Valtakunnan apostolikunnan puheenjohtaja Andreas syntyi Kapernaumissa. Hän oli viisilapsisen perheen vanhin lapsi. Perheeseen kuuluivat hänen lisäkseen hänen veljensä Simon ja kolme sisarta. Hänen tuolloin jo kuollut isänsä oli ollut Sebedeuksen yrityskumppani kalankuivatusalalla Betsaidassa, Kapernaumin kalasatamassa. Kun Andreaksesta tuli apostoli, hän oli naimaton, mutta hän piti kotinaan naimisissa olevan veljensä, Simon Pietarin, kotia. He olivat molemmat kalastajia ja Sebedeuksen poikien Jaakobin ja Johanneksen yhteistyökumppaneita.
Vuonna 26 jKr, jolloin Andreas valittiin apostoliksi, hän oli 33-vuotias, kokonaisen vuoden Jeesusta vanhempi ja apostoleista vanhin. Hän polveutui erinomaisista esivanhemmista ja oli kahdestatoista apostolista kyvykkäin. Puhetaitoa lukuun ottamatta hän oli tovereidensa vertainen melkein kaikissa taidoissa, jotka kuvitella saattoi. Jeesus ei antanut Andreakselle koskaan lempinimeä, veljellistä luonnehdintaa. Mutta kuten apostolit kohta alkoivat kutsua Jeesusta Mestariksi, he käyttivät Andreaksesta nimitystä, joka sanana tarkoittaa päällikköä.
Andreas oli hyvä organisoija mutta vieläkin parempi hallintomies. Hän kuului neljän apostolin muodostamaan sisäpiiriin, mutta Jeesuksen nimitettyä hänet apostoliryhmän esimieheksi hän joutui väistämättä pysyttelemään apostoliveljiensä parissa ja pitämään huolta näistä, kolmen muun ollessa hyvin läheisessä yhteydessä Mestariin. Hamaan loppuun saakka Andreas pysyi apostolikunnan vanhimpana.
Vaikkei Andreas koskaan ollutkaan mikään vaikuttava saarnamies, hän oli toki pystyvä henkilökohtaisen työn tekijä, olihan hän valtakunnan lähetyssaarnaajapioneeri sikäli, että hän toi ensimmäiseksi valitun apostolin asemassaan Jeesuksen luokse heti veljensä Simonin, josta sittemmin tuli eräs valtakunnan suurenmoisimmista julistajista. Andreas oli koko voimallaan tukemassa Jeesuksen toimintaperiaatetta, jonka mukaan he käyttäisivät henkilökohtaista työtä keinona kouluttaa kahdestatoista apostolista valtakunnan sanansaattajia.
Opettipa Jeesus yksityisesti apostoleja tai saarnasipa hän väkijoukolle, Andreas oli tavallisesti perillä siitä, mitä oli menossa. Hän oli ymmärtäväinen toimeenpanija ja tehokas hallintomies. Hän antoi ripeästi päätöksen jokaisesta tietoonsa saatetusta asiasta, ellei hän katsonut ongelman menevän omien valtuuksiensa rajojen ulkopuolelle, missä tapauksessa hän esitti asian suoraan Jeesuksen ratkaistavaksi.
Andreas ja Pietari olivat luonteeltaan ja temperamentiltaan hyvin erilaisia, mutta heidän kunniakseen on ikuisesti luettava, että he tulivat keskenään loistavasti toimeen. Andreas ei ollut koskaan kateellinen Pietarin puhetaidollisista kyvyistä. Kovinkaan usein ei satu, että Andreaksen tyyppisellä vanhemmalla miehellä olisi niin perinpohjainen vaikutusvalta nuorempaan ja lahjakkaaseen veljeen. Andreas ja Pietari eivät milloinkaan tuntuneet olevan vähänkään kateellisia toistensa kyvyistä tai saavutuksista. Myöhään Helluntaipäivän iltana, kun valtakunnan jäsenmäärä suureksi osaksi Pietarin tarmokkaan ja innoittavan saarnaamisen ansiosta lisääntyi kahdellatuhannella sielulla, Andreas sanoi veljelleen: ”Minä en olisi kyennyt sitä tekemään, mutta olen iloinen, että minulla on veli, joka siihen kykeni.” Tähän Pietari vastasi: ”Ja ellet sinä olisi tuonut minua Mestarin luokse ja omalla päättäväisyydelläsi pitänyt minua hänen luonaan, en olisi ollut täällä tätä tekemässä.” Andreas ja Pietari olivat poikkeus säännöstä, sillä he osoittivat veljestenkin voivan elää rauhanomaisesti keskenään ja tehdä tuloksellista työtä yhdessä.
