laajeneva jumalakäsitys syrjäytti isiemme uskonnosta itse asiassa kaikki aikaisemmat jumaluuskäsitykset.
6. Taivaassa oleva Isä. Ja nyt me tunnemme Jumalan taivaassa olevana Isänämme. Opetuksemme tarjoaa uskonnon, jossa uskova on Jumalan poika. Se on taivaan valtakunnan evankeliumin hyvä sanoma. Poika ja Henki ovat Isän kanssa rinnanolevaisia, ja ilmoitus näiden Paratiisin-Jumaluuksien olemuksesta ja huolenpidosta tulee jatkuvasti laajenemaan ja kirkastumaan kaikkina niinä loputtomina aikakausina, jolloin taivaaseen nousevat Jumalan pojat käyvät läpi ikuista hengellistä edistymistään. Ihmisen sisimmässä asuva henki tunnustaa kaikkina aikoina ja kaikkina aikakausina jokaisen ihmisen harjoittaman aidon palvonnan—siinä mielessä, että kysymys on yksilökohtaisesta hengellisestä edistymisestä—taivaassa olevalle Isälle osoitetuksi kunnianosoitukseksi.
Apostolit eivät olleet koskaan ennen olleet yhtä järkyttyneitä kuin he olivat kuultuaan tämän selvityksen jumalakäsityksen kasvusta aikaisempien sukupolvien juutalaisten mielessä. He olivat aivan liian hämmennyksissä kysymyksiä esittääkseen. Kun he siinä istuivat hiljaisina Jeesuksen edessä, Mestari jatkoi puhettaan: ”Ja olisitte tienneet nämä totuudet, jos olisitte lukeneet pyhiä kirjoituksia. Ettekö ole lukeneet Samuelin kirjasta kohtaa, jossa sanotaan: ’Ja Herran viha syttyi Israelia kohtaan, niin että hän yllytti Daavidin heitä vastaan, sanoen: Mene ja laske Israel ja Juuda’? Eikä tässä ollut mitään kummallista, sillä Samuelin päivinä Abrahamin lapset tosiaan uskoivat, että Jahve loi sekä hyvän että pahan. Mutta kun myöhempi kirjoittaja juutalaisten käsityksen Jumalan luonteesta laajennuttua kertoi nämä tapahtumat, hän ei rohjennut panna Jahvea vastuuseen pahasta. Siksi hän sanoi: ’Ja Saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.’ Ettekö kykene näkemään, että tällaiset pyhissä kirjoituksissa esiintyvät muistiinmerkinnät osoittavat selvästi, miten käsitys Jumalan olemuksesta jatkuvasti ja sukupolvesta toiseen kehittyi?
”Lisäksi teidän olisi pitänyt havaita, kuinka jumalallisen lain ymmärtäminen edistyi täysin samaa tahtia näiden laajenevien jumaluuskäsitysten kanssa. Kun Israelin lapset pääsivät pois Egyptistä aikana ennen laajempaa Jahve-ilmoitusta, heillä oli kymmenen käskyä, jotka olivat heidän lakinaan aina niihin aikoihin asti, jolloin he elivät leirissä Siinain juurella. Ja nämä kymmenen käskyä kuuluivat:
”1. Älä palvo mitään muuta jumalaa, sillä Herra on kiivas Jumala.
”2. Älä tee valettuja jumalia.
”3. Älä jätä viettämättä happamattoman leivän juhlaa.
”4. Esikoiset kaikista ihmisten tai karjan miehenpuolista ovat minun, sanoo Herra.
”5. Kuusi päivää saat tehdä työtä, mutta seitsemäntenä sinun pitää levätä.
”6. Älä jätä viettämättä uutishedelmien juhlaa äläkä vuoden lopulla sadonkorjuujuhlaa.
”7. Älä uhraa minkään uhrieläimen verta happaman leivän kera.
”8. Pääsiäisjuhlan uhritoimitusta ei pidä jättää aamuun.
”9. Maan uutishedelmien ensimmäiset on sinun tuotava Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen.
”10. Älä kiehuta vohlaa emonsa maidossa.
”Ja sitten Mooses, Siinain jylinäin ja salamain keskellä, antoi heille uudet kymmenen käskyä, joista te kaikki myönnätte, että ne ovat paljon arvollisempia lausumia esiintymään Jumaluutta käsittelevien avartuvien Jahve-käsitysten rinnalla. Ja tokko te koskaan näiden pyhissä kirjoituksissa kahteen kertaan lueteltujen käskyjen osalta huomasitte, että ensimmäisessä tapauksessa on sapatin pitämisen syyksi osoitettu Egyptistä-vapautuminen, kun taas esi-isiemme uskonnollisten käsitysten edistyminen vaati myöhemmin laaditussa kertomuksessa muuttamaan tämän kohdan siten, että sapatin noudattamisen syyksi tuli luomistapahtuman tosiasian tunnustaminen?
”Ja sitten muistanette, että vielä kerran—Jesajan aikana vallinneen suuremman hengellisen valveutumisen myötä—nämä kymmenen negatiivista käskyä vaihdettiin suureksi ja myönteiseksi rakkauden laiksi, kehotukseksi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja tämä on se yli kaiken menevä, Jumalaa kohtaan ja ihmistä kohtaan tunnettavan rakkauden laki, josta myös minä julistan teille, ettei ihmisellä muuta velvollisuutta ole.”
Ja kun hän oli sanottavansa puhunut, kukaan ei esittänyt hänelle kysymystä, vaan he menivät itse kukin levolle.