Helluntain jälkeen Pietari oli kuuluisa, muttei vanhempaa Andreasta milloinkaan ärsyttänyt se, että hänet koko hänen loppuelämänsä ajan esiteltiin ”Simon Pietarin veljenä”.
Andreas oli kaikista apostoleista paras ihmistuntija. Hän tiesi, että Juudas Iskariotin sydämessä vallitsi rauhattomuus, ja hän tiesi sen jo ennen kuin kukaan muu apostoli epäili, että heidän rahastonhoitajansa asiat eivät olleet kaikilta osin kohdallaan. Mutta hän ei kertonut pahoista aavistuksistaan yhdellekään heistä. Andreaksen valtakunnan hyväksi tekemä suuri palvelus oli siinä, että hän neuvoi Pietaria, Jaakobia ja Johannesta niiden ensimmäisten lähetyssaarnaajien valitsemisessa, jotka lähetettiin julistamaan evankeliumia, samoin kuin siinä, että hän antoi näille ensimmäisille johtajille neuvoja valtakunnan hallinnollisten asioiden järjestämisestä. Andreas oli hyvin lahjakas löytämään nuorten ihmisten piilevät voimavarat ja paljastumattomat kyvyt.
Varsin pian sen jälkeen kun Jeesus oli noussut korkeuksiin, Andreas alkoi kirjoittaa henkilökohtaisia muistiinpanoja ja sisällytti niihin monia edesmenneen Mestarinsa lausumia ja tekoja. Andreaksen kuoleman jälkeen tästä yksityisestä kirjoituksesta tehtiin lisää kopioita, ja ne kiersivät vapaasti kristillisen kirkon ensimmäisten opettajien keskuudessa. Myöhemmin näitä Andreaksen epämuodollisia muistiinmerkintöjä muokattiin, korjailtiin, muutettiin ja niihin tehtiin lisäyksiä niin, että niistä lopulta muodostui melko yhtäjaksoinen kertomus Mestarin elämästä maan päällä. Viimeinenkin näistä muutamista muutetuista ja korjatuista kopioista tuhoutui Aleksandriassa sattuneessa tulipalossa noin sata vuotta sen jälkeen, kun kahdestatoista apostolista ensimmäisenä valittu oli kirjoittanut alkuperäiskappaleen.
Andreas oli mies, jolla oli selkeä ymmärrys, jonka ajattelu oli loogista, joka teki lujia päätöksiä ja jonka luonteen suuri vahva puoli oli hänen verraton tasapainoisuutensa. Hänen mielenlaatunsa heikko kohta oli se, että häneltä puuttui innostusta; monet kerrat hän unohti rohkaista työtovereitaan sillä, että olisi lausunut heille hyvin harkitut kiitoksen sanat. Ja tämä hänen vaitonaisuutensa, silloin kun olisi ollut aihetta kiittää ystäviä kiitoksen ansaitsevista aikaansaannoksista, versoi hänen kammostaan imartelua ja epärehellisyyttä kohtaan. Andreas kuului niihin vaatimattomiin ihmisiin, jotka ovat monitaitoisia, luonteeltaan tasaisia, omilla ansioillaan asemansa luovia ja menestyviä.
Jokainen apostoli rakasti Jeesusta, mutta totta on myös, että jokainen kahdestatoista apostolista tunsi vetoa häntä kohtaan siksi, että jokin tietty Jeesuksen persoonallisuuden piirre vetosi erityisesti juuri tähän yksittäiseen apostoliin. Andreas ihaili Jeesusta siksi, että tämä oli johdonmukaisen vilpitön; siksi, että Jeesuksessa oli teeskentelemätöntä arvokkuutta. Kunhan ihmiset vain tulivat tuntemaan Jeesuksen, heidät valtasi halu jakaa ystäviensä kanssa tämä kokemus Jeesuksesta; he todella halusivat koko maailman tuntevan hänet.
Kun myöhemmät vainot ajoivat apostolit lopullisesti pois Jerusalemista, Andreas vaelsi Armeniaan, Vähään-Aasiaan ja Makedoniaan, ja kun hän oli saattanut monet tuhannet ihmiset valtakuntaan, hänet lopulta vangittiin ja ristiinnaulittiin Akaian Patraksessa. Kului kaksi kokonaista päivää, ennen kuin tämä vankkarakenteinen mies heitti henkensä ristillä, ja kaikki nämä traagiset tunnit hän yhä voimallisesti saarnasi taivaan valtakunnan ilosanomaa pelastuksesta